torstai 18. elokuuta 2011

Kaksivuotispäivä

Tänään on kulunu kaks vuotta kun Essistä tuli miun heppa.

Se tuli niin että ensin äiti oli ostamassa sitä ja se tuli meille tammikuussa 2009.
Meiän poni Tähti alko olee aika vaivanen ja se tiedettiin jo loppukesästä et se ei tuu jäämään enää talveks.
Elokuussa 2009 sit tehtiin paperit niin et Essistä tuli miun hevonen kun äiti ei ollu kerenny viel tehä papereita et se olis tullu sille.

Lokakuussa 2009 Tähti laitettiin uneen.

Kuollut 27.10.2009

Kuva on viimeiseltä päivältä.
Sen päivän se vietti tarhojen välissä kulkien missä halus, vähän oli paalinarulla rajotettu kulkua.
Ikävä on vieläkin.

Siihen aikaan miun ratsastuspelko oli aikas pahimmillaan, ja aloin sit Essin kanssa terapoimaan itseäni ratsastamalla kentällä niin pitkään kun uskalsin ja tehden mitä uskalsin.

Ensimmäinen ratsastus


Syksy ja talvi meni kentällä, mie ajattelin et koht hajoo hevosellakin pää kun aina joutu kentällä menemään ja harvoin kukaan muu sit vei sitä maastoon.
Jossain vaiheessa uskaltauduin itekkin maastoilemaan.

En tiedä mistä se pelko oli tullu mut kahen vuoden itseterapialla oon saanu rohkeutta takas mut en oo läheskää samanlainen ku esimerkiks kouluaikana Harjussa, sillon olin melkein välillä jo liianki rohkee!

Nykyään voin tehä mitä vaa missä vaan sen kanssa, ilman pelkoa.
Voin maastoilla minne vaan, tiedän jo mitä se mahollisesti vois pelätä maastossa mut yleensä se ei pelkää mitään (paitsi metsäkonetta jollon peruutettiin varmaa 40m).

Tietty sellane terve pelko ratsastaessa on ok mut se ei oo normaalia et syke kiihtyy, kroppa jännittyy, kauhukuvat vilisee silmissä ja jännität viel enemmä, keksit tekosyitä ettei tarttis ratsastaa...
Enää ei oo mitää sellasta.

Kuva viime helmikuulta


Kävin tänää antamas Essille porkkanaa ja kuivaa leipää, en ratsastanu ku särki päätä koko päivän iha hirveesti.
Loikkiski halus osingoille.



Essi on miulle paras hevonen Tähen jälkeen mut kyl Tähti oli kans omaa luokkaansa!

Ei kommentteja: