perjantai 25. tammikuuta 2019

Hankintoja ja muuta

Treenit ovat pyörineet nyt jonkin aikaa, pakkasten takia on peruttu välillä rally toko treenejä ja Udon agility.
Haiku käy lämpimässä hallissa agilitytreeneissä joten sitä ei pakkaset estä.

Haikulle hankn kirppikseltä tosi hienon ja just sen näköisen pannan.


Hankin myös joku aika sitten VIP-Storen jälleenmyyjältä uuden kevytmetallihäkin koska Haiku tuli läpi kangashäkistä ja miulla oltava jokaiselle häkki.

Myös makuualusta uuteen häkkiin sekä häkin päällinen miun  vanhempaan häkkiin.

Kaikki pinkkiä tottakai!

Myös treenitavaroille uusi reppu, Waldogsilla on heijastavia reppuja joihin valitsin japsin siluetin.
Reppu on ollut jo käytössä ja keräsi treeneissä ihastusta.
Samoin kuin pinkki häkkikin!



Menen yöksi töihin ja sitten alkaa vapaat.

Hyvää viikonloppua kaikille!





keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Vuosi vaihtui

Niin vuosi vaihtui.
Vietin joulunajan vapaat sekä uudenvuoden isännän luona.




Loppuvuosi meni töiden lisäksi kisaillen, Ginko kävi Lappeenrannassa virallisissa kisoissa hakemassa kolme hylkyä.

IKK'n Mölli Ranking kilpailussa Udo voitti kilpailevat medit ja Ginko toisella sijalla pisteissä vaikka se ei saanut tulosta viimeisestä osakilpailusta.

Udo oli pisteissä WUOKSen vuoden medi1 koira.

DogGym saimaan pikkujouluissa Haiku starttasi ekalla supermölli radallaan, 10rv ja voitto!





Udolle kilpailevien medien radalta HYL ja Ginko ei juossut ollenkaan koska lieviä mahavaivoja.

Tässä tiivistettynä loppuvuosi.
En ole oikein kerennyt tai jaksanut päivittää blogia mutta jospa nyt taas uudella innolla!