maanantai 30. elokuuta 2010

Syksyn säteilyä

Enpä oo vähään aikaan kirjotellu...
On ollu uskomaton kiire ja väsymys päällä, olen silti saanut sen verran taas aikaan et kävin keskiviikkona maastossa ja lauantaina ratsastin kentällä, mentiin muodossa!
Se oli älyttömän siistiä! En oo varmaan koskaan menny millään hevosella yhtä hienosti kun sillon Esterillä!

Kiitos siitä kuuluu kaverille joka piti miulle tunnin tässä joku aika sitten, koitin silloinki saada menemään muodossa mut se ei menny niin hyvin ku sillon lauantaina!

Katsoin juuri tv2:elta Syksyn säteilyä johon otsikkokin viittaa.

Elokuva kertoi 80 vuotiaasta mummelista jonka unelma oli perustaa alusasuputiikki.
Elokuva oli hauska mutta koskettava (johtuu varmaan nykysestä mielentilasta mutta kuitenkin)


(kuva kopioitu osoitteesta: http://tv2.yle.fi/juttuarkisto/juttuarkisto/syksyn-sateilya )

Kaikesta vastustuksesta huolimatta sitkeät mummelit perustivat liikkeen, joka olikin menestys!

lauantai 21. elokuuta 2010

Niskasta kiinni ja menoksi

Sain aikaiseksi sen verran että tiistaina ratsastin, piti mennä kaverin kanssa mutta kaveri peru.

Mentiin L:än kanssa Kontuun sitten, mie ratsastin ja L meni kyntämään.
Esteri oli jäykkä pitkästä seisomisesta, vaikka kuinka yritin niin ei ollut hyvä.

Keskiviikkona menin uudestaan ratsastamaa ja menin mäkisen kinttupolun joka laittaisi selän ja takapään työskentelemään ja sen jälkeen menin kentälle tekee kuvioita ja kolmikaarisella kiemurauralla alko Esteri jo laskemaan päätä alas ja myötäämään.
Hieno oli huomata että alkaa hevonen toimia!

Torstaina menin taas ratsastamaa, menin yläkentällä jossa ei ole aitoja ympärillä tehtiin kuvioita ja laukattiin jopa nyt.
Sitten menin pienen lenkin maastossa, ravattiin yks pitkä pätkä ja sen jälkeen käveltiin kotiin.

Eilen sille tuli yksi tyttö naapurikylästä ratsastamaan ja äiti vei niitä maastoon ja Esteri (sekä ratsataja) nauttivat ja hevonen oli ilmeisen toimiva!

Esterillä kun näitä selkävaivoja on että lihakset jumiutuu helposti niin sitä on jo alettu loimittaa yöksi ulos tiistaista lähtien, kaikki hevoset on vielä ulkona yötä päivää.
Nyt oikeasti alan käydä säännöllisesti että hevonen pysyy kunnossa.
Ilmatkin on siedettävät kun syksy tulee ja kun jaksaa loimittaa niin ei mene heppa jumiin.

Tänään sillä on vapaapäivä.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Lepää rauhassa



Lellu, kuollut 15.08.2010

tiistai 10. elokuuta 2010

Mummon kanssa ostoksilla

Käytiin mummon kanssa tänää kaupassa, Cittarissa.

Kas kummaa ku sanoin et meen kattomaa vaatteita, mentii yhes mummon kanssa sitte, no ku sieltä rupes niitä ihania vaatteita löytymää!

Löysin ihanan pitkän hupparin sekä pitkän raitatopin.





Edellisenä päivänä L:än kanssa käytiin niin ostin tälläsen hiussoljen. (Mikälie)


Hupparista en saanu kunnon kuvaa mut päällä se on tosi ihana ja syksyä ajatellen se olis ihana vetää päälle, pitkä ja lämmin!

Topin kanssa rupesin miettimään et ehkä kävis pillifarkut tai legginsit, en käytä kumpiakaan mut just jollain tytöllä näin sellaset legginssit jotka on nilkkaan asti ajattelin et jos tommosia sitte kokeilis...

Oon aina jotenki inhonnu legginsejä ja ajatellu et ei koskaan miulle.
Sama kun balleriinoissakin, ei koskaan miulle mut kuinkas kävikään, ostin ekat balleriinat tänä kesänä ja tänään lähti miun mukaan ekat legginsit! WOOT?!

Tänää vahvistu kyllä se et miulle löytyy sopivampaa vaatetta tavan ruokakaupoista ku oikeista liikkeistä.
Ja korjatkaa jos oon väärässä mut taitaa olla vielä Cittarin joku oma merkki toi Inspirè?

Jokatapauksessa en koskaa oo ollu kovin kiinnostunu muodista taikka miltä näytän ku lähen ovesta ulos mut sen huomaa kyl ihmisten katseista et nyt on joku vialla..
Oon ollu viel aika poikatyttö, ei ollu paljoo mitää tyttöjenjuttuja; meikkausta, muotivaatteita yms... Sen takia en ollu kovin suosittu koulussakaan.

Nyt oon ollu kiinnostunu muodista ja vaatteista jo jonkin aikaa mut ei tää yritä olla mikään muotiblogi, vaan yleisesti kirjotan, myös vaatteista jos teen jonkin kivan löydön niin on kiva kertoo siitä!

Mummo oli vielä niin ihana et lupas kustantaa miun tän päiväset ostokset, nää oli kaikki tosi edullisia, en olis muute suostunu!

Vein mummon sit kotiin ja söin siellä. Sen jälkee lähettii L:än kans Kontuun, miun kotipaikalle että äiti värjäis miun hiukset.
L meni tekemään omia juttujaan ja mie jäin koiran kans sinne.
Oon lopputulokseen tyytyväinen vaik hiukan arvelutti toi väri mut omasta mielestä ihan jees!


Vähän huono kuva tämäkin..

Mutta koska miun olis pitäny olla jo nukkumassa niin hyvää yötä!

lauantai 7. elokuuta 2010

Mulla tyttö on...

Oli liian kuuma ratsastaa mutta oleiltiin sitten pihalla koirien kanssa, tänään meni hyvin. Tatukin oli aika kiltisti ja kehuttiin kaikkia kolmea kovasti!







torstai 5. elokuuta 2010

sade päivä

Niin piti mennä tänää ratsastamaa?
No se kävi satamaa vettä ja jyrähti varmaan kerran, että siirtyy taas...

Sadepäivät on ehkä tylsintä ikinä, ei koskaan mitään tekemistä.
Eipä täällä kaupungissa muutenkaan...

Huomenna jos sais lähettyä ratsastamaa vaik tuleeki pitkä päivä töissä, mut se olis melkeimpä lähdettävä!

Ginkon kanssa käytiin tossa ulkona ku se just halus sillo ulos ku se sato kovemmin ni oli se lähettävä!

(Kuva eri päivältä)

keskiviikko 4. elokuuta 2010

(En keksi)

Tänää olikii sitte pitkä päivä töissä. Sieltä ku pääsin ni juotii L:än kanssa kahvit ja lähettii ostamaa koiralle matolääkettä ja ruokaa.
Ruokasäkki oli kyllä niin kallis et tyydytään halvempaan vaihtoehtoon vaik ei oo sitä mitä saatiin mukaan kasvattajalta...

Käytiin samalla reissulla Kodin ykkösessä, sieltä ostin uudet lasit.



Himoitsin noita laseja jo kun käytiin silloin avajaisissa mut en raaskinu ostaa, onneks, koska nyt oli melkei puolet pudonnu hinnasta.
Ei ne kyllä järkyttävän kalliit ollu sillon alunperinkään mut sillon oli tilanne se mikä oli..

Kotiin tullessa käytiin Ginkon kanssa ulkona, mentii melkein jopa kunnon lenkki!
Eli mentiin sellane kinttupolku joka menee talon sivusta kävelytielle ja sitä kautta kävelytietä parkkipaikan kautta takas, ei ollu pitkä mut kun normaalisti mennään vaan talon ympäri.

Ginko osaa jo aika hyvin kävellä hihnassa et se ei oo enää este lähtee vaikka pitemmällekki, mut se väsyy sitte ja kinuu syliin, niinku kerran ku oltiin kävelemässä miun kotipaikalla olevan Huvikummun lammelle niin puolessa matkassa alko kinuta syliin et hän ei jaksa kävellä. (matkaa joku kilsa)
Se oli sillon vielä niin pieni mut on kasvanu kyllä.

Sit ku tultiin takas sisälle niin annettiin matolääke ja se olikii sitte hyvvää!
Nam.

Huomenna jos koittas päässä ratsastamaa, en oo taas muutamaa päivää käyny ite mutta sillä kävi ratsastaja eilen ja äiti vei niitä maastoon pyörän kanssa.

Toivottavasti saan itteeni niskasta kiinni ja menoks!

tiistai 3. elokuuta 2010

Syksy lähestyy

Siis en varmaan koskaan oo ollu näin kovin menossa joka paikkaan, on töitä (onneks) ja harrastukset ja muu vapaa ajan vietto, sisältäen elukoitten hoidot yms ei oo jääny aikaa vaan olla... Mut parempi ehkä näin ku kuolla tylsyyteen...

Kuiteski, koska yhet miun farkut on hajoomassa, niin tein niistä sitte samantien sortsit, tuli iha hyvät paitsi ku sain ne tehtyy ni ilmat viileni vähän mut kyl niit kerkee pitää viel tänä kesänä!



Käytiin miun vanhempien luona tässä viikonlopun aikana, pidettiin kunnolla ekaa kertaa yhessä meiän ja porukoitten koiria. Parhaiten toho meiän pikkusee reagoi vanhempi koira Tiitus, nuorempi Tatu muris niin en uskaltanu antaa olla paljoo sen kanssa, se jopa laitettiin sisälle siks aikaa et Ginko hengaili Tiituksen kanssa.

Kaikki meni hyvin nii kaua ku Ginko sai hepulin ja juos pitki pihoja niin Tiitus ei tykännykkää siitä ja meinas käyä komentamaa tota pikkusta.



Ginko koitti muutenki tehä enemmä tuttavuutta ku nää muut, Tiitusta selvästi kiinnosti mut oli kuitenki välttelevä.

Asiasta toiseen, odotan niin kovin syksyä, sitä tietynlaista ilmaa ja sitä millaseks luonto muuttuu väreiltään! Hirvikärpäset vois jättää kyl tulematta...
Syksy on ehkä kaunein vuodenaika.





Kaikki valittaa koko ajan ihmisistä jotka valittaa kovista helteistä, ite en kait oo hirveesti ainakaa valittanu, todennu vaan et "onpa kuuma" tai vastaavaa...
Mie ootin talvella ainoostaa kesäöitä ja uimakelejä, ja sitä seuraavaa syksyä.

Miulla ei oo mitään talveakaan vastaa, ainoo et en oikee kestä pakkasta, sormet menee ensimmäisenä kohmeeseen, paitsi kyl mie talvellakin niil reilu -20 pakkasilla ratsastin, siin onneks tulee lämmin!

Talvikin osaa olla kaunis!