perjantai 8. heinäkuuta 2016

Pentu kotona

Keskiviikkona haettiin iskän kanssa pentu kotiin.

Hyppäsin Ginkon kanssa Jarkon kyytiin aikasin aamulla ja se heitti meiät Joutsenoon josta iskä tuli hakemaan, vietiin Ginko Kontuun ja keitettiin kahvia mukaan ja tein lisää eväitä.


Keli oli lähtiessä sateinen mut parani koko ajan länteen päin ajaessa, jossain vaiheessa aurinko lämmitti ihan kunnolla!
Pitkä reissu Paimioon ja takaisin, mutta nyt pentu on kotona!

Ensimmäinen kuva Udosta

Pennun nimi on Udo, virallinen nimi on UdoDirkschneider.
Siitä olis tuleva miulle toinen agilitytykki ja näyttelykaveri.
Villi kun mikä hereillä ollessaan sit taas kun nukkuu niin nukkuu kuin tukki!


Ensi kohtaaminen Ginkon kanssa ei menny ihan putkeen, Ginko kerkes käymään päälle mut pentu tais säikähtää enemmän kun mitä sitä sattu.
Meillä on portti tuvan ja keittiön oviaukossa että voidaan erottaa koirat tarvittaessa ja yöllä portti onkin paikallaan, päivällä se on pois ja ollaan yritetty rohkaista Ginkoa tutustumaan pentuun ja aina kun kattoo pentua ja heiluttaa häntää tai ylipäätään on kiltisti niin ollaan annettu Ginkolle namia.
 

Sisätiloissa Ginko edelleen vähän välttelee Udoa, mut pihalla kun oon käyttäny niitä yhtaikaa niin Ginko vaan katselee ja vaikka pentu välillä käy lähellä ei se teee mitän muuta kun katselee.


Aikaa ottaa ennenkun Ginko lopulta täysin hyväksyy pennun muttta miusta ison askeleen otti eilen kun tuli tupaan pennun ollessa siellä ja kävi järsimään lelua.
Pentu oli uneliaassa tilassa joten uskalti tulla.


Rakensin tänään portin alkoviinkin koska pentu on tullu sänkyyn ja herättämään enne aikojaan ja se ei lähe sieltä kulumallakaan.
Ei oo vielää paikoillaan mutta tarkotus olis täks yöks se laittaa ja tarvittaessa muokata sitä porttia tarpeen mukaan.

Eilen käytiin pennun kanssa kaupan pihalla hengailemassa sillä aikaa kun isäntä kävi hoitamassa kauppaostokset.

2 kommenttia:

Alcyana kirjoitti...

Voi ei miten söpö karvapallero! :3

-Hanna- kirjoitti...

Se on <3 :)