Yhtenä päivänä kävin kaverin ja koirien kanssa lenkillä, sillon oli sen verran kylmä että illan agilitytreenit peruttiin.
Oli hieno aurinkoinen keli kun eräs toinen päivä lenkkeilin auringonlaskun aikaan niin näpsin muutaman kuvan sormet kohmeessa.
Tänään lähettiin Hennan kanssa aamusta ajamaan kohti Savonlinnaa, katsomaan Udon ja Iitan pentuja!
Keli oli lauhtunut eilisen aikana plussan puolelle ja räntää satoi vaakassa, ei siis mikään ideaalein ajokeli road tripille.
Saavuttiin perille vähän ennen puoltapäivää.
Pennut oli ihania! Suloisia pikku riiviöitä!
Pennuilla on nyt ikää noin 6vko'a.
Yritin ottaa kuvia mutta puhelimen sekä tabletin kamerat olivat ihan liian hitaita että olisi saanut kunnon kuvia mutta onnistuin saamaan muutaman!
Pentuja on siis viisi, yksi on just noitten kahden vasemmaisen takana.
Harmi ettei tullut kovin montaa hyvää kuvaa mutta kivoja muistoja nämäkin.
Oltiin kasvattajan, Merjan luona monta tuntia ja juteltiin koirista.
Sit lähettiin kotimatkalle, keli oli pikkusen parempi takas tullessa mut ei vieläkään hyvä.
6-tiellä Simpeleellä oli rekka ojassa, pysähdyttiin siihen ja siinä oli pari muutakin.
Kaveri soitti poliisille mutta tapaus oli jo heidän tiedossa niin jatkettiin matkaa.
Kotiin tullessa kävin heittämässä pikkulenkin koirien kanssa tuolla vesisateessa, todin sade alkoi kunnolla siinä vaiheessa kun oltiin jo tultu takaisin eli hyvä että lähdin hetimmiten kun tultiin reissusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti