sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Seuranmestaruuskisat 27.9.2020

 Tästäkin nyt vierähtänyt tovi mutta 27.7 oli Wuoksen agilityurheilijoiden seuranmestaruuskisat.

Haiku juoksi kilpailevien minien radalla ja sieltä valitettava hylky.


Ginko ja Udo juoksivat kilpailevien medien radalla ja sieltä Ginkolle 5rv ja sija 3.

Udolle 0rv, sija 1 ja sitä myöten medien seuranmestaruus!

Tosi iloinen olin Udon seuranmestaruus voitosta vaikka salaa toivoin että se olisi ollut Ginko koska se on jäämässä eläkkeelle tämän kauden jälkeen mutt hyvä se oli näinkin!



Uutena oli joukkuekisat!

Miun joukkueen nimi oli Hundkarusellen ja se koostui miun koirista sekä seurakaverista ja lainakoira cotton Armanista.

Hylkäykseen johtavasta virheestä tuli 10rv, kaikki muut teki yhden tai useamman virheen mutta Udo teki ainoana puhtaan nollan ja joukkueen sijoitus oli 8. Joukkueita oli 10.


sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Heipähei ja kisapäivityksiä

 Bloggerkin on muuttunut sitten viime postauksen.


Oltiin WUOKSen agikisoissa 29-30.8. tuomarina Laura Mättö.

Lauantaina Haikulle mini1 luokassa tuloksia.

Hypäriltä 0rv, sija 1. LUVA.

Agiradalta 0rv, sija 2. OIVA.

En nostanut kakkosiin vielä, nämä oli vasta sen toiset viralliset agikisat.

Viimeseltä radalta 5rv, sija 1.

Olin aikas ylpeä Haikusta!


Sunnuntaina kisasin Ginkon ja Udon kanssa medi3 luokassa.

Hypärillä Ginkolle 0rv, sija 6.

Agiradalta 0rv, sija 2.

Viimenen agirata 0rv, sija 5.

Eli Ginko teki triplanollan!


Udolle hypäriltä 0rv, sija 4.

Agiradalla 5rv, sija 5.

Viimenen agirata 0rv, sija 6.


Molemmat kulki kivasti ja mie ite aiheutin Udolle ton vitosen kun en ohjannut takaakiertoa kunnolla jollon Udo ei hypännytkään joten kiellosta vitonen.


Viikko noiden kisojen jälkeen eli 5.9. oltiin Haikun kanssa Pyhtäällä, taas Laura Mätön agilityradoilla.

Haikulle ekalta radalta HYL, toiselta 5rv ja sija 3.

Hypäriltä 0rv, sija 2.  OIVA

Yhä pidän Haikun 1. luokassa, kerätään varmuutta ja kokemusta.

Sillä on nyt siis 4 nollaa ykkösissä, kahdeksan voi kerätä kunnes pakko vaihtaa.


Tänä viikonloppuna oli sitten agilityn apuvalmentaja kurssi eli AVA1.

Saatiin ennakkotehtäviä sekä ekana kurssipäivänä kotiläksyjä.

Sain kaikki tehtyä ja tänään oli kurssin toinen ja viimeinen päivä.

Vielä yksi kotiläksy tuli, ehdin tehdä ja palauttaa sen huomenna.

Minä ja muutama muu käytiin kurssi etänä ja yksin ei tarvinnut luentoa kuunnella!



maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kisojen täyteinen viikonloppu

Perjantai iltana pakkasin viimeiset tavarat ja koirat autoon suuntana Mikkeli ja japaninpystykorvien agilityn rotumestaruus kilpailu.

Perillä sateli vähän vettä kun pystytin leiriäni, pienessä sateessa sain näyttelyteltan pystyyn ja makuutelttaa pystyttäessä sade onneksi taukosi ja jatkui vasta aamulla.


Telttojen pystyttämisen jälkeen lähdin koirien kanssa kävelemään sumun noustessa.
Lenkin jälkeen koirat sai ruuat ja istuin vielä tovin ennenkuin lähdin koirien kanssa nukkumaan.




Aamu Mikkelissä valkeni sateisena ja sellaisena se jatkui iltapäivään saakka.
Radat juostiin siis vesisateessa.

Haiku starttasi ensimmäiset viralliset kisat suoraan rotumestaruuksiin!
Mini1 luokan hypäriltä tuloksena oli keppivirhe ja yliaikaa, sijoitus 5.
Agirata oli ylläri koska Haiku teki puhtaan radan vaikka kontaktit on vielä vaiheessa.
Tuloksena 0 virhettä, LUVA ja sijoitus 1.
Olin niin ylpeä Haikusta!

Medi2 luokassa juoksi meidän lisäksi yksi muu ohjaaja ja japsi, Pihla ja Mila-koira saivat myös tulokset molemmilta radoilta.

Medi3 luokassa juoksin Udon ja Ginkon kanssa.
Ginkolle ekalta radalta keppivirhe ja yliaikaa, sija 5.
Toiselta radalta 0 ratavirhettä mutta 0,72s yliaikaa! Sija 5.

Udolle molemmilta radoilta nollat, ekalta 4,06s yliaikaa.
Sijat 4. ja 3.

Rotumestaruustulokset jakautuivat niin että;

Rotumestari 2020 Udo

2. Haiku
3. Ginko
4. Mila

Itku meinasi tulla tuloksia laskiessa ja tarkistutin tulokset vielä kahdelta eri ihmiseltä että olin varmasti laskenut oikein.
Olin laskenut, eli meille tuli kolmois voitto rotumestaruudesta!

Sade hankaloitti kaikkea ja kaikkien ratoja, Ginkoa varsinkin painoi sade ja se että rimat olivat ylimmässä mahdollisessa eli 40cm korkeudella.

Pakkasin tavarat ja ajoin takasin tullessa miun vanhempien kautta ja jätin teltat sinne kuivumaan.


Sunnuntaina oli sitten Kymen kennelpiirin piirinmestaruuskisat Imatralla.

Udo ja Ginko juoksivat sekä yksilöissä että medijoukkueessa.

Molemmat saivat tuloksen kahdelta radalta joista Ginko sai toiselta radalta puhtaan nollan!

Pm sijat medien yhteistuloksissa oli Udo 6. ja Ginko 7.


Olin tosi tyytyväinen että molemmat saivat yhteistuloksen.

Enää oli joukkuerata jäljellä. Jännitti ihan hirveästi.
Lähdin Udon kanssa meidän joukkueen ensimmäisenä, Udolle 0 virhettä mutta yliaikaa.
Toinen meidän joukkueesta hyllytti, kolmas sai puhtaan nollan.
Ginkon kanssa lähdin ankkurin paikalta radalle ja yksi kielto tuli mutta tulos!
Kolme tulosta riittää ja se riitti medijoukkueen pm hopeaan!



En voinut uskoa että oltiin mitaleilla!
Pienestä oli kiinni ettei oltais saatu kultaa mikä harmittaa hiukan mutta se että kolmatta vuotta joukkueessa ja tuloksia tehneenä ei olla saatu kolmea tulosta mutta nyt ne tuli ja hopeaa!

Pitää olla tyytyväinen, lisäksi meitä painoi edellinen kisapäivä ja saatiinhan sitä vesisadetta Imatrallakin juuri joukkueradoille.

Tänään Udo kävi hammaskiven poistossa joten tänään otetaan extra rauhallisesti.



torstai 9. heinäkuuta 2020

Lomalainen

Taas kävi näin että on pidellyt radiohiljaisuutta mutta täällä ollaan!

Olen ollut nyt juhannuksesta saakka lomalla ja rautojen ääreen palailen elokuun alussa.

Tänään taikka keskiviikkona oli mattojen pesupäivä.
Se käy porukoilla niin näppärästi kiitos tehokkaan painepesurin.

Silläaikaa kun matot oli likoamassa, käytiin äitin kanssa hakemassa aitasta miulle uudet puhtaat matot.

Sitten eikun pesemään ja matot kuivumaan.

Silti miulla ei ole kuvia kuin vuohista joita kävin paijaamassa mattopyykin jälkeen.




Treenasin Haikun kanssa pussia kentällä ja sujui hyvin, otettiin myös vähän puomin kontaktia.

Pesin myös samalla tavan pyykkiä ja lähdin sieltä suoraan hallille vetämään agilitytreenit ryhmälle.
Aikaa jäi joten otin pikaisesti ratatreeniä Ginkon kanssa.

Treenien vedon jälkeen kaupan kautta kotiin ja pesemään lattiaa jonka jälkeen laitoin puhtaat matot lattialle.

Kivaa olla kotona kun on puhdasta ja siistiä!


Tuo musta virkattu matto on aivan ihana ja ekaa kertaa lattialla tässä kämpässä.
Muut matot täällä on räsymattoja ja yhdestä käytävämatosta näkyykin pilkahdus vasemmassa alakulmassa.

Eilen taikka tiistaina, kävin kuntopolulla lenkillä kuten usein ennenkin, no kuvassa kivi joka oli matkan varrella sekä miun ilme kun poimin kolmesta koirasta sen 20 punkkia lenkin jälkeen...



Päivittelen tänne tässä lähipäivinä vähän aiemmin tapahtunutta.
Nyt viikonloppuna on agilitykisoja luvassa, lauantaina japsien agiltyn rotumestaruus kisa Mikelissä ja sunnuntaina piirinmestaruuskisat Imatralla.

Haiku korkaa Mikkelissä 1luokan ja sunnuntaina Ginko ja Udo on yksilöissä sekä joukkueessa, eli elämme jännittäviä aikoja!

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Estekaluston päivitystä

Tuossa tovi sitten hankin irtokeppien jälkeen Kärkkäiseltä jalustalla seisovat kepit.
Niitä sai kuuden sarjoina joten tilasin kaksi kuuden sarjaa saadakseni 12 keppiä.
FB kirpparilla oli myynnissä metallisella jalalla seisovat kepit mutta ne menivät oikeusmurhan takia sivu suun vaikka kommentoin ensin.
No miulla on nyt nämä ja on osoittautuneet hyviksi.


Olen myös rakentanut esteitä, viimeisin on nämä hyppysiivekkeet jotka tein isäni kanssa.
Alla oleva kuva on puhelimesta, kaksi seuraavaa tallennettu miun instasta koska olen näköjään poistanut ne puhelimesta.




Niistä tuli ehkä liiankin jämäkät ja painavat mutta kaksi seuraavaa rakennan vähän kevyemmiksi.
Tuota edeltävät ovat melkein liiankin rimpuloita mutta katsotaan mitä tulee!

Työnjohtokin oli paikalla suunnitteluvaiheessa ja sen mukaiset niistä tuli, toki ketään sormella osoittamatta!


Olin myöskin tilannut Riemukaupan kautta 3kappaletta taittuvia Galicanin hyppyjä ja ne on todettu hyviksi.
Ainoastaan teipattiin niihin raidat rimaan koska rima oli alkujaan koko valkea.


Huomasin Kouvolan Seudun Seurakoirakerhon myyvän vanhoja käytöstä poistettuja esteitä.
Lopulta sain sieltä miulle uuden Aan sekä keinun.
Tarjosin parista muustakin mutta täytyi luovutta niiden kohdalla mutta enemmän kuin iloinen olen siitä että sain nämä kaksi!


Pakkohan esteet oli testata heti hakupäivänä ja rakensinkin kotikentälle radan, kuva radasta.
Tässä on käytetty lähes kaikki olemassa olevat esteet muutamaa hyppyä sekä rengasta lukuunottamatta.

Tosin lopullisesta treeniradasta piti poistaa vasemmassa laidassa oleva putki putkenpainojen vähyyden vuoksi ja laittaa pari hyppyä tilalle.


Ginko ja Udo tekivät lopullista rataa, Haiku huilasi koska oli aiemmin samalla viikolla ohjatuissa agility treeneissä.

Ginko

Udo

Olen aika ylpeä miun estekalustosta, olen pyytänyt paria kaveriakin tulemaan treenaamaan miun kanssa koska voin tarjota näinkin hyvän kaluston.

Puomi ja pituus on vielä suunnitelmissa rakentaa ja sitten alkaakin olla jo aika hyvällä mallilla ollakseen kotiesteet.
Pussi tosin puuttuu mutta siihenkin taitaa olla tarpeet kunhan sen ensin suunnittelee.

Meidän treenihallilla alkaa pyöriä taas parin viikon päästä ohjatut treenit mutta siitä huolimatta nämä eivät ole hukkainvestointeja.
Ainakaan itse en näe asiaa niin!

Pysykää terveenä ja treeneissä muistakaa yhä pitää hygieniaa yllä sekä turvavälit!

sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Koronavappu

Vappu meni isännän ja koirien kanssa kahdestaan, tai viidestään kun ne koiratkin lasketaan.

Istuttiin ulkona, grillattiin ja mankasta soi rokki.
Meillä oli hyvät ruuat ja tietysti juomaa.




Vappupäivänä kävin koirien kanssa "vappumarssilla".
Suuntasin niiden kanssa metsäteille ja kylän hiekkateille.
Meillä kaikilla oli niin mukavaa.







Viikonloppu takana ja ensiviikolla alkaa yöviikko.
Yövuorot on parhaita!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Rally-tokon virittelyä

Karanteeni aikana ei ole ollut ohjattuja rally-toko treenejäkää joten ostin jonkin opiston, jonka nimen olen autuaasti unohtanut, käytetyt rally-toko kylttitelineet ja ne tulivat viime viikolla!


Viikonloppuna sitten ehdin niiden avulla treenata korona-rallya.
Olin tulostanut töissä ALO, AVO sekä VOI luokan tehtäväkyltit, olkoonkin mustavalkoiset mutta kotitreeneissä sillä ei ole mitään merkitystä.

Olisin katsonut netistä tai omista tallenteista valmiin radan jota treenata mutta en löytänyt mieleistä joten ekaa kertaa ikinä piirsin ja suunnittelin kokonaisen rally-toko radan, AVO radan tytöille ja VOI radan Udolle!

Piirros olikin vähän sen näköinen että ihan itte on tehty!
Tässä toinen niistä, se toinen yhtä sotkuisen näköinen mutta onnistuin kuitenkin rakentamaan toimivan radan vaikkakin muutoksia joutui tekemään lennosta kun jossain kohtaa ei voinutkaan olla tehtävää ja toinen muutos kun en löytänyt haluamaani kylttiä paperinivaskasta.


Ollaan treenattu viimeksi noin 1,5kk sitten mutta siihen nähden treenit meni ihan hyvin.
Olin valinnut radoilleni sellaisia tehtäviä joiden tiesin olevan haastavia.
Udon radalle tein pätkän oikealla seuraamista sekä oikealla tehtäviä kylttejä.


En saa tähän videoita kun ne on liian pitkiä.

Niin ja kyltit laitoin muovitaskuihin ja sitten telineeseen.
Kun muovitaskut loppuivat, laitoin loput magneeteilla.
Nyt ostin lisää muovitaskuja niin saan kaikki radan kyltit laitettua muovitaskuihin, näin kestävät paremmin telineessä ja kestävät myös paremmin säätä.

Telineitä on kaikkiaan 10kpl, enempää en raaskinut ostaa vaikka niitä olisi ollut enemmänkin.
Toki ei kotona tarvitse täysimittaista rataa aina tehdäkään, lyhyempi ja haastavampi rata olisi ehkä tehokkaampaa treeniä, lopuksi voi ottaa niitä tehtäviä jotka koira osaa hyvin niin silloin jää molemmille hyvä mieli.


maanantai 6. huhtikuuta 2020

Viikonlopun olemista

Viikonloppu vierähti, kävin lauantaina Konnussa.
Vein Haikulle nappuloita ja leipää tallin eläimille.

Kepit pääsivät testiin!
Kuvassa näkyy miun rakentama rata niillä esteillä mitä oli käsillä.


Tässä Ginkon ja Udon videot radalta.
Haikukin teki mutta sitä en sitten filmannut.

Udo

Ginko

Osoittautui että kepit tuottivat hankaluuksia, en tiedä oliko syynä aurinko, keppien silmämääräisesti katsottu etäisyys toisistaan, pohja, kova tuuli vai ihan vaan tekemättömyys.

Ensi viikonloppuna Haiku tulee kotiin niin suunnittelen taas radan etukäteen ja rakennan sen jos kelit sallii niin päästään taas treenaamaan.

Kokeilen rakentaa myös kehyksettömän renkaan kun miulla taitaa olla siihen tarvikkeet.
Putken painojakin pitäisi väsätä lisää sekä hyppyjä pitäisi olla enemmän mutta hiljaa hyvä tulee, kesään mennessä miulla on ihan hyvä kotikalusto agility treeneihin!

Koska karanteeni aika tuottaa loistavia ideoita, päätin opettaa kanalle puomia aiemmin käydyn keskustelun innoittamana.


No, se ei ollut menestys mutta päästiin jo melkein puoliväliin!
Toinen kerta otetaan uudestaan, jospa menisi koko puomin!

Sunnuntai meni kotoillessa, korjasin miun parvekkeella olevan tuulen särkemän näkösuojan, lenkkeilin, tein ruuan ja tiskasin.

Tänään olisi normaalisti ollut Udon agility treenit mutta luonnollisesti niitä ei nyt ole, käytiin tuolla kuntopolulla lenkillä.

Saatiin kuitenkin yksi tehtävä mikä opetella ja kuvata se meidän agiryhmän whatsappiin.
En ole vielä tehnyt sitä mutta on tässä vielä ilta aikaa - ja lienee koko viikko.

Lopuksi kuva kun Ginko halusi töistä päästyäni lähelle.

Hyvää alkanutta viikkoa - pysykää terveenä.


torstai 2. huhtikuuta 2020

Tylsyyden karkoitusta

Tilasin Hööksiltä agilityyn pujottelukepit.
Tarkoituksena viedä ne miun vanhemmille ja pystyttää pikkuinen agilityrata heidän ratsastuskentälle, jotta pääsisi tänä aikana kun halli on kokonaan suljettu, treenaamaan edes vähän jotain.

Tässä ne nyt on, kätevässä kantokassissa.





Vielä en ole päässyt noita testaamaan, ne tulivat eilen ja täällä satoi lunta ja maa on jäässä joten liika tekeminen että saisi ne pystyyn vielä edes testattavaksi tässä kotona.
Viikonloppuna suunnittelin käyväni porukoilla ja treenaan samalla kun vien Haikulle lisää nappuloita.

Tänään kävin koirien kanssa lenkillä kuntopolulla, oli kivaa kun oli lunta.
Koirista varsinkin, ne piehtaroivat sekä säntäilivät, kaikista kivointa oli ottaa kiinni lumipalloja!






Meillä oli mukavaa!

Tämä viikko on miulla pelkkää iltaa, viikonloppu on onneksi vapaa.
Käyn aina iltaviikoilla päivällä lenkillä ennen töihin lähtöä niin illat voi rauhoittaa rentoutumiselle.
Taas jos päivällä ei ehdi niin olen käynyt illalla sitten pitemmän lenkin.

Haiku on vielä ensiviikon Konnussa ja tullee sitten ensiviikon viikonloppuna kotiin!