perjantai 28. lokakuuta 2016

Sateisia päiviä

Vielä pari päivää sitten oli maisemat tämän näköiset.


Nyt on lumet sulaneet jo pois, vettä on satanu eilen ja tänään.
Eilen kävin Lappeenrannassa hoitamassa asioita ja mummolla kylässä.
Lähettiin mummon kanssa markkinoilla käymään, sateenvarjot matkaan ja menoks!

Mie ostin korukojusta tuollasen terässormuksen.


Käytii vielä Tokmannillakii mistä löyty sellanen kiva pitkänmallinen villatakki.

Eilen jäi lenkkeilemättä, toissapäivänä lenkkeilin koirien kanssa kymmenen kilometriä,  tänään 6.5km.




Aika märkä tuuli oli lenkkeillä mut siitä huolimatta lähin koiren kans tuonne kävelemään, Tatu nyt ei käyny tänään mut nuo muut kävi.

Eilen olis ollu agility treenipäivä, mut Ginkolla alko juoksut joten ei päästä treeneihin eikä päästä nyt sunnuntaina kisaamaan ja näin ollen ei saada kymmentä virallista starttia kasaan että voitaisi havitella seuran vuoden medikoira titteliä.
Harmittaa aika kovasti mut eipä sille nyt minkään voi.

Meillä on tähän mennessä kaikki epäviralliset startit mukaan lukien 21 + 1 speedrace lähtö tänävuonna.
Seuraavat kisat mihin mennään taitaa olla vasta joulukuussa tapaninpäivän epikset Lappeenrannassa.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Ensilumi

Tänään sato ensilumi ja mie kun niin en uskonu ennenku nään ja näin sitte kävi.
Miulla oli asioita toimitettavana ja heräsin vasta joskus iltapäivällä, ajattelin et rengasjumppaan lähdettävä kun oli vielä kesärenkaat mut iskä olikii vaihtanu miulle nastarenkaat ku mie nukuin...


Udolle tää oli sen elämän ensimmäinen lumi, kukaan ei ollu näkemässä sen ensireaktiota lumeen ku mie nukuin ja kukaa muu ei ollu edes ajatellu asiaa.
Ei ilmeisesti sen kummempi, ei sitä ainakaan lumi häiritse, sen verran terhakkaasti työntää naamaansa hankeen kuten tässä kuvassa.


Eilen kävelin koirien kanssa 8 kilsaa, ensi noin kuutisen kilsaa kokoonpanolla Ginko, Udo Helka.
Sitte hain Tatun mukaan ja koko hunnilauma uudestaan parin kilsan metsäkävelylle niin Tatukin sai liikuntaa.
Eilen oli vielä lenkkikelit tälläset!


Olin päivän asioilla ja kyläreissulla, illalla palatessa lunta oli ehtiny tulla jo aika paljon ja sivuteitä ei ollu aurattu ja tiet näytti tuolle niinku kuvassa.

Ja ei, en ajaessa ottanut kuvaa vaan pysähyin sellasee kohtaa et näin pitkälle taakse ja eteen että tuleeko ketään ja toiseksee sellasee kohtaa että pääsen tuosta vielä liikkeelle!

Se on jokavuotinen ilmiö että talvi yllättää autoilijan, sehän on yleisessä tiedossa että talvi tulee jokavuosi ja yleensä näitä aikoja, aikalailla juhannuksen jälkeen!

No ei sillä meinashan se yllättää miutki siinä mielessä että olis pitäny päivä alkaa rengasjumpalla mut ne olikii vaihettu miun puolesta!


Mie olin metsästämässä itelleni Icebugeja, no tarjous oli menny ja täyttä hintaa niistä en raaski mitenkää maksaa.
Mie oon ihan sata varmasti nurin tänä talvena nurin noitten koirien kanssa, Ginko on yksistään meinannu vetää miut usein nurin ni nytku noita on kaks...
Pitää jotku irrotettavat nastajutut ostaa kenkiin ellei tuu uudestaan Icebugi tarjousta.
Tänään selvis sekin että Icebugeja on niin paljon erilaisia, luulin et niit on tasan yhenlaista...

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Metsälenkki

Lähin tänään Ginkon, Helkan ja Udon kanssa kävelemään samoja reittejä mitä joskus tuli usein ratsastettua.
Alkumatkan maantietä pitkin pidin koirat hihnassa mutta metsäteille päästyä laskin ne irti, jopa Helkan vaikka mietin miten saan sen sitten taas kiinni mutta luotin että saan sen houkuteltua siinä missä muutkin koirat.
Nyt tulee paljon kuvia ja vähän tekstiä, se varmaan sopii suurimmalle osalle!








Metsässä käveltiin joku 5.5km noin suunnilleen ja sitten otin Tatun matkaan ja lähettiin kaikki vielä kiertämään parin kilsan peltolenkki.


Kaikkiaan käveltiin Sporttrackerin mukaan sellaset 7.36km, joista se vajaa kaks kilsaa pelloilla ja peltoteillä.
Oli jotenki rauhottavaa kävellä tuolla metsässä vaikka pelkäsin vähän kohtaavani karhun kun niitä on täällä päin mut koirille piti huudella, kutsua ja vihellellä välillä joten uskoisin että mahdollinen karhu on kyllä varmasti kuullu ja poistunut paikalta.


Vein koirat pihalle aitojen sisäpuolelle ja lähin käymään tallissa, pidin vuohia hetken ulkona mut eivät kauheesti innostuneet kun ulkona oli kylmä heiän mielestä!
Vähä maistelivat ruohoa mut ei mitään hyppimistä eikä spurttailua.




Otin jossainvaiheessa hevoset sisälle ja katoin et niillä oli ruuat valmiina, vuohille heitin vähän kivennäistä.

Huomenna olis taas treenipäivä, pitänee varmaan ottaa jo takki käyttöön Ginkolle.
Viisaammat on sitä mieltä että vaikka sillä on tuollanen turkki niin kannattaa silti sitä takkia käyttää niiden lihasten takia ja oon myös kanssa käyttäny kovilla pakkasilla ja sillon kun on enää muutama aste plussalla.
Tätä kirjottaessa on jo pakkasella joten se ei sillon treenien aikaan ole enää kovinkaan nollan yläpuolella.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Seuranmestaruuskisat

Tänään oli siis Wuoksen Agility Urheilijoiden seuranmestaruuskisat.

Edelliset treenit meni joo tosiaan vähän penkin alle kun rikko kepeillä ja otti kontaktivirheitä ja tänään pelkäsin että tekee sen saman radalla mutta tilanne yllättikin positiivisesti!

Ja meinasin etten talkoilisi ollenkaan nyt näissä kisoissa että keskittyisin vaan omaan psyykkaamiseeni, siihen koiraan ja tulevaan suoritukseen.
Mutta olin sitten ottamassa ilmottautumisia vastaan sekä laskemassa tuloksia mut onneks siinä oli toinen tyttö joka osas vähän paremmin kun en ite meinannu enää muistaa miten ne tulokset laskettiinkaan.

Meillä oli siis luokkina möllit ja kisaavat, eli mölleissä kaikki ei virallisissa startanneet ja kisaavissa  kaikki 1-3 luokkalaiset koirakot sekasin samalle radalle ja paras voittakoon!

Koitti oma vuoro ja en etukäteen miettiny mitään siinä koiraa lähtökuoppiin asetellessani vaan mentiin vaa niinkun aina ja mie jäin jossainkohtaa puomilla jälkeen kun sen jälkeen oli rengas ja lähestyminen kepeille 90 asteen kulmassa niin Ginko joutu vähä oottelemaan mut suoritti kepit hyvin, otti kaikki kontaktit ja tulos 0 ratavirhettä!
Pikkusen meni yliaikaa mut jos olisin kutsunu aikasemmin käännöksissä niin ne käännökset ja kaarrokset ei olis menneet nin pitkäks mut tulos riitti seuranmestaruuksien medi luokan 2. sijaan!

Nyt ei tullu otettua kuvaa palkintokassin kanssa, mut kassissa oli tuollanen hieno avaimenperä  missä on kuvattu agility esteitä, se on vähä niinku mitali!
Siltä se näyttää ja se meneekin sitten jossainvaiheessa muiden palkintojen joukkoon esille.



Olin aika ilonen meiän tuloksesta, meni paremmin kun viimevuonna.
Viimevuonna seuranmestiksistä saatiin kisaavien radalta HYL...

Annoin heti palatessamme Ginkolle sen voittolelun josta on nyt muisto vain, se oli sellanen vinkuva pöllö ja voi miten intona Ginko sitä vingutti ja muutki koirat olis tahtonu sillä leikkiä mut Gee laitto muristen ni ainoo joka uskals ottaa vähä jostai reunasta kiinni oli Udo!

Ei menny niillä pitkään kun ne oli kahestaan nylkeneet sen lelun niin että se vinku oli irtaallaan Udolla ja nahka Ginkolla.



Ginko ei harrasta lelujen rikkomista mut Udo on sitä tehny mut nyt sit rikkovat yhyhessä sen lelun.
Mie oon yhen lelun heittäny pois kun Gee oli pentuna sen järsiny niin huonoon kuntoon että se jouti jo pois mutta Udon jäliltä oottaa pari muutakin lelua heittämistään, tietysti koirilta salaa koska ei niitä niiden nähden voi heittää!

Asiasta ihan toiseen, katottiin äitin kanssa tuossa uutta suomalaista poliisisarjaa, Sorjonen.
Sen on käsikirjottanu meidän ratsastuksen opettajan veli ja se on kuvattu Lappeenrannassa.

Kattelin että marraskuun alkupäivinä olis match show niin ajattelin viedä Udon pentuluokkaan.
Nyt pitää vaan sitten muistutella sille mieleen pöydällä olot ja opetella vähän sitä kolmion kävelemistä mut poseeraus sillä on niin hyvä!
Tai tiedä enää kun ei olla nyt harjoteltu sitä vähään aikaan mut kyllä se sieltä tulee ihan varmasti kun alkaa taas tekemään.
Ginkoa ei viedä kehään ellen sitten ota sitä mukaan muuten vaan, Udolle nuo tekis nyt enemmän hyvää kohdata vieraita ja nähdä hälinää vaikka onhan se ollu mukana agilitykisoissa ja osas ottaa sielläkin lepoa välillä että onneksi ei ole mikään stressaaja.
Ainoastaan tuo autossa matkustaminen Udolle on vähän sellasta et pidemmillä matkoilla oksu tulee ihan varmasti...
Mut jospa se siitä.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Ylistys syksylle

Syksy on miusta ehdottomasti paras vuoden aika.


Miusta on kivaa seurata ruskan etenemistä ja talsia maahan pudonneissa lehdissä.
Haistella sitä raikasta ilmaa ja mikä parasta kun ei ole liian kuuma!

Voi kääriytyä lämpimiin neuleisiin ja poltella kynttilöitä.
Kynttilöitä en oo kyllä vielä poltellukaan mutta kuitenkin!

Pimeä tulee aikaisin mutta miuta ei pimeä haittaa, lamput on keksitty ja puen lenkillä itelleni ja koirille niin paljon heijastimia kun vaan mahtuu että meitä on mahdoton olla näkemättä!


Tässä eilispäivänä kävin tunnin lenkillä, miulla oli hihnassa omien koirien lisäks Helka.
Pelto- ja metsätie osuudella laskin omat koirat irti mut Helkan pidin hihnassa koska se ei juurikaan miuta tottele niin arvelin etten saa sitä sitten kiinni joten pelasin siinä varman päälle.
Tatulle jolla on huonot kyynärät olis ollu tuo lenkki liian pitkä joten se jäi kotiin.

Udo, Ginko & Helka lenkillä

Tottumattomalle tuntu alkuun kun Udo tuli taloon että kaks hihnaa on jatkuvasti solmussa mut kyllä tuo kolme hihnaa oli melkonen kokemus!
Nyt se kaks hihnaa ei enää ookkaa sit niin hankala!

Huomenna meinaan enne asioille lähtemistä ja treenejä käydä tuolla peltolenkin, sinne Tatukin voi lähteä mukaan kun ei ole kuin sen pari kilometriä pituudeltaan mut koirat aina poukkoilee edestakaisin että niille kertyy niitä metrejä vähän enemmän kun miulle.

Pellot on vielä sängellä, kyntöjä ei oo vielä alotettu niin täytyy hyödyntää ne vielä kun voi.

Odottelen postista saapuvaksi Udolle keltaisen Hurtta Lifeguard taluttimen, Geellä tosiaan on se sama pinkkinä ja oon tykänny siitä ja halusin sitte Udolle oman pojalle sopivan keltaisena.
Toivottavasti olis jo huomenna postissa!

Huomenna on myös treeni päivä, viimeviikolla kävi niin etten tiennyt meidän vuoron siirtyneen myöhemmäksi joten olin jo viideltä paikalla mut meiän ryhmäläisiä ei sitten näkynykkään mut toinen ryhmä tuli, heitä oli kaks niin kysyin saisinko treenata heiän kanssa ja se sopi heille, selitin mikä oli tilanne.
Kohtuu haastava oli valmis rata joka oli hallissa, tehtiin sitä Ginkon kanssa pariin kertaan ja se ritti meille.
Miulla oli myös Udo mukana ja sen kanssa tein putkea, ensi kaarevaa putkea mut ahnehdin siinä kun käänty mutkassa aina takaisin.
Ei olla menty kun suoraa putkea joten otettiin sitten ihan suoraa, täyspitkää putkea ja voi miten hienosti Udo menikään!
Miulla oli namit vähissä mut kolme-neljä kertaa mentiin sitä ja palkkasin aina innokkaiden kehujen kera kunnes namit loppu, sit loppu se treeni sillä kertaa.

Kyllä Udostakin vielä hyvä agilitykoira saadaan!

maanantai 3. lokakuuta 2016

Kisat ja ulkohommia

Ensinnäkin perjantaina käytin Volkkarin katsastuksessa ja se meni läpi!
pari korjauskehotusta tuli mutta ei jälkinäyttöä!

 Lauantaina olikin sitten hyvä ajella kisoihin just katsastetulla autolla.

Lappeenrannan agility urheilijat järkkäs epikset jossa oli speedrace, putkiralli sekä agilityradat.
Mie olin jo ilmottautunu 2-3 radalle ja siinä ääneen mietin että vähän kiinnostas kuinka nopeesti Ginko juoksis, no ei muutakun viimehetken ilmottautuminen speedraceen ja viivalle!

Olipahan meiän ekat kiihytyskisat!
Juostava matka oli miun laskujen mukaan 25m.
Ginkon meno oli hauskan näköstä kun se juos miuta kohti ja aika riittikin sillä speedracen medien II sijaan!
Kiireessä meiän kummankin nimi on väärin kirjotettu mut en jääny korjailemaan kun juoksin hakemaa koiraa viivalle.
maksunkin suoritin vasta juoksun jälkeen!

Sit tuli putkirallit ja mölli luokat ja vihdoin monen tunnin odottelun jälkeen oma luokka.

Odottelu näky kyllä vähän meissä kummassakin, Ginko oli vähän sillee all over the place ja miekää en oikei pystyny enää keskittymää kunnolla ja se todellakin näky suorituksessa, saatii 10rv ja kummatki virheet oli kieltoja ja vielä yliaikaa...
Mitä?!
Ennenkuulumatonta mut suoritus riitti sitte sijalle 4 ja aika moni otti hylkyjä meiänki luokassa.


Tuo kolmanneksi tullut Saaga on myös japsi!
Samalta kasvattajalta vielä kuin Ginko eli Snowtime´s kennelistä.

Radan sai uusia mut onneks niillä tuloksilla ei ollu merkitystä koska muutoin alko hyvin ja osa kohdista meni paremmin kun ekalla radalla josta tulos mut sit kontakti virhe keinulta ja pari estettä eteenpäin siitä hyppäs yhen esteen väärään suuntaan ja HYL...

Kisojen aikataulu tosiaan veny odottamattoman pitkäks ja odottelu on meille ennenkin aiheuttanu epävarmoja ratoja enkä oo vielä keksiny miten saisin tuon odotteluajan kulumaan niin että Gee vielä keskittyis ja itekki jaksais keskittyä mut siihen nähden ihan hyvä päivä!

Kävin vielä kisojen päätteeks ottamassa velipojan kyytiin ja otettiin rullakebab mukaan ja mentiin mummolle sitä moikkaamaan ja syömään se rullis.
olipaha muute eka rullis jonka oon syöny, jo toinen uus kokemus samana päivänä!

Sen verran oli rankka päivä että illalla Gee nukku speedrace kisan palkintolelun päällä ettei Udo tule ja vie sitä!


Myö ollaa vaa tehty puuhommia sillon kun ei oo mitään muuta, tänään alko jo puuhommat maistumaan puulta. Ehhehe ehhehe....

Eilen meni joku kolmisen tuntia kun pinosin yhtäkyytiä tuon kuvissa näkyvän pinon...



Tänään koitettiin vähän siivota pihamaata ja viiä alasaunalle grilliin meneviä puita mut mie onneks sain sit vapautuksen lähteä kauppaan ja lenkille.
Tiskasinki melkei jopa mielelläni! Huom melkein....

Eilen Udolta lähti kulmahammas!
Ihmettelin että joko se taas on löytäny lattialta jonkun roskan ku otti jotain suuhun ja sylkäs lattialle ja olin ottamassa tätä roskaa pois niin huomasinkin että oli hammas!


Ensimmäinen Udon hammas jonka sain talteen ja todennäkösesti myös viimenen kun taitaa vissiin niellä kaikki irtoavat hampaat toisin kun Ginko syleksi ne ja niitä sain useamman talteen.
Jotku ottaa talteen lastensa hampaat mie otan koiranpennun!

Eilen lenkkeilin sen 6.5km ja tänään 4.2km ja lopuks vielä vein ne pellolle että saavat juosta ja ei tarvinnu kyllä yllyttää yhtään!
Siellä ne juos taas peräkanaa niin innoissaan että!


Tänää ja eilen oli kyllä ihan kiva ilma, eilen tarkeni teepaidassa pinota mut tänää oli jo viileempi mut aurinkoinen päivä kuitenkin.
Nyt on ollu kyllä pitkään hyviä lenkkeilykelejä, viimeviikolla sato ja kisapäivänä sato yhen pienen kuuron muuten aurinkoista.


Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!