sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Agility lauantai

Olin Ginkon kanssa eilen Lappeenrannassa virallisissa agilitykisoissa.

Ekaksi A hyppy rata josta puhdas 0, sija 7.


B agiradalla 5rv puomin alastulolta ja sija 7.

C agiradalta HYL, Ginko hyppäsi alas keinulta kesken kaiken ja tuomari näytti kieltoa, mietin että tuliko se ennen puoltaväliä pois ja uusin sen jolloin ehdin nähdä että tuomari näytti hylkyä eli oli jo tullut yli puolenvälin.
No ei se loppurata ollut meidän parhainta suorittamista, mie häkellyin ongelmista keinulla ja yhdestä kiellosta edelliseltä hypyltä.
Koirakin saatto olla jo väsynyt viimeisen radan aikaan mutta kaks tulosta kolmesta on kuitenkin ihan hyvä ja oon ilonen siitä yhdestä puhtaasta nollasta.


Ginko kävi myös päivän aikana SAGI'n virallisessa mittauksessa ja tulos selkeä medi mutta sen jo tiesinkin.
Kaikki kisaavat koirat kun tullaan mittaamaan ensi vuoden uusien kilpailuluokkien takia vaikka olisi selkeä jokin.


Udoa en sinne saanut koska se on alaikäinen, mitattavaa koirat on oltava mittauspäivänä vähintään 18kk ja 1pv, Udo pikkuinen on 1v ja 5kk mutta jospa sitten kun aletaan kisaamaan virallisissa saisin sille myös mittaustodistuksen hetimmiten kisauran aloittamisesta.

Tänään kävin koirien kanssa tihkusateessa tunnin lenkillä ja lopuksi päästin ne kaukaloon kirmaamaan.
Täällä satoi lunta eilen illalla ja yöllä mutta tänään se on tullut räntänä tai ihan vetenä.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Viime päivien aktiviteetteja

Lauantaina oltiin Udon kanssa Lappeenrannassa rally toko kisoissa ja Ginko oli mukana turistina.

Saatiin toinen hyväksytty tulos!
Seuraavat kisat on 12.11 Lappeenrannassa Etelä-Karjalan Koiraurheiluhallilla.
Tarvitaan enää yks hyväksytty tulos RTK1' seen.


Sunnuntaina kävin Konnussa vaihtamassa iskän avustuksella alapallo Volkkariin.
Ei käyny ihan noin vaan mut saatiin se vaihdettua.
Tänään kävin ostamassa parkkipolttimon ja sen vaihdan huomenna ja käytän sen jälkinäytössä vielä tällä viikolla.


Eilen oli Udon agility treenit ja tänään oli Ginkon.
Molempien kanssa tehtiin putkiharjotuksia Salmen tyyliin.
Molemmat meni kivasti, Ginko irtosi hyvin ja Udo myös mut sille tuotti hankaluuksia kun leikkasin putkella ja yritin saada sitä kääntymään koiralle epäloogiselle puolelle niin Udo kääntyy putkella aina sinne missä se oletti miun olevan mutta kyllä se sitten alkoi sujua.

Ginkon kanssa ollaan menossa lauantaina LAUn kisoihin Lappeenrantaan jossa tuomarina on Salme Mujunen.
Olin myös ilmottautunu mittaustilaisuuteen mutta sieltä ei ole vielä tiedotettu mitään ollaanko edes mahduttu mukaan.



Tänään tuli postissa innolla odotettu huppari Waldogs'ilta johon olin valinnut japaninpystykorvan kuvan.
Halusin kuvasta mahdollisimman ison ja tykkään tosi kovasti!
Huppari itse on lämmin ja väri oli just sellainen kun ajattelinkin.

Voitin vielä arvonnassa alennuslahjakortin Waldogs'ille ja ajattelin tilata jotain muuta japsikuva-aiheista hieman myöhemmin.



keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Näyttely ja muuta toimintaa

Vanha kunnon Volkkari pitäisi katsastaa tässä kuussa.
Se sai jo 30pv jatkoaikaa koska ei mennyt läpi silloin kun käytin sen vuosikatsastuksessa.

Se sai pitkän vikalistan, se kävi ihan korjaamolla ennen katsastusta iskareiden yläpään laakereiden vaihdossa ja siellä ilmeni lisää vikoja, pakoputki lähes poikki ja irti kannakkeistaan toisesta päästä sekä reikä helmakotelossa.

Konttorilla sanottiin että takajarrulevyt, etulokarin ruostevaurio, alapallo ja yksi polttimo täytyy vaihtaa tai korjata.

Jarkko vaihto toiselle puolelle jarrulevyn, mie vaihdoin toiselle puolelle ja korjasin sen ruostevaurion.




Vielä olis se alapallo ja polttimo, sitten sen vois viedä jälkinäyttöön.
Kitin päälle ruiskin pinkkiä spraytä koska se oli ainut väri joka löyty siihen hätään.

Viime lauantaina oli tiedossa Road trip Jyväskylään koiranäyttelyyn.
Aamu alko 03.55 kun mummo soitti varmistus herätyssoiton ja heti kohta miun kaikki mahdolliset kellot alkoi soimaan ja ei muutakun valmistautumaan lähtöön.
Olin 05.30 Lappeenrannassa ottamassa kaveria ja sen koiraa kyytiin ja siitä kohti Jyväskylää.
Reilu kolme tuntia ajo LPR'ästä yhden pysähdyksen taktiikalla.


Udo oli ainut junnu, japseja oli sen 24.
Tuomarina oli Malesialainen Woh Chan Weng.

Udo sai laatuarvostelun JUN ERI 1 SA.
Paras uros kisassa serti jäi harmi kyllä saamatta, sitä oli kaikkiaan 7 urosta tavoittelemassa mutta oon silti tyytyväinen tulokseen.



Nyt lauantaina on rally toko kisat Lappeenrannassa.
Olen ilmoittanut vaan Udon.
Tavoitteena on saada sille tänä vuonna RTK1 koulutustunnus.
Sillä on jo yks hyväksytty tulos, kaksi vielä vaaditaan ja todella toivon että saavutetaan se tänä vuonna.
Ensi vuonna ei kisata ollenkaan koska lisenssipakko tulee myös tähän lajiin.
En aio sitä ensivuodelle ostaa jos hinta jää siihen 50e.
Ensi vuosi treenataan molempien koirien kanssa ja katotaan sitten vuonna 2019 onko SPKL huomannut lisenssin olleen surkea idea kerätä yhdistykselle rahaa kun sitä ei kukaan osta varsinkaan niillä ehdoilla mitä siihen on kaavailtu.

Rally epiksiä aiotaan käydä että pysyy se kisatatsi lajin tiimoilta mutta tosiaan virallisia ei kisata ensivuonna.

Tarpeeksi moni kun äänestäisi jaloillaan menisi viesti parhaiten perille SPKL'ään.
Sanottavaa olisi enemmänkin mutta leikitään nyt että olen puhunut.

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Askartelua

Mie oon yrittänyt käydä tavaroita ja vaatteita läpi mitä heittää ja mitä säästää.

Yks ruskea keinonahka laukku sai lähtötuomion josta halusin kuitenkin ottaa jotain talteen pieniä projekteja varten.

Laukun tupsuista tulikin avaimenperä tai laukkukoruja.
Laitoin tuollaisia askartelurattaita.


Saapikkaat sai myös pienen ehostus käsittelyn.
Laitoin niitit ja ompelin nilkka remmiin laukusta leikkaamani palmikkoa muistuttavan nahkapalan.



Miulla on yks pöytä ja tuoli setti myös ehostuksen alla mutta laittelen siitä enemmän juttua kun saan ne maalattua.

Udo on kova vetämään hihnassa joten ostin sille Rukka merkin vedonestovaljaat.
Tänään oli ekaa kertaa lenkillä sillä ne valjaat.



Toivottavasti saisin noiden avulla sitä hihnassa vetämistä opetettua pois.
Noi on siitä kivat valjaat että noita voi käyttää myös normivaljaina koska selän päällä on myös hihnalle lenkki.
Myös huomioväristä ja heijastin nauhoista plussaa.



Täällä on satanu pari päivää putkeen ja lisää on luvattu.
Oli silti sellainen hetki että ei satanu joten säntäsin lenkille, takas päin tullessa parin kilsan päästä kotoa alko satamaan ja satanu tauotta siitä asti.
Vähän kastuttiin joo mutta ei se haitannut kun ei läpi asti koirat kastuneet ja miulla takki piti vettä.