torstai 25. tammikuuta 2018

Säätiedotus ja road trip

Täällä Imatralla piteli viikon verran pakkasia, asteet oli alueittain lähelle parikymmentä pakkasella. Päiväsaikan saatto olla -16, -18 mut illaksi ja yöksi luonnollisesti kiristyi.
Yhtenä päivänä kävin kaverin ja koirien kanssa lenkillä, sillon oli sen verran kylmä että illan agilitytreenit peruttiin.

Oli hieno aurinkoinen keli kun eräs toinen päivä lenkkeilin auringonlaskun aikaan niin näpsin muutaman kuvan sormet kohmeessa.




Tänään lähettiin Hennan kanssa aamusta ajamaan kohti Savonlinnaa, katsomaan Udon ja Iitan pentuja!
Keli oli lauhtunut eilisen aikana plussan puolelle ja räntää satoi vaakassa, ei siis mikään ideaalein ajokeli road tripille.

Saavuttiin perille vähän ennen puoltapäivää.
Pennut oli ihania! Suloisia pikku riiviöitä!
Pennuilla on nyt ikää noin 6vko'a.
Yritin ottaa kuvia mutta puhelimen sekä tabletin kamerat olivat ihan liian hitaita että olisi saanut kunnon kuvia mutta onnistuin saamaan muutaman!





Pentuja on siis viisi, yksi on just noitten kahden vasemmaisen takana.
Harmi ettei tullut kovin montaa hyvää kuvaa mutta kivoja muistoja nämäkin.
Oltiin kasvattajan, Merjan luona monta tuntia ja juteltiin koirista.

Sit lähettiin kotimatkalle, keli oli pikkusen parempi takas tullessa mut ei vieläkään hyvä.
6-tiellä Simpeleellä oli rekka ojassa, pysähdyttiin siihen ja siinä oli pari muutakin.
Kaveri soitti poliisille mutta tapaus oli jo heidän tiedossa niin jatkettiin matkaa.

Kotiin tullessa kävin heittämässä pikkulenkin koirien kanssa tuolla vesisateessa, todin sade alkoi kunnolla siinä vaiheessa kun oltiin jo tultu takaisin eli hyvä että lähdin hetimmiten kun tultiin reissusta.

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Vuosi rullaa eteenpäin

Viikko sitten keskiviikkona kävin mummon ja Himmu-tätin kanssa Buttenhoff'issa Imatralla syömässä.
Täti oli halunnut mennä tsekkaamaan sen paikan ja vei siten mummon ja miut syömään.



Ruoka oli hyvää ja ravintola oli tunnelmallinen.
Miulla ei tosin ole juuri kokemusta hienoista ravintoloista mutta voin kehua paikkaa.

Muut päivät on mennert koirien kanssa lenkkeillen.
Ollaan tehty pitkiä lenkkejä välillä vesisateessa ja välillä pakkasessa tai lumisateessa, ei ole keli estänyt.

Agilitytreenit alkoivat taas pyöriä tällä viikolla ja maanantaina oltiin Udon kanssa treeneissä ja saatiinkin kotiläksyksi opetella pari ohjauskuviota.
Niitä pystyn harjoittelemaan ihan sisätiloissa.


Ginko kävi tänään hakemassa viimeisen Cartrophen piikin ja eläinlääkäri antoi meille varovaisen luvan kuukauden päästä aloittaa kevyesti treenaaminen ja lupa osallistua japsien rotumestaruuksiin toukokuussa.
Sanoi että jos se pari rata juoksee ei se sitä pahenna.


Päädyinkin siihen että otin Ginkon pois ryhmäpaikalta ja käydään sitten kuukauden päästä omatoimisesti treeneissä katsoen tilannetta koiran mukaan kestääkö ja sen mukaan osallistutaan rotumestaruuksiin ja ne saa jäädä viimeisiksi yhteisiksi kisoiksi, sitten Ginko saa jäädä kotiin.

Udon kanssa on tavoite startata virallisissa kisoissa helmikuussa Lappeenrannassa.
Se on tähtäin sen kanssa, sitten seuraavat maaliskuussa, myös Lappeenrannassa sekä toukokuun rotumestaruus niinikään samassa paikassa!



maanantai 1. tammikuuta 2018

Uusi vuosi 2018

Niin se vuosi vaihtui.

Aattona eli eilen kävin Teijan kanssa treenaamassa koiria hallilla.
Udon kanssa tein lyhyttä rataa jossa oli keinu ja kepit.

Keinu sujuu kivasti mut kepeille toivoisin lisää vauhtia mut eiköhän se siitä kun saa lisää itsevarmuutta niin vauhtia tulee siinä sivussa.

Menin treenien jälkeen koirineni Jarkon luo maaseudun rauhaan missä vähemmän on ilotulitepauketta vaikka noista ei kumpikaan pelkää.

Aattoiltana kävin saunassa ja lähdettiin kylälle kävelemään eväiden kanssa, koirat jäi kotiin verhojen taakse telkkari ja radio päällä.
Käytiin kuokkimassa bileissä ja nähtiin ilotulituksia ja tultiin takaisin.

Vuoden ensimmäinen päivä on sujunut rauhallisesti, kävin koirien kanssa lenkillä ja illalla taasen saunaan.

Toivon tältä vuodelta menestystä harrastusrintamalla, tavoitteena startata virallisissa agilitykisoissa Udon kanssa ja toiveissa olisi että keväällä Ginko pääsisi osallistumaan agility rotumestaruus kisoihin Udon lisäksi.
Sen jälkeen Ginko voisi päästä agista eläkkeelle ja Udon kanssa alettaisi kisaamaan tosissaan agia.
Rallya treenataan omaksi iloksi molempien kanssa ja käytäisi rally epiksissä.
Virallisiin ei mennä tänä vuonna lisenssipakon ja sen kalliin hinnan takia.

Toivon kaikillle hyvää uutta vuotta 2018!

tiistai 26. joulukuuta 2017

Tapaninpäivän epikset

Aamulla lähdin Udon kanssa ajamaan Lappeenrantaan LAUn kinkunsulatus epiksiin.
Ginko jäi kotiin katsomaan telkkaria.

Kisat alkoi supermölleillä jonka jälkeen möllien ja kilpailevien hyppyrata.

Udon kanssa saatiin mölli hyppyradalta 10rv koska koira valitsi putken hypyn sijaan ja sijoitus 6-7/9.





Agirata oli suoraviivaisempi, siinä pääs juoksemaan itekin täysiä.
Agirata oli kilpaileville lähes sama paitsi pari hyppyä pois ja niiden tilalla kepit.

Udo oli mölli medien agi radalla sijalla 1. (1/6) 0 ratavirhettä!
Toiseksi tulleen kanssa oli eroa vain sekunnin sadasosia.



Kotiin tullessa Ginko tykästyi tuohon palkinnoksi saatuun vinkuleluun.
Udokin sitä vingutteli ja ihme kyllä lelu on edelleen ehjä!

Kotiin tullessa vaihdoin vaan toisen takin ja lähdin koirien kanssa lenkille jotta Ginkokin pääsisi ulos.

Loppuun kuva eiliseltä joulupäivän iltalenkiltä kun satoi lunta silmät ja suut täyteen.




lauantai 23. joulukuuta 2017

Huonot ja hyvät uutiset

Viime maanantaina tosiaan koirat juoksivat kaukalossa, myöhemmin illalla Ginko oli kolmejalkainen.
Oli sitä vielä tiistai aamuna joten soitin eläinlääkärille ja saatiin aika samalle päivälle.

Diagnoosi vasemman polvilumpion luksaatio, 1-2 asteinen.
Parin viikon takaisella okseriin törmäämisellä lienee ollut osuutta asiaan.
Sai vielä cartrophen piikityksen ja särkylääkkeitä mukaan.
Seuraavat 6-8 viikkoa pelkkiä rauhallisia hihnalenkkejä, ei riehumista, hyppimistä eli agility ja käytännössä vapaana pito kielletty.

Agirotu 2017, avoimet SM kisat, Mikkeli.

En ole osannut suhtautua asiaan mitenkään hyvin saati kevyesti, rehellisesti itkeskelin ja mökötin pari päivää ja mikään ei enää kiinnostanut.
Edes treenit Udon kanssa ei tullut kysymykseen ja olo oli kuin maailmanloppu olisi tullut kun tieto meidän mahdollisesta agilityuran lopusta tunki tajuntaan.

Nyt olen ehtinyt muutaman päivän asiaa sulatella sekä pikkuhiljaa hyväksyä sen että meillä on häviävän pieni mahdollisuus vielä joskus päästä sen kanssa takaisin radoille.

Olin ajatellut että meillä olisi vielä pari vuotta kilpauraa jäljellä ja tavoite oli kerätä SM nollat kasaan ja osallistua yksilökisaan mutta niin ei tule nyt tapahtumaan.
Välillä ei vaan mene nallekarkit tasan.

Jussin juoksut 2017, Savonlinna. Kuva Merja Tiainen

27.12 on seuraava cartrophen piikitys ja vielä kaksi sen jälkeen käydään hakemassa.
Ollaan nyt käyty vain hihnalenkeillä, se ei ole onneksi ontunu sen tiistain jälkeen.

Keräsin sen verran itseäni että kävin torstaina Udon kanssa hallilla omatoimitreeneissä, tehtiin valmista rataa ja erikseen keinua ja keppejä.

Jotain hyvää tässä maailmanlopun keskellä niin Udo voitti Best Friendin joulukalenterin luukusta paketillisen herkkuja.

Aiheena luukussa oli laulavat koirat ja mie lähetin Udosta videon jossa se laulaa, lue ulvoo, rumpujen soiton tahtiin.
Udo oli yksi kuudesta palkinnon voittaneesta.

Koirat sai tulla miun kanssa avaamaan pakettia, niille tuli joulu jo eilen!
Ginko otti yhden herkkupussin kantoon ja lähti kiikuttamaan sitä tuvan puolelle mutta saatiin se vielä ehjänä siltä pois.



Paketista tuli siis possunkorvia, purutikkuja, lohikuutioita, naudanliha lastuja sekä lohella päällystettyjä purutikkuja jotka puuttuvat kuvasta koska ne on jo syötetty!


Tässä kuvassa voittaja sankari itse syömässä juurikin sitä tikkua joka puuttui kuvasta ja Ginko sai toisen niistä.

Hyviä uutisia vielä pentujen suunnalta, kaikki voivat hyvin ja kasvavat sekä emo hoitaa pentunsa hyvin.
Pennut nyt viikon ikäisiä.

Kuvat Merja Tiainen


Hyvää joulua kaikille!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Uusi viikko

Pennut ovat nyt kahden päivän ikäisiä.
Tässä kollaasissa ovat yhden päivän ikäisiä.

Kuvat on ottanut kasvattaja Merja Tiainen

Tänään tuli mieluista postia!
Putkeen! lehti sekä japsiyhdistyksen Valkohuisku.
Digikuvista teetetyt valokuvat myös ja yksi suurempi valokuva.



Suuri valokuva missä Ginko on pokaalin kanssa tulee kehyksiin palkintohyllylle, yksi valokuva meni palkinnon mukana kiertävään kansioon ja loput valokuvat miun albumiin.



Valkohuiskussa oli miun kirjoittama juttu miun ja koirien ensimmäisestä virallisesta rally toko kisasta.
Pieniä sanamuoto virheitä näkyi mut luulen et johtunee autocorrectista kun se korjailee tässäkin kirjoittaessani kokoajan ja väärin.


Kävin illalla koirien kanssa lenkillä tunnin verran ja päästin koirat lopuksi vielä kaukaloon juoksemaan.

Sitten kotiin suihkuun ja ruuanlaittoon.


Hyvää alkanutta joulunalus viikkoa kaikille!

lauantai 16. joulukuuta 2017

Uutisia!

Heti kärkeen haluan kertoa ilosanoman, Udon ja Iitan pennut ovat syntyneet tänään!
2 urosta ja 3 narttua.

Emo ja pennut voivat hyvin, kaikki meni hyvin.
Olin ihan jännittynyt ja innoissani kun kasvattaja laittoi viestiä ja kertoi ensimmäisen pennun syntyneen!

Iita ja pennut (kuva Merja Tiainen)

Isä UdoDirkschneider "Udo"

Tänään kävin päivällä koirien kanssa lenkillä, tehtiin pitkä lenkki.
Ginko kun on remmirähjä ja sellainen reaktiivinen koira niin tänään ohitukset onnistui hienosti namittamalla.

Ensi vastaan tuli kaks koiraa yhdellä taluttajalla, ne koirat oli hiljaa ja namittamalla oli myös miun koirat.
Seuraavaksi tuli kaks haukkuvaa koiraa vastaan ja namitin omiani ja juttelin niille ja päästiin hiljaa ohi vaikka niistä pienempi koira hyökki kohti hihnassa.

Myöhemmin vielä kohdattiin koiria jotka oli keskellä kävelytietä, Miun piti huutaa vähän kauempaa että annatteko tietä!
Ystävällisesti siis pyysin ja he antoivat tilaa meille mennä ohi ja samaan tapaan ne koirat hyökki hihnassa kohti mut mie namittamalla omiani päästiin hiljaa ohi.
Mikä työvoitto! Oon niin tyytyväinen!


Lenkin jälkeen aloin valmistautua Wuoksi Off Roadin pikkujouluihin.
Laitoin asiaan kuuluvasti maastokuvioisen mekon päälle, jossa lyhyt helma, avoneuleen sekä ylipolvensaappaat.
Kävin lähinnä syömässä ja vähän jutustelemassa, sitten lähin kotiin.