Torstaina kävin kaverin kanssa ratsastamassa Essillä.
Alkuun maastoon vähä kävelemää ja ravaamaa ja sit ku siel ei enää nähny mitää ni mentii kentälle.
Mie kävin lopuks selässä, vähä ravasin ja laukat nostin kumpaaki suuntaa.
Jäykän olonen oli, olis vaatinu varmasti sen merkkisuorituksen jälkeisenä päivänä eli keskiviikkona ratsastusta mut en sillon kerenny käydä.
Tänää menin lautatarhassa ilman satulaa puol tuntia ja heppa tuntu tosi hyvälle, ravas hyvi mut ehkä vähä varovasti laukkas... Tai sit se johtu vaa miu kenotuksesta!
Miulle oli tullu tällänen kysymys, ja erittäin hyvä sellanen:
Mielenkiintoinen blogi sinulla. Minulla olisi muutama kysymys...
Kerro hevosharrastushistoriastasi. Miten päädyit harrastamaan hevosia, minkälaisessa opissa olet ollut, millaisia hevosia olet ratsastanut ja minkälaisia tulevaisuuden tavoitteita sinulla on? Kerrot jossain postauksessa ratsastuspelostasi, miten se kehittyi ja miten pääsit siitä?
Entä koiraharrastushistoriasi? Onko sinulla ollut koiraa ennen Ginkoa? Jos on, millaisia? Oletko harrastanut niiden kanssa jotain? Tavoitteet agilityssä?Hevosharrastus alko joskus noin 4 vuotiaana, äiti käytti miuta ratsastamssa sellasella vanhalla shettis orilla joka on nyttemmin kuollut mut oli ensimmäinen poni millä ratsastin.
Zepi ja minä
Sit en muista vuotta kun aloin käymää Rantalan tallilla säännöllisesti tunneilla ja siellä tuli käytyä vuosia, välillä taas oli taukoa mut sit taas menin tunneille.
Olisinko ollu 6 vuotias kun meille tuli Patu, shettisruuna.
Se oli todella kiltti poni jolla ajettiin ja ratsastettiin, mut välillä se keksi jotain niinku muistan ku se puotti miut metsään eikä antanu kiinni.
Poni laukkas kotiin ja mie juoksin perässä...
Siltikin kävin tunneilla vaika oli se oma, ja miun piti kinuta päässä tunneille, vetosin siihen et pitää osata ratsastaa muitakin hevosia.
Ajelulla -95
Patu viimeisenä päivänä
Patulle tuli niin paha kaviokuume että se lopetettiin.
Pari vuotta patun oston jälkeen meille oli tullu Ansarin Tähti, joka jäi sitten yksin kun Patu kuoli.
Tähti oli äitin ratsuna pääasiassa.
Ansku shettis tuli sitten jossain vaiheessa enkä muista vuotta ja siitä ei löydy koneelta kuvaa, paperikuvia on kyllä.
Se oli kantavana kun se ostettiin ja sieltä syntyki sitte tammikuun pakkasille 2001, Pauli.
Angelinan Paul
Ansku oli kans kiltti poni ja sit opetettiin Pauli satulaan ja kärryihin.
Ansku myytiin ratsastuskouluun jossa se on vieläkin ja on pidetty poni.
Pauli myytiin yhdelle pikkutytölle ratsuks ja on edelleen sillä tytöllä.
Paulikin on jo 10!
Kuulemma kiltti mut välillä seki keksii jotain!
Tähdestä tuli sitten miun ratsu kun äiti osti Anskun myynnin yhteydessä itelleen pv'n.
Tähden kanssa miulla olikii pitkä yhteinen elo, kahdeksan vuotta kymmenestä mie ratsastin sillä ja lähinnä maastoilin sen kanssa, harvoin menin kentällä.
Tähti oli luottoponi, miehiä se jonki verra pelkäs mut iskä oli sen mielestä hyvä tyyppi.
Tähti on opettanu miun lisäks monia muitakin tyttölöitä!
Tähti ja mie 2007
Tähdellä meni vasemmasta etusesta ulompi koukistajajänne ja se joutu täytee lepoon ja sitä jalkaa hoidettiin ja en juurikaan ratsastanu kellää muulla siinä välissä, Hoppiksella ainoostaa joitain kertoja.
Vuosi meni Tähden ratsastuskuntoon saamisessa ja esteet siltä jätettiin kokonaan pois, sit vaa kevyttä maastoilua.
Viimesinä aikoina sil alko olemaa ähkykohtauksia ja hampaat oli kääntyneet vanhuuttaan vinoon ja se jalka jäi hiukan jäykäks... En sillä sitte enää ratsastellukkaan, taluttelin sitä vaa mettässä ja muualla.
Sit kun tiedettiin varmasti et Tähti on pakko laittaa pois niin tehtiin paperit Essistä et siitä tuli miun hevonen kun alunperin sen piti tulla äitille.
Tähti kuoli 2009.
Yläasteen jälkee lähin opiskelemaa Harjuun hevosenhoitajaks 2004, valmistuin 2007.
Siellä tuli ratsastettuu kaiken sorttisilla hevosilla, vauhikkailla, hitailla, herkillä, vähemmän herkillä...
Yks herkkä on jääny mielee Fregate. Se oli vähän hassu kun se ei malttanu seisoo tunnin alussa paikallaan vaan sen piti saada kävellä maneesia ympäri ja samalla sit kirras vyötä ja sääti jalustimia mut sit jos tunnin aikana piti seisoo paikallaa ni sit se seiso.
Sillä menin aika paljon estetunteja.
Muut lempparit oli suokit Juska ja Umppa, kummatki sellasii sopivan vauhikkaita ettei tarttenu piätellä eikä patistaa eteenpäin.
Ratsastuspelosta sen verran et se kehitty tos heppakoulun jälkeen melko salakavalasti, en aluks edes ajatellu sitä et jännitti aina hirveesti hevosen selkään meno ja sit mieluummin jäin kentälle kun lähin maastoon ja se oli viimene pisara ku ratsastin meidän Kirmiksellä kentällä 10min ja enempää en uskaltanu ku hevone paahto vaa menemää ja miul ei ollu mitää jakoo sinne.
Eli taisin pelätä sitä hallitsemattomuuden tunnetta mikä tulee jos hevonen menee kovaa ja ei heti pysähdy yms.
Joskus ratsastettiin entisen kaverin hevosilla ja menin sillä ponilla.
Se anto aina niitten hevosten juosta täyttäkiitoo ja sit ku koitin pysäyttää sitä ponia niin eihä se pysähtyny, siellä oikeesti tuli hirvee kauhun tunne et jospa tää kaatuu, jospa tipun, jos joku tulee vastaa...
ja sit omat ajatukset kaikki kauhun skenaariot pyörii päässä niin se ei ainakaan auttanu asiaa...
Essin kanssa alkuun meninki vaan kentällä ja pyysin muita viemään Essiä maastoon kun en ite uskaltanu.
Jossain vaiheessa oli jo paljon jos uskalsin mennä alkukäynnit tai loppukäynnit maastoon...
Ja ratsastin aina sen mukaan miten uskalsin, en aina täysiä tunteja tai laukannu ollenkaa...
Vuosi siihen itseterapiaan menikii et en enää pelkää.
Nyt meen iha normisti maastoon, ravaan, laukkaan ilma ongelmaa.
Välillä täytyy kyl myöntää et jos Essi menee hirveen kovaa ni tulee se kauhun tunne rintaan mut yleensä onneks Essillä löytyy ne jarrut enemmin tai myöhemmin...
Seuraava askel on sitte et lähen jonkun kanssa maastoon, ollaan puhuttu et kaveri ottas Hoppiksen ja mie Essin ja lhäettäs joku maastolenkki.
Sen Impin kanssa kävin Essillä maastossa ja mie menin aina eellä ni reissut meni tosi hyvin.
Tulevaisuudessa hirveesti kiinnostas oallistuu joihinki pikkukisoihin Essin kanssa, koulu tai pikkuesteksioihin.
Palo sytty tosta C merkki suorituksesta ja kun mei valmentajakin kannusti et vois hyvin lähtee!
Haluaisin muutenki kehittyä paremmaks ratsastajaks siks käynki Essin kans niis valmennuksissa.
Valmentaja on kyllä sanonu et ratsastan nykyään paremmin tota hevosta ja kouluosuuden pöytäkirjassa tuomarin mielestä ratsastan "hyvin hevosta. Harmonisesti ja siististi"!
Koirista sen verran että meillä on ollu yks koira ennen Ginkoa, se sairastu ja kuoli.
Nella oli sekarotunen (saksanpaimenkoira/pyreneittenpaimenkoira).
Nella oli maailman fiksuin pentu!
Se ties mitkä oli hänen leluja se ei koskenu muihin.
Se kanto kaikki lelunsa yksitellen koriin ja kävi niiten viereen nukkumaan.
Se lakkas syömästä ja soittelin lääkäreille ja käytinkin sen yhess paikassa joka on surkein paikka ikinä.
Ne ei hoitanu sitä kunnolla, sen tila paheni koko ajan.
Sit viimein ku saatii se oikeelle lääkärille se sai antibiootteja yms mut pari tuntia sen jälkeen se kuoli.
Se oli hirvee paikka. Siihen oli kerenny jo kiintyä, se oli meidän vauva.
Siitä on vaikee puhuu vieläkii, yleensä jos joku kysyy et onko teillä ollu muita koiria enne Ginkoa ni sanon et ei ole.
Ei sillä ettenkö kunnioittas Nellan muistoa mut sitä on niin vaikee selittää muille antamatta sellasta kuvaa etten osaa hoitaa koiria yms.
Oltii sit pitkään ilman koiraa, pari vuotta.
Sit tossa olisko ollu 2009 meinasin ottaa sijoituspennun, japaninpystykorva.
Mut sitten kasvattajan mielestä se ei sopinu kerrostaloon koska oli jo pentuna kovaääninen sovittiin sit et se ei tuu meille et sit hänellä oli tarkotus astutta yks oma narttu tai sitten että hänen ystävä on astuttamassa omaa koiraansa niin pentu sieltä.
No tämä sitten meni niin että se kasvattaja astutti oman koiransa ja piti ajan tasalla että nyt on astutettu ja ultarattu ja että vieläkö ollaan sitä mieltä että pentu otetaan, kaikkiaan vuosi meni sihen että meillä on nyt Ginko!
kasvattaja kyseli myös mahdollisia harrastuksia niin mainitsin mätsärit ja agilityn ja pentu valittiin sen mukaan.
Ginko oli pentuna pentueen suurin!
Agilityssä ollaan nyt edetty jatkokurssiin, tavotteena olis joskus jotku möllikisat tai sitten iha virallisiin kilpailuihin.
Alkuun oli ajatuksena vaan että omaks iloks ja vaihtelua tavalliseen tallaamiseen mutta olisha se nyt hauskaa koittaa kisojakin!
Mätsäreissä ei oo tullu menestystä eikä kunniaa mut silti oikeet näyttelyt joskus tulevaisuudessa houkuttas kanssa...
Ehkä jo pääsiäisenä!
Vastasiko tämä siun kysymykseen?
