Ei muutakun menoks!
Midlife Crisis & Son, Alppimaja 18.6.-16
Ei olla pitkään aikaan käyty missään baarissa niin nyt oli ihan mukava käydä jossain vähän tuulettumassa ihmisten ilmoilla.
Tänään kävin tuulettumassa lisää, nimittäin suunta oli korven rauhaan!
Eli kävin Konnussa porukoilla, käytii äitin ja koirien kanssa kävelemässä metsässä.
Ihailin sitä vihreyttä ja metsikköä.
Tatu
Ginko
Helka loikkaa
Helka & Ginko
Ihanaa oli kävellä metsässä, täällä kun ei ole noin kivoja metsälenkkejä.
Sekin ainut jonka tiedän on kasvanu kohta umpeen.
Myrskyn jäljiltä oli tämän polun varrella ainakin kaks tuulenkaatoa, aika vähän niitä näky tuossa matkallakaan mut onhan niitä kaatunut, esimerkiksi Jukolan viestissä osanottajien päälle!
Menin myös käymään tallissa ja rapsutin hevosia ja vuohia.
Miulla kävi ajatus mielessä että olisin vaikka Arskalla ratsastanu mut en sit kuitenkaa sillä kertaa lähteny.
Meiän ruispelto, ruis on miuta korkeempaa.
Kiipesin ammeen reunoille seisomaan että sain kuvan.
Siinä ammeen reunoilla seisoessa, katsoessa ja kuunnellessa sitä tuulen suhinaa ruispellossa mieli lepäsi.
Ihan tuli sellanen mielenrauha, siinä olis voinu vaa seisoa ja kuunnella pitempäänkin!
Kun sitten palasin todellisuuteen niin menin sisälle ja syömään grillimakkaraa.
Siitä sitten kaupan kautta kotiin.
Ginkollekkin maistu tänään ruoka kun juoksenteli metsässä Helkan ja Tatun kanssa, on syöny vähän huonosti viime päivinä kun ei olla paljoa mitään tehtykkään.
Huomenna voisi, jos kelit sallii, ottaa vähän piha agilityä ja treenata niitä kontakteja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti