tiistai 30. toukokuuta 2023

Lahden näyttely 22.4 ja kesäpesän sisustus

 Tosiaan

Näyttelystä ei ole paljoakaan kerrottavaa.


Japsikehässä Udo oli AVO-EH1.

Ginko oli VET-ERI2.


Deka pampai kehässä pelkkä AVO-T.

Ei löytynyt mitään hyvää sanottavaa ja tuomari vaikutti vihaiselle, tuli tunne että anteeksi vaan että tultiin nyt tähän sinun kehään...käsitteli koiraakin vähän kovakouraisesti..

Ei enää sen kehiin uudestaan.

Katsotaan millon seuraavan kerran yritetään näyttelyyn kun selkeesti se ei ole meidän paikka.

Tuntuu ettei juuri nyt mikään ole.



Kesähuone on pientä sisustusta vaille valmis.

Lähinnä rekvisiitta esineistöä ynnä muuta.




Sohvan sain fb roskalavalta, matot omia vanhoja tai porukoitten aitasta.

Naamiointiverkko pitkällä sivulla vanhan kesäpesän seinää josta tein verhot leikkaamalla ison naamiointiverkon kahtia ja sitten yksi pienempi päätyikkunaan.

Varjostaa mukavasti.

Pientä sipistelyä siis vielä! 












keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Kartanon kevät




Kevät on jo pitkällä ja ensimmäinen kevät uudessa kodissa, eli kartanossa.

Piha alkaa olla melko sula.

Ollaan jo vähän treenattu pihalla, lähinnä hyppytekniikkaa ja näyttelytreeniä 

Olen suunnitellut istuttaa omenapuun mutta paikkaa mietin vielä mihin kohtaan sijoitan.




Kesähuone näyttää edelleen varastolle mutta ehkä jo ensi viikonloppuna käyn sitä järjestelemään ja sisustamaan, kunhan ensin selvitään lauantain näyttelyreissusta Lahdesta.
 


Ostin torilta kyltin mutta en vielä tiedä mihin se sijoitan, ulko-oveen tai sitten portin pieleen.

Meillä käyneet ymmärtää että tämä on ihan validi varoitus! 


Päivittelen myöhemmin lisää kun tosiaan lauantaina ollaan menossa kolmen koiran voimin näyttelyyn.

Haiku ei lähde, en sitä enää vie kun se pelkää tuomareita ja kaikkia ja kaikkea muutenkin niin turhaa stressiä eikä se myöskään sen pelon takia tule koskaan saamaan EH'ta parempaa.

Kerron myös miten kesähuoneen sisustus etenee kunhan pääsen sen kimppuun mutta nyt katseet tulevaan näyttelyyn.

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Vuosi 2023

 Vuosi vaihtui kotona koronassa koirat seurana.

Instan puolella siitä olen maininnutkin että olen ostanut oman talon ja joulu ja uusi vuosi meni uudessa kodissa kun ensin oli vähän tehty piha-aitaa ja maalailtu kylppäri osastoa.





Valkoinen osuus maalattu

Teippaus valmis ja odottaa mustaa maalia

Suihkun lattia valmis

WC'n lattia maalattu mustaksi. Kaivon kansi vaihtuu vielä rosteriseen.

Työvaihe kuva saunan puolelta jonka lattia jäi valkoiseksi.
Näkyy myös vähän millainen lattia oli ennen maalausta.



Tästä uudelta kartanolta, joksi tätä kutsun, on nyt lyhyempi matka vähän joka paikkaan mikä on ihan mukavaa.

Kun parannuin niin pojat kävi Huoleton koirapalvelut Essin hieronnassa ja jäsenkorjauksessa.


Koronan selätettyä oon myös ulkoillu aika paljon ja pitkiä lenkkejä, tänään miesystävän kanssa 7.26km ja aikaa meni 1.5h.

Agiseuralla oli myös hallituksen kokous johon päätin kävellä mennen tullen kun kokous oli lähellä ja siitä tuli yksi tunnin lenkki lisää.


Nyt on tulet takassa ja sauna päällä.

Sit alkaa olla itellä kohta päivä täysi.

maanantai 21. marraskuuta 2022

Rotumestaruuskisat 19.11.2022

 Japaninpystykorvien agilityn rotumestaruuskisat järjestettiin Jyväskylässä JAT'in kisoissa.

Olin ilmoittanut Haikun ja Udon mukaan.


Miulla on muutto tohinat meneillään ja toisaalta ei olisi ollut aikaa lähteä kisaamaan mutta toisaalta en halunnut jättää väliinkään koska ollaan vuodesta 2016 lähtien käyty joka vuosi.


Mummo-koira ja Deka lähti hoitoon edellisenä päivänä ja seuraavana päivänä auton nokka kohti Jykylää lähti puolen kasin kieppeillä.



Japseja oli tänä vuonna 8 ku viimeiset pari vuotta menty puolella tästä.


Haiku kisasi mini2 luokassa ja sai ekalta radalta HYLyn ja toiselta voitto nollan ja OIVAn.



Udolle ekalta medi3 radalta vitonen miun ohjausvirheestä ja yliaikaa, sija 6.

Toiselta radalta ei virheitä mutta pelkkää yliaikaa, sija 6.


Rotumestaruus ratkottiin kahden radan yhteistuloksella ja Haikun tulos riitti rotumestaruus sijaan 4.

Udon kaksi tulosta riitti rotumestaruuteen 2022! 


Voittaja kolmikko Udo 1., Sparx 2 ja Halti 3.


Olin jossain kohtaa jo luopunut toivosta olla palkintosijoilla mutta niin vain Udo puolusti mestaruuttaan voittaen kolmannen kerran peräkkäin! 


Olen ylpeä molemmistä koirista! 



tiistai 25. lokakuuta 2022

Seuranmestaruudet ja kisat LPR

 15.10 oli WUOKSen seuranmestaruuskisat ja siellä kisasikin koko Hundkarusellen! 


Dekalle möllien seuranmestaruusradalla valitettava HYL kun poimi putkien vääriä päitä radalla mutta muutoin kesti hyvin hanskassa.

Haikulle kilpailevien minien mestaruusradalla 0rv, sija 6.

Udolle kilpailevien medien mestaruusradalla sija 2.


Meillä oli myös joukkuekisa ja miun joukkuessaa Team Hundkarusellen kisasi Deka, Udo, Haiku ja Elina Zicon kanssa.

Team Hundkarusellen joukkueelle sijoitus 8/12.


Mummo koira Ginko juoksi joukkueessa nimeltä Eläkeläiset joka koostui jo kisauransa lopettaneista koirista ja Eläkeläisiin kuului Ginkon lisäksi Satu ja Rudy, Outi ja Gina sekä Mervi ja Papu.

Ginko mummo tekaisi puhtaan nollan joukkueradalla! 

Eläkeläiset olivat joukkuekisan sijalla 5/12.

Ei huonosti! 



22-23.10 oli Lappeenrannassa viralliset kisat joissa Udo juoksi lauantaina kolme rataa ja Haiku kaksi.

Udolle kaikilta kolmelta radalta yliaikanollat, sijat 6., 1. ja 2.

Ihanneajat oli tosi tiukat mutta Udolla taisi sen lisäksi painaa väsymys kun tulivat edellisenä iltana maalta takaisin kotiin.

Silti Udo sai tuloksia kun ekalla radalla koiria joku 17 ja tuloksia 6, kahdella viimesellä radalla koiria oli yhteensä joku 16 ja tuloksia vain kaksi.


Haiku teki 2lk ekalla radalla puhtaan nollan, sija 1. OIVA ja toiselta HYL kun sillä oli ihan omat kuviot radalla! 

Haiku tiesi paremmin ja valitsi esteet sen mukaan.

Voin olla tyytyväinen ekaan rataan sillä se oli oikeasti tosi hyvä.

Haiku oli osunut valokuviinkin jotka on ottanut Anne Lind.




Seuraavat kisat meillä on sitten marraskuussa 19.11 Jyväskylässä japsien rotumestaruuskisat!

torstai 6. lokakuuta 2022

Kooste kuulumisista

 Udo kävi WUOKSen kisoissa syyskuun lopussa.

Ekalta agiradalta vitonen ja yliaikaa ku ohitti esteen. Sija 4.

Toineagirata rekkamieskäännöksien yliaikanolla.

Sija 1.

Hypäriltä taas esteen ohitus vitonen ja yliaikaa ku en ehtiny vaihtaa puolta ja takaaleikkaus epäonnistu.

Sija 4.


Meiltä kävi kisojen jälkeisellä viikolla Udo ja Haiku hieronnassa Huoleton Koirapalvelut Essin käsittelyssä.

Udo on käynyt ennenkin mutta Haiku oli ekaa kertaa.

Udo ei ollut niin pahasti jumissa kuin edelliskerralla ja Haikullakin oli yllättävän paljon jumeja enkä niitä muuten olisi ajatellut mutta meni radoilla sen näköisenä kuin menisi kootussa laukassa eikä venyttäisi itseään eli ei mennyt optimivauhtiaan.


Udo osasi jo asettua melko nopeasti ja jännitin mitenkä se Haiku suhtautuu mutta se oli saanut katsella vieressä ensin Udon käsittelyn ja tutkia huonetta ja hierojaa omaan tahtiin ja kun sen vuoro koitti, oli miun ujopiimä koira ihan sulaa vahaa Essin käsissä! 

Olin niin ylpeä, molemmista! 

Udo


Haiku


Haiku, Udo. Kuva Essi

2.10 olin Dekan kanssa Control Unleashed koulutuksessa enkä oikein tiennyt mitä odottaa kurssilta mutta paikan päällä se viimeistään selvisi ja teoriaosuuden jälkeen tehtiin erilaisia pelejä ja harjoitteita.

Deka on näistä se sähikäinen, kierrokset tapissa tyyppi ja Udo taas on siitä toinen ääri pää. 

Hyvin rauhallinen ja matalavireinen.

Samoja harjoituksia voi tehdä molempien kanssa ja meinaan tulevana lauantaina Varkaudessa agility kisoissa tehdä ainakin yhtä peliä enne omaa suoritusta.

Katson pysyykö sillä se vire ja kiinnostus niin että sillä olisi vauhtia myös radalla.


Myö tehdään töissä nyt tämä lokakuu 12h työpäiviä ja koirille yksinoloa tulisi noin 13h niin ne ovat nyt maalla miun porukoilla hoidossa ja he tuovat miulle sieltä Udon ja Haikun kisoja edeltävänä päivänä ja vien ne sunnuntaina takaisin kun alkaa taas 12 työpäivä.


maanantai 19. syyskuuta 2022

ASCAn agility kisat 17.9.2022

 Aamulla ennen kasia lähti Volkkarin keula kohti Vantaata ja ihka ensimmäisiä ASCAN agility kisoja!

Tuomarina oli Darryl Warren, USA

Ennen kisoja olin kysellyt tutulta säännöistä ja lukenut netistä mitä löytänyt koska eroaa FCI agilitysta jonkin verran sääntöjensä puitteissa.

Olin ilmoittanut Udon ja Haikun kahdelle regularille ja yhdelle jumpersille.

Paikan päällä miulle selvisi että novicesta voi nousta openiin jo kahdella puhtaalla eli Q'n arvoisella suorituksella niin ilmoitin vielä paikan päällä koirat myös viimeiselle jumpersille.


Gamblereista en tiennyt mitään niin niihin en ilmoittanut.

Seurasin sivusta ja kyselin miljoona kysymystä konkareilta niin nyt nekin säännöt on jotenkin hallussa ja ensi kerralla ilmoitan myös niihin.

No päivä oli yllätyksiä täynnä.

Koirat mitattiin ja mittaustuloskirjattiin jump height applictioniin.

Sitten ratoihin.

Haikulle omassa säkäluokassaan regulareilta puhtaat radat saaden 2x Q ja 2x sijat 1.

Jumperseilta puhtaat radat saaden 2x Q ja 2x sijat 1.


Udolle pykälää isommassa säkäluokassa regulareilta myös puhtaat radat saaden myös 2x Q ja myöskin 2x sijat 1.

Jumperseilta samat eli puhtaat radat, 2x Q ja 2x sijat 1.


Eli miulle kahdeksan rataa, kahdeksan puhdasta Q'n arvoista suoritusta ja kahdeksan ykkössijaa! 

Sen lisäksi nousu jumperseilla novicesta openiin! 






Vähänkö olen ylpeä miun Team Hundkarusellista!

Deka oli mukana reissussa vaan hengailemassa mutta pieni innostus tähän ASCAn agilityyn nyt tuli niin tulevaisuudessa Dekakin pääsee näihin geimeihin mukaan ja tullaan myös Haikun ja Udon kanssa käymään näitä kisoja tavoitteena elite luokka.


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin hyvää alkavaa viikkoa kaikille.
Meikäläinen on tänään jo yövuorossa!