Näytetään tekstit, joissa on tunniste varsat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varsat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. tammikuuta 2014

Huomio!

Muokkaan blogia ja banneri on nyt väliaikaisesti tuollainen mutta tausta on valmis.
Yritän jollakin keinolla tehdä uuden bannerin.

Perjantaina meillä oli työssoppimista vaika piti olla ajopäivä.
Opettaja on poissa niin kolme meni ajamaan ja loput mentiin työssäoppimaan.
Ei menny päivä hukkaan koska mie pääsin ajamaan!

Ensin kuski ajo ite että kattoo vähän minkälainen paikka se on ja sitten mie pääsin rattiin.
Mökkityömaalle ajettiin täyttömaata ja ympäri ei mahtunu muuten kuin risteyksessä vekslaamaan ensin keula yhteen pistoon, sitten pakilla toiseen pistoon, sitten keula tulosuuntaan ja pakilla työmaalle.

Ajo alko olemaan pikkuhiljaa varmempaa mitä pitempään ajoin ja kuski anto hyviä neuvoja, opin kierrättämään keulan mahollisuuksien mukaan käännöksissä että takapää tulee hyvin eikä oikase ja haukkaa ojaan.
Olin itseasiassa sillä vanhalla Mersulla ajaessani tehny ihan kenekään opettamatta sitä samaa niin miun ei tarvinnu enää niin vahtia missä takarenkaat tulee kun kierrätin keulan tilan mukaan mahollisimman pitkälle.

Tänään kävin Konnussa, mietin että ratsastanko vai en ja totesin etten jaksa tapella sen hevosen kanssa joten jätin ratsastamatta.

Kaikenlisäks äiti ja Loikkis oli siinä kentällä, luultii et tänään oli valmennus mut se onkin vasta huomenna.
Loikkis meni tosi kivan näkösesti ja jossain kohtaa äiti kysy et haluisinko kokeilla.

Suostuin koska oon menny Loikkiksella viimeks sillon kun sitä vasta opetettiin, menin sillon ekoja kertoja itsenäisesti ja ohjailin sitä ilman taluttajaa mut äiti tais kävellä vierellä.

Nythän sen on jo tosi taitava, laukat nousee kumpaanki suuntaa, ravi on hyvää ja kokeilin istua harjotusravissa, aika pehmee ja helppo istua.
Menin vaan vähän aikaa harjotusravia kun vielä totutetaan sitä siihen.
Keventelin ja menin ympyröitä ja kävelin loppukäynnit.

Loikkis on hirmu iso ja leveä mut todella kiltti, se on meiän tallin nuorin hevonen ja sillä on paras käytös, toinen kiltti jättiläinen on Loikkiksen emä Kirmis.

Mie & Loikkis

Huomenna on meillä ekat agility treenit täällä Imatralla.
Vähän jännittää mut ei oo odotukset kovin korkeella koska luulen et Ginko on niin innoissaan ettei jaksa kuunella ja menee sitten vähän miten sattuu mut luulen et sit seuraava treeni menee vähän paremmin.
Toivon et menee hyvin mut tosiaan meillä on nyt ollu useamman kuukauden tauko niin pitää alottaa vähän varovasti, ei liikaa kerralla.

lauantai 4. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, samat lääkkeet

Vuosi vaihtu kotioloissa, kävin tuossa pihalla kattomassa raketteja kun alko älytön pauke ja rappukäytävä kaiku niin luulin et joku paukuttaa ihan tuossa pihalla mutta ne paukuttelikiin tuossa naapurissa baarin vastapäätä.

Hienoja oli kyllä raketit ja porukkaa oli ulkona paljon raketteja kattomassa.

Mie oon nyt työssäoppimisessa saanu ajaa muutamana päivänä ja ihan yksin sitä kuorma-autoa!
Ekana päivänä en olis voinu olla ylpeempi itestäni ku ajoin yksin ja suoriuduin työstä omasta mielestäni aika hyvin, sain peruutettua auton siihen kaivurin viereen ja kaivuri teki kuorman ja ajoin sen sitten asfalttiasemalle ja kippasin sinne.
Ja sama uudestaan!

Muinakin päivinä ajot suju hyvin ja auto alko tulemaa tutuks, vaihteet meni paremmin päälle ja ajoin Peltorit päässä ja kuuntelin niistä radiota kun autossa oli aika kova ajomelu niin suojelin kuuloa, auton radio olis pitäny olla sit niin hirveen kovalla et siitä olis jotain saanu selvää niin noin oli hyvä.

 


Olihan miulla vähän tilanteitakin sen auton kanssa kun jäin yhelle pihalle jumiin sen kanssa kun olin kattonu et on aika pehmeen näköstä ja peruutin pikkusen liian pitkälle ja en saanu sitä sit lukot päälläkään nousemaan.

Soitin toiselle kuskille joka tuli siihen auttamaan niin sekin joutu tekemään aikansa töitä ennenkun sai ajamalla sen nousemaan.
Ei ollu ees paha paikka mut pieni ylämäki ja muta niin liukasta ja renkaissa ei oikeestaan minkäänlaista kuviota mut lähti!
Maankaatopaikalla oli kans tilanne kun katoin et kovan näkönen pinta mut sitten kun siihen ajo niin jäätyneen pinnan alla oli varmaan parhaimmillaan 20cm kuravelliä ja lukot päällä ajoin siellä ja sain kipattua kuorman, sitten koitin eteenpäin niin tuntu et nyt hyytyy ja pysäytin sitten etten kaivata sitä syvemmälle, pakilla vähän taaksepäin ja uuestaan eteenpäin vähän eri linjaa niin auto nous sieltä ja pääsin pois, toiselle keikalle otin vähän eri lähestymisen ja pääsin ongelmitta pois.

Kävin tuossa torstaina ratsastamassa kun Loikkikselle tuli ratsuttaja niin ratsastin omalla hevosella samaan aikaan siinä kentällä.
Alkuun oli taas melkosta taistelua mut sit se alko kulkemaan oikein päin.
Loikkis taas oli Annen kanssa niin hieno että!
Vähän kuulemma oli havaittavissa pientä ruostumista kun Loikkiskin on nyt lomaillu kun kelit oli jossain vaiheessa sellaset et kengättömällä hevosella ei oikein voinu mennä yhtään missään..

Nyt onkin pitemmät vapaat kun maanantai on lopiainen ja tiistai mitä ilmeisimmin etäpäivä niin meen takas työssäoppimaan vasta keskiviikkona ja kouluun mennään takas vasta tuossa kolmen viikon päästä suunnilleen.

Lopuks vielä kehun tuota uutta puhelinta, oon tykänny tähän asti tosi paljon ja oon alkanu oppii käyttämään sitä.
Nuo kummatkin kuvat on otettu tuolla puhelimella, eka kuva aamuhämärässä siksi rakeinen kun en kehannu salamaa käyttää ja se on otettu sillä etukameralla.
Auton kuva on otettu kans kyllä pikkusen hämärässä ja sillä normaalilla kameralla, miusta aika hyvä kuva.

Jatkan Emmerdale maratoonia jonka alotin jo eilen kun oon missannu niitä jaksoja niin katson niitä Katsomosta sitten kaikki putkeen.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Leppoisa sunnunta

Eilen menin tallille mut en ratsastanu koska en oo vieläkää ostanu sitä satulavyötä.
Enkä jaksanu keikkua siellä ilman satulaa...
Mentii sit äitin kans ulkoiluttaa vuohia.

Hilma

Luna & Hilma

Luna
 
Vuohet käveli suht kivasti, Luna käveli kokoajan nätisti mut Hilma tempoili alkuun mut joko se tajus et ei tartte panikoida tai sitten se vaan väsy koska käveli loppuajan tosi nätisti ihan löysällä narulla.
 
Hilma on kesyyntyny aika paljon siitä kun se tuli meille, se tulee reippaasti ottamaan ruokaa mut rapsuttaa ei saa paitsi syödessä.
 
Tänään luultiin et olis valmennus mut se olikii seuraavana sunnuntaina.
Hevoset kerran oli valmiina niin äiti ratsasti Loikkiksella ja Sanna ratsasti Essillä läpyskäsatulalla.
Essissä oli aika paljon virtaa, vauhtia oli vaikka muille jakaa ja laukassa se meni kaarteessa sekasin askelissa niin sillä oli sitte kaikki jalat ilmassa kun se mietti et mikä jalka tulee ensin!
 
Se tuntuu selässä sellasille pupuloikille kun se menee sekasin, toinen suunta on sille vaikeempi joten se sekoaa aina välillä siihen vasempaan kierrokseen mentäessä.
 
Mie sain kokeilla meidän nuorimmaista äitin jälkeen, en oo sillä ratsastanukkaa pitkään aikaan ja viimeks kun menin niin koulutus oli vasta siinä vaiheessa että se oli vielä liinassa.
Se on hyvässä vaiheessa eikä oo ikäisiään jäljessä.
Sen kanssa on edetty hyvään tahtiin, laukat nousee hienosti ja se kantaa itsensä hyvin ja jalat nousee!
Se on hieno kiltti jättiläinen!

 
Ratsastuksen jälkeen lähin Ginkon kanssa kävelemään metsään, mentiin lähellä olevia metsäteitä.
Ginko oli innoissaan uusista hajuista.

 
Kotona kävin suihkussa ja tein ruokaa ja kattelin telkkaria marsujen kanssa!
Pitelin niitä vähän aikaa erikseen sylissä, rapsuttelin niitä ja hengailtiin vaan.
 
Pyörittelin ajatusta josko ottas kolmannen marsun, sileäkarvasen kun nuo kaks on tuollasia siilejä eli tahtoo sanoa että karkeakarvaisia.
Sähkis on teddy ja Norra on rex.
 
Toisaalta mie kyl tuun toimeen näillä kahellakin eikä miulla oo sit tilaakaan kolmelle.
Joskus sitten!
 
Sähkis

Norra

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Tiistain tilityksiä ja keskiviikon mietteitä

Eilen sain otetua kuvat ja niissä näkyy nyt uudet shortsit sekä se Elloksen pitkään ja hartaasti odotettu mekko sekä uus Nomination pala.
 

Shortisen sivuilla menee musta naru, ajattelin josko sen vaihtas johonkin toisen väriseen.
Mielessä kävi joku neonväri, vois olla hauska!


Toivoisin et kesällä olis hyviä kelejä ja tilaisuuksia käyttää tuota mekkoa ettei jää kaappiin pölyttymään.

 
Eilen iltapäivällä Loikkikselle tuli ratsuttaja taas käymään, hirveessä vesisateessa.
Miun silmään Loikkiksella on hyvät liikkeet ollakseen noin tolkuttoman iso.
Se käyttää takapäätäänkin, nostelee jalkoja eikä laahaa.
 
Toinen suunta on sille vaan hirmu vaikea, oikeaan kierrokseen mennessä se on vähän solmussa jalkojensa kanssa eikä laukka oo niin hyvärytmistä kun vasempaan kierrokseen.
Harjotusta harjotusta, se on vielä niin nuori!


Meinattiin että mie menisin joku päivä selkään ja ratsastelisin kentällä.
Oon viimeks käyny viime syksynä ja Loikkis on edistyny siitä ihan hirveesti!
Sillon se oli siinä vaiheessa että se oli vielä liinassa mutta mie kuitenkin "ratsastin" sitä eli pyysin kääntymään ja pysäyttelin ja pyysin taas liikkeelle.
Olis kyllä hienoa päästä taas Loikkiksen selkään!

Eilen illalla oli vielä agility treenit mihin lähettii juoksemaan.
Muuten meni hyvin mut Ginko on alkanu pelkäämää keinua.
Se lähti siitä kun oli pitkä tauko ettei ollu keinua ja sitten kun se oli niin koira juos hirmusta vauhtia siihen ja meni vähän liian pitkälle ja se keinu rämähti kovaäänisesti maahan ni se säikähti sitä.

Nyt se ei mee enää ollenkaa sitä, mie jouduin eilen alottamaan ihan alusta sen totuttamisen siihen keinuun.
Harmittaa ihan älyttömästi kun se suju meiltä ennen ihan tosi hyvin...

Tänään olis hyvä ilma vaikka lähteä maastoon Essillä jos vaan saan itteni lähtemään mihinkään.
Suzukia pitäs mennä laittelemaan myös että se olis ajossa viikonlopun yöajeluun mennessä.
Jos se ei siiheks liiku niin sitten jää ajot välistä, se vaan olis voinu olla mielenkiintosta kun ajelu tapahtuu yöaikaan...

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Tallityttönä

Tää viikko tosiaan meni tuolla tallilla töissä.

Keskiviikkona kävin itekseni maastossa, varustin ulkona ku oli niin lämmin ilma.

Essiä kun ei saa sitoa kiinni niin olin laittanu narun vaan tuosta verkon ja putken välistä niin että jos se saa vetopaniikin se saa narun mukaansa.
Yhen kerran se vetäs kun se säikähti kun se ulkoloimi tippu aidalta, sen jälkeen sen ei tarvinnu kokeilla kun se ties että pääsee pois jos nykäsee.

Torstaina käytiin Sannan kanssa maastossa Hoppiksella ja Essillä, perjantaina oli hevosilla rokotus ja parilla raspaus.

Tohtori alotti raspaamisista, Hoppis raspattiin ihan selvin päin ja laitettiin rokote.

Loikkis piti humalluttaa, ensimmäinen ruiske ei kait oikein osunu ku ei meinannu olla vaikutusta, toista kun yritti laittaa niin Loikkis pikkusen jo hermostu.
Yritti kävellä pois tilanteesta mut kolmistaan saatiin se takasi hoitoalueelle, vähän aikaa vielä neuvoteltiin Loikkiksen kanssa et laitetaanko vaiko ei mut lopulta se ruiske saatii annettua ja hampaat raspattua.
Lisäks vielä se rokote.

Kirmis ei huomannu mitää ku anto rokotteen, Essi katteli tohtoria just sillä silmällä et tuo on eläinlääkäri ja koht se tekee jotain inhottavaa.
Pidin ite kiinni Essiä kun sitä pistettiin, pikkusen säpsähti mut ei mitää isompaa paniikkia.

Arskalle annettiin tallinkäytävällä rokote eikä sekään juuri sanonu mitään.

Hevosia ei saanu liikuttaa kolmeen päivään ja sittenkin kevyesti kun alkaa liikuttaa.
Ajattelin huomenna mennä ja olla vaikka puolituntia kentällä mikäli se ei oo ihan hurjassa kunnossa.

Perjantai iltana oli Worryn tallilla pienet pileet, jätkät oli rempanneet taukotilaan baaritistikin ja maalanneet seinät yms, se oli tosi hyvännäköne!
Late lähti miulle hovikuljettajaks ja siellä meni pitkälti koko ilta!

 
Kuva on meidän navetan päädystä johon tulee ne tuulensuoja levyt ja tuohon tallin kohtaan tuli lisäeristettä.
Alkuviikosta ilmeisesti tulee firma laittamaan ne levyt.
 
Meen taas huomenna tallitöihin, tuo antaa ihan kivasti rutiinia päiviin ja pää ei hajoa kun jotain järkevää tekemistä!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Epäurheilijamaista käytöstä

Lähin tallille joskus iltapäivällä.

Essillä on tippunu toinen etukenkä.

Ensi ajattelin et en ratsasta ku väsytti ja oli kylmä, menisin vaan kattomaan kun äiti ratsastaa Loikkiksella mut sit ajattelin et parempi jos ratsastan sittenki.

Äiti ensi juoksutti Loikkista liinassa ja sitte meni selkään.
Käveli pitkin kenttää ja tekivät välillä kaartoja ja voltteja.

Lopuks menivät vielä pellolle kahlaamaa hankee.


Sitte ku äiti lopetteli Loikkiksen kanssa mie hain Essin tarhasta.

Menin ilman satulaa kentällä.
Kaikki meni aluks ihan hyvin mut sitte Essi alko yhtäkkiä taas kyttäämää toiseen päätyyn kenttää.
Oli kuitenki melko valosaa et ei johtunu hämärästä.

pari kertaa se teki niin että yhtäkkii vaihto suuntaa ja lähti juoksee, ja yhen kerran kesken ravin käänty 90 astetta ja mie en kerenny saaha mistää kiinni ni tipuin kyyistä.
Reiteen sattu vähän mut ei käyny muuta ja Essi jäi seisomaan paikoilleen.

Kapusin takas kyytiin ja jatkoin vähänaikaa ravaamista niin et meni hyvin.
Sitte ajattelin mennä pellolle lopuks kahlaamaa mut sain vähä aikaa tehä töitä et sain sen sinne pellolle.
Essin urheilumieli on totaalisesti hävinny johonki.
Vähän aikaa käveltiin pellolla ja vein sitte Essin sisälle ja karsinaan.

Tein äitin kanssa yhteisen tilauksen Ellokselle.
Tässä äskettäin kaupungilla käydessäni ostin sellaset revityt farkut, kivannäköset, ja viimeks ostin huivin.
Nyt pitää sit vähä rajottaa tuota shoppailua...

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sekavaa päivitystä

Perjantaina haettiin miulle uus auto.
Tai ei se uus ole mut miulle uus.

Lada Samara vm -02

Startti siinä täytyy uusia.
Se pitää aina varmuuden vuoks ajaa johonki mäkeen jos käy niin että ei lähde avaimesta käyntiin, saa sitte mäkistartin.
Käytiin sillä eilen Ruokolahdella Worryn pileissä.
Late oli käyny kokeilemassa lähteekö käyntiin kun oltiin tekemässä lähtöä.
Sitte ku oltiin oikeesti lähössä ni sanoin, ennenku pojat olis työntäneet sen, että kokeilen vielä ja lähti ekalla kerralla!

Haen siihen huomenna uuden startin tai ainakin tilaamassa jos ei oo hyllyssä.

Polon jätän seisomaan, laitan sen silti kuntoon että sitten kun sen haluaa ottaa ajoon niin ei oo muutakun vie leimalle.
Polo on miun ensimmäinen auto, siihen on tässä kahen vuoden aikana kehittyny tunneside.
Itkisin jos joutuisin luopumaa siitä...
Miun ei kyllä varmaan pitäis ostaa yhtää mitää kun en raaski myydä yhtää mitää...

Kävin tänää tallilla.
Anni oli just lyömässä irtokenkää takasin.
Kenkäyksen jälkee laitoin Essin karsinaan oottelemaa ja kahvin jälkee lähin ratsastamaa.
Menin kentällä, Essi oli aika hyvän tuntune.
Alku oli tietysti hankala mut verty nopeesti ja meni kaula kaarella rentona.
Lopuks lähin maastoo kävelemään.
Oon kyllä pettyny tän hienon älyhoipuhelimen kameraan.
Liikkuvasta kohteesta on mahdoton saada hyvää kuvaa, kamera on ihan superhidas.
Hyvässä valossa jos kohde on paikallaan ja käsi vakaa saa suht hyviä.
Autokuvat on puhelimella otettu, myös tämä:

Loikkiksella kävi ratsuttaja tänään, vauva on kehittyny ihan älyttömästi!
Anne, ratsuttaja, käveli ja ravaili Loikkiksella pitkin kenttää.
Loikkis oli tosi hieno!

Miun loma on nyt lusittu, huomenna karu palautus arkeen.
Ei kiinnostas yhtää lähtee töihin.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Killing time

Töitte jälkee lähin ajelee Kontuu ja koppasin Sonjan Marttilasta kyytiin.
Ajatuksena tänään oli lähteä maastoon Loikkiksella ja Essillä.

Sonja meni Essillä edellä ja mie Loikkiksen selässä ja äiti talutti.
Naapurin poika tuli vastaan vähän matkaa meiltä hidastamatta yhtää ja Loikkis säikähti ja teki syöksyloikan eteenpäin mut pysähty Essin perään.




Loikkis oli tosi kiltisti, vähän meinas innostua mut kuunteli hirveen hyvin ku pidätin sitä.
Essi on onneks sen verra rauhalline et oli hyvä veturi.
Loikkis ja Essi on tarhakaverit ja Loikkis on ainoo jonka Essi on hyväksyny niinki hyvin et päästää ihan lähelle eikä ne kiusaa toisiaan.
Toisaalta kun Essi on vanha jyyrä niin se on kouluttanu Loikkiksesta mieleisensä kaverin!

Mie lähin tallilta ratsailun jälkeen.
Sonja jäi tallille ja ratsasti viel Essin jälkee Arskan.

Olisin tehny Suzukia mut ainoo jota sain aikaan oli et laitoin yhen puuttuvan jarruputken paikalleen ja masennuin ihan täysin siitä kaikesta ruosteen ja mädäntyneen pellin määrästä mitä Late kaivo esiin.
Onneks se on luvannu korjata ne et miun ei tartte niist niin ressata.
Tankkia vähän suunniteltiin et mihin se tulee ja millanen siit tulee.

Miun käyttöautoki levii ihan kohta käsiin; siin kolisee etukulma kun iskari on vainaa, pakoputki kolisee, pakosarja(?) vuotaa et se kuulostaa jollekki kasikoneelle ja sen puhallin vetelee kait viimesiä...

Rahan menoa ei voi estää....

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Villihevosia

Leikin heppatyttöä ja ratsastin ensi Loikkiksella.
Äiti taas juoksutti sitä ensin ja sit mie menin selkään.
Liinassa pysäyttelin ja pyysin käyntiä selästä käsin.
Ravattiinki!
Kumpaanki suuntaan tehtiin samoja juttuja, oikea kierros on sille vaikeempi.
Meinas siihe suuntaa koko ajan mennä ympyrän sisälle mut pohkeella laitoin vastaan.

Loikkis oli ihan mahtavan kiltti ja hieno poika!
Ravi on ihan törkeen tasasta.
Siitä tulee niin hieno isona!

Loikkis 3v.

Loikkis olikii sitte fiksuin hevonen tänää.
ratsastin sen jälkee Essillä kentällä, sillä on ollu viime aikoina liikaa vapaata ja tänään sillä oli huono päivä.
Se pääs miulta varustaessa karkuunki, lähti painaa peltotielle satula selässä ilma päävehkeitä, sain sen sit kiinni ku äiti oli Loikkista viemässä pois ni siitä vierestä.
Alkuratsastus meni kutakuinkin kuvien mukaisesti.

Essi 17v.


Meni se alkuvaikeuksien jälkee kohtuu hyvinkin.
Päästelin menemää reipasta laukkaa kenttää ympäri, tuntu kenttä paikoitellen melko ahtaalle.
Viereisessä tarhassa Essin puoliveli Arska kiukutteli itekseen.
Vinku ja visko jalkaa ja pomppi.
Jossai vaiheessa Arska sai Essinki mukaa ja ne vinku toisillee ku olin tarhan puoleisella pitkällä sivulla, niinki paljo se sai Essii ärsytettyy et tamma potkas aitaa.
Huomas kyl et samaa sukua...

Kotona söin ja sitte lähin Ginkon kanssa tunniks kävelemään Konnunsuon peltoteitä.
Ginko oli rapanen ja onnellinen, itellekki tuli hyvä mieli ku kävi lenkillä!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kaikki kauniit hevoset

Töitten jälkeen söin ja hengailin, sitten lähin tallille.


Taas äiti juoksutti Loikkista ja sitte mie menin selkään.
Tällä kertaa miulla oli ohjat ja ohjailin Loikkista sekä pysäyttelin ja pohkeilla liikkeelle.
Se oli niin hieno poika että!
Oli ihan mahtava tunne olla siellä selässä!


Sen jälkee reippaana tyttönä lähin Essin kanssa maastoilemaan.
Hetken jossaivaiheessa ripsi vettä mut meitä se ei säikäyttäny.
Mentiin kyläteitä ja metsäteitä.
Välillä mentiin melko lujaakin!
Meillä oli kivaa.

Äitin pyynnöstä otin loput hevoset sisälle.
Vein Arskan vahingossa uudelle puolelle, käytävällä muistin et sehän asuu vanhalla puolella ja luulin et siinä sen vanhassa karsinassa missä se asu ennen lähtöään.
No sitten kun olin menossa peremmälle vanhan puolen käytävää katoin ku arska jää seisomaan ensimmäisen karsinan kohdalle sen näkösenä et "mie asun kyl täällä".
Sit katoin et joo tosiaan tuolla on vesiämpärit ja heinät eessä, no avasin oven ja en kerenny ees nauru irrottaa ku Arska menee karsinaansa.
Heitin vaan narun äkkii selän päälle.
Fiksu poika.

Kirmis


Arska


Sellainen varjeltu salaisuus on tänään paljastettu että Hoppis tulee takaisin!
Sen jalka ei kestäkkään tuntikäyttöä ja omistaja kysyi että ostatteko sen takaisin vai myykö eteenpäin, olis tienny jo ostajankin.
Äiti sano et ottaa pojan takasin kotiin.
Lauantaina lähtevät isin kanssa sitä hakemaan.
Sit on vanha remmi koossa!

torstai 13. syyskuuta 2012

Uusia hommia

Oon tämän viikon ollu nyt kokeilemassa uusia töitä, uusi pomo tänää vähän kyseli miun tuntoja mut sanoin rehellisesti etten oikeen osaa sanoa.
Yksi viikko kertoo aika vähän kuitenki mikä on se toimenkuva mutta miuta ei oo säästelty vaan teetetty ihan oikeita töitä että vähän edes selkiytyy.

Huomenna juttelen uudestaan sen pomon kanssa että miten tehdään, haluisin melkein kokeilla vielä toisenkin viikon ja sitten päättää siirrynkö kokonaan.

Maanantaina kävin Essin kanssa maastossa, tiistaina oli agility ja eilen äiti oli Essillä valmennuksessa ja Sonja oli Arskalla samalla tunnilla.

Tänään kävin tallilla äitin mukana Loikkista opettamassa.
Äiti taas ensin juoksutti sitä ja sitten mie kiipesin selkään istumaan.
Kyllä Loikkis on sitten kiltti, se on niin hieno vauva että en malta oottaa sitä että se on siinä iässä ja sille tasolle opetettu et sillä voi ratsastaa itsenäisesti!


Loikkistelun jälkeen kengittäjä ajo pihaan.
Loikkis vuoltiin ja Arska kengitettiin.
Tulin just sopivasti takas talliin kun äiti oli ottamassa Arskaa ja Kirmistä kiinni mitkä juoksee ihan hulluna pitkin laidunta; Arska kuvittelee olevansa ori ja juoksutti Kirmis-raukkaa.

Mie olin käyny puutarhasta hakemassa puolikypsiä luumuja joista jätin vähän syömättä ja koitin tarjota niitä hevosille.
Aikansa juostuaan Arska huomas et miun käes on jotai ja tuli luokse, nappasin päitsistä kiinni ja annoin luumunpalat sille.
Kirmis oli sitten helppo ottaa kiinni kun sai ensin ruunan kiinni.

Huomenna toivoisin kerkeäväni ratsastaa ennenkun lähetään Ravijoelle Jeeppikerhon syyssafarille.
Omalla kerholla olis lauantaina ajopäivä mut noita Jeeppikerhon ajoja on suht harvassa niin lähen Laten mukaan sinne.

Worrycrossiin on 7 viikkoa aikaa ja huomasin et miun pitää Suzukista purkaa yks etukulma koska oon epähuomiossa laittanu sylinterit väärille puolille jarrukilvessä, huomasin sen siinävaiheessa kun mittasin jarruputkia...
Se pitää purkaa ja laittaa sylinterit päittäin ja sitten joko tehdä itse tai teettää jarruputket siihen.
Sen jälkeen se olis säätöä ja tankin mallaamista vaille ajokuntonen.
Kiire tulee sen kanssa se on ihan varma vaikka niin ajoissa sitä alettiin laittamaan kisoja varten kuntoon!

Hyvät viikonloput kaikille!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Venerdi!

Pääsin hirmu aikasin töistä ku olin alottanu jo 05.30.

Töitten jälkee tappelin jumittavan koneen kanssa varmaa tunnin, sit meni hermo.
Menin sit jatkamaa miun neulomistyötä, teen tuubikaulaliinan tai saa nähä mikä siitä tulee.
Toine kerä pitää koht kaivaa esiin.


Kävin tallilla sen verran et opetettiin äitin kans Loikkista.
Äiti juoksutti ensi sitä jonki aikaa kumpaanki suuntaan ja sit oli miun vuoro kavuta selkään.
Ensi makoilin siinä satulan päällä ja äiti talutti Loikkista, sitte nousin iha istumaan pystyyn ka silleen talutti.
Loikkis oli niin hieno ja kiltti vaikka sitä ärsytti polttiaiset ja isi oli puimureineen läheisellä pellolla ja se puimuri piti sekalaisia äänisarjoja mut ei Loikkis ihmeemmin siitä hermostunu.
Katteli ja kuunteli sitä vähän mut käveli kuitenki nätisti äitin vierellä.
Siitä tulee hieno ratsu isona!

Äsken naamakirjassa agilityn treenikaveri kysäis että oonko nähny uudet agility ryhmät.
En ollu ja menin heti kattomaan niin olen saanu toisen toivomani kouluttajan sekä yks tuttu entisestä ryhmästä eli miun toiveet on aikalailla toteunu.
Tämä treenikaveri oli saanu tosi huonon treeniajan.
Miulla on 1.10 alkaen treenit tiistaisin 18-19.

Meiän ryhmässä on möllejä, I, II ja III tasosia.
Jännästi lajiteltu mut näillä mennään.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Rauhallinen sunnuntai

Perjantaina olin vielä saikulla, kävin tallilla sen verran et makoilin Loikkiksen selässä kun äiti talutti sitä.


Lauantaina ratsastuksen jälkeen istuin neljä tuntia Valmetin kopissa äestämässä.
Oli melko löysää pellon alapäässä, vesi seiso lammikoissa.
Ajoin kokoajan ison puolen ykkösellä mut siel mudassa äkeet alhaalla traktori hyyty, äkkii nostolaite ylös ja kokeilin lähtee sit sil vaihteella mikä miul oli.
No se sammu kaks kertaa ku yritin lähtee liikkeelle, laitoin sit pienen puolen ykkösen millä könysin ylös sieltä.

Ainoastaa ne kapeet ojien välit ja se mutakko oli tekemisen paikka, muuten se meni kunha ajeli vaan.

Sen jälkee äkkii saunaan ja suunta Ruokolahdelle Jarkon syntymäpäiville.
Siellä meni loppuilta, hauskaa oli! Niin kerrottiin...

Tää sunnuntai onki sit menny täs kotosalla, katottii Laten kans leffa.
Sit lähettii Joutsenoo pitsalle ja käytii LPR'ässä.
Ostin brake cleaneriä, Suzukia ja sit toivottavasti kisojen jälkee myös Jeepin remontteja ajatellen..

Jossainvaiheessa lähettiin toho tallille autoja laittamaa.
Kasasin viimesen takakulman ja sitte pääsin etupäätä hiplaamaa.
Sinne tuli uuet pyöränlaakerit, jarrusylinterit ja kengät.
Toista puolta ei kerenny alottaa ku aika loppu kesken, huomenna työpäivä.
Muuten olisin jääny yötämyöten sitä remontoimaa.
Late neuvo sen pyöränlaakerin kanssa kun en oo ennen tollasta hommaa tehny (yllätys)
ja tuo olis pitäny koulussa jo oppia...

Jarrukengässä oli kasvillisuutta

Kiinnostaa taas hirveesti mennä huomen töihi...
Enää viikko ni pääsen toisiin tehtäviin! JEE!

tiistai 28. elokuuta 2012

Karhunpoika sairastaa

Miuhu on iskeny lentsu.
Sunnuntaina tuntu et oon tulossa kipeeks ja maanantaina töissä oli kurkku kipeä.
Oli aika kipee olo mut kävin silti ratsastamassa Essillä ilman satulaa mut sen jälkee olo vaa paheni.
Ajattelin viel et oisin menny tänään töihin mut yö oli jotain iha hirveetä; kurkkuun koski, yskitti ja yskiminen koski ja lima ei liikkunu mihinkää, koko ajan joutu niistämää ja henkeä ahisti...
Ei tarvinnu lähtee töihi...

En saanukkaa unta ennenku joskus 2 jälkee yöllä ku oli niin väsyny ja sit noin tunnin välein heräsin niistämää ja yskimää ja kerran jopa oksentamaa et on ollu erittäi hieno yö takana!
Tänää ei oo ollu nii paha olo, oon koittanu vetää kaiken maailman troppeja sun muita poppakonsteja.
Kuume on ollu siinä reilu 37 mut alle 38.
Oon saikulla torstaihin asti et perjantaina töihin mikäli kykenee.

Jätin agilityn väliin mut menin silti tallille kattomaa ku ratsuttaja Anne Pesu kävi Loikkiksen kans puuhaamassa.




Hän ensi juoksutti Loikkista kumpaanki suuntaan ja sitten äiti piteli Loikkista ja Anne kävi Loikkiksen selän päälle makaamaa ja sitte kävelivät kentällä niin jonki aikaa.
Loikkis oli tosi rauhallinen kaiken aikaa, kilttihän se on muutenkin mut olin silti ylpee Loikkiksesta mite hyvi se käyttäyty ja eikä sitä haitannu paino selässä.
Vaikka ei miun hevonen olekkaan mutta silti!
Äiti on sen kesäihottumaa hoitaessa samalla makoillu sen selän päällä että sinänsä se ei ollu hevoselle uutta, tuo oli kuitenkin ihan eri tilanne kaikenkaikkiaan ja erittäin hyvin meni!

Tässä jokupäivä otetaan uudestaan äitin kanssa keskenämme ja Anne tulee ens viikolla uudestaan.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Ruodussa


Kyllä Niina laitto taas liikettä miuhu ja Essiin!

Voi Rummiuksen käsi ku en oo tajunnu oikeesti mite helpolla Essi on päässy!
Käynnit tehään yleensä ihan pitkin ohjin tehden ei yhtään mitään ja siirtymien jälkeen en oo sitä askellajia työstäny sen enempää.
Sanoin etten ookkaa puskaratsastaja vaan puskanjuuriratsastaja!

Nyt työstettiin käyntiä ja haettiin pyöreyttä ja asetusta.
Ai vitja mite paljo sai oikeesti työstää että Essi alko myötäämään ja taipumaan sekä käyttämään enemmän selkää.
Mutta miten hienosti se kulki!

Niinä harvoina kertoina kun oon jaksanu kattoo miten se liikkuu ni oon saanu sen kulkemaan tosi kivasti mut nyt se meni todella hienosti!

Oon vähä turhaaki säästelly Essiä, toisaalta kun miulla oikeesti on liikutusten välit välillä tosi pitkiä niin pitää alottaa kevyesti koska Essin lihakset on todella herkät menemään jumiin, kesällä ei oo niin tarkkaa koska on lämmin mut talvella saa olla tosi tarkkana.
Oli puhetta Loikkiksesta ja siitä et toivottas siitä monitoimi hevosta ja sanoin et Essi on kans kun pystyy ratsastaa koulua ja esteitä sekä ajamaan kärryillä.

Essin lihaksille ihan käyntilenkki kärryjen kanssa olis tosi hyvää lihasjumppaa.
Ajattelinki et jos äiti lähtis kyytii istumaa ja otettas Loikkis perähevoseks, se olis hyvää harjotusta varsalle sellanenki ja pääsis välillä vähä muihi maisemiin.

Tästä lähin kun tuuppaan kentällä laitan Essin oikeesti töihin ja työstän kaikkia askellajeja!

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Una mente triste



Lähettiin eilen illalla huvikseen ajelemaan Imatralle.
Käytiin Imatrankosken padolla.
Kaks sorsaa oli siinä lähellä mut en saanu niistä kunnon kuvia.
Haluisin joskus nähä noi kosken kuohut.

Äiti on nyt viime aikoina ahkerasti opettanu Loikkista; ne on iskän kanssa ja äiti yksin ohjasajanu sitä, sillä oli eilen kärryt perässä ja ne ajeli iskän kanssa sillä.
Huomenna olis tarkotus taas ajaa ja meen kaveriks koska haluun kans osallistua vauvan opetukseen.
Vaikka siinä turhana olenkin...

Tänään oli kengitys niin en menny tänää ratsastamaa.
Kävin Ginkon kans tunnin lenkillä.
Meinasin lähtee vielä itekseni pyöräilemään, kokeilemaan minkä makusta touhua se on mut sit ikäänkuin iha vähä nukahin sohvalle...
Parempi onni ensikerralla.

Miten paska "onni" muuten ihmisellä voi olla;
Ostan aurinkotuolin. Okei.
kotona huomaan et se on ihan erilainen ku mitä kavereilla olevat samanlaiset tai se mallikappale kaupassa.
Miun kappaleessa se istuma-asento on liian pystyssä ja ei säätöjä.
No, ei auta muu ku mennä vaihtamaan ja selittämään että mikä mättää.
Kaupassa tyttönen sitte pystyttää yhen tuolin ja kysyy et onks tää sellane ku tarkotit ja sanoin et on tää on hyvä!

Laitoin myös pari turhaa työhakemusta taas menemään, enää niitten hakemustenkaa laittamine ei tunnu miltään.
Ennen ne toi hetkeks hyvän mielen, nyt ei mitään.

Anteeksi tilitys mut nyt viime aikoina ei oo iha hirveesti naurattanu.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Hevostelua

Enkä muistanu soittaa perjantaina siitä lehdestä kun oli kaikkea muuta ennen agilityä.
Reeneissä harjoteltii ohjauskuvioita, Gee oli iha täpinöissää tauon jälkee eikä malttanu oikee kuunnella.
Mut koira meni hyvin, miun ohjaamiset taas ei niinkään...
Nyt sit ilmeisesti oon vasta LAUn jäsen kun se hakemus ei oo menny perille ja laitoin s-postia perään että en oo saanu maksuviitteitä ni selvis että joo, en oo jäsen.
No nyt oon.

Tänää lähin tallille Sonjan kanssa.
Sonja otti kaikki ratsastuskuvat.
Ginko lähti kans mukaan ja jätin sen leikkimään poikien kanssa ja se kuulemma oli koko sen ajan peuhannu Tatun kanssa ja läppineet toisiaan naamaan!
Tiitusta ei voinu vähempää kiinnostaa mikää Ginko ku se jo kerran sen näki tällä viikolla kun Geen juoksut oli ohi ni ei jaksanu vanhus enää innostua.

Ensi lähin maastoo alkukäynnit ja Sonja lähti mukaan ja sit menin pellolle.
Siellä ravasin ehkä 5 min sit jääty näpit ku miulla oli vaa näppylähanskat ja tuuli jonki verra.

Sit lämmittelin sormia ja siirryin kentälle.
Essillä olikii vähä virtaa.



Menin jonku puol tuntii ja sit Sonja meni selkään.
Se meni ekana vähä aikaa kentällä ja meni sit pellolla.
Mie otin siitä kuvia sen kameralla.
Sit lähettii viel maastoo ja mie lähin kävellen mukaan.
Maastossa ne ravas yhen pätkän ja sit loppukäynnit.

Ratsastuksen jälkee juoksutettii viel Loikkis.
Tänää ei sujunukkaa nii hyvi ku aiemmin.
Loikkis ei halunnu oikee juossa ja oli ihan kuuro miun käskyille ja piiskalle.
No sain sen sit jotenki kävelemää ja juoksemaa mut töitä se teetti.
Ensi kävelytettii se maitokopille ja takas ja juoksutuksen jälkee kävelytettii kans tietämyöten naapuriin ja takas.

Kiltti se on, ei siitä pääse mihinkää. Sitä vaa tänää hirveesti laiskotti.
Jospa olis vähä pirteempi seuraavalla kerralla.
Täs kevää aikana sille pitäs saada kärryt perään ja ajaa.
Loppu kesästä pitäs alkaa nousta selkään.

Oli kivaa kyllä ku Sonja oli miun kans tallilla ku aina oon yleensä yksin.
Seurassa on kivempaa!

Kotona siivosin marsujen häkin ja leikkasin kaikkien marsujen ja koiran kynnet.
Marsuista ei taaskaa tullu otettuu kuvia..