sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Sunnuntaiajelu

Aavistuksen laiskotti tänään ja keksin et jospa nyt olis hyvä hetki ajaa Essillä käyntilenkki kärryjen kanssa ja Loikkis otettas perähevoseks.

Tuumasta toimeen, valjastettiin Essi kärryihin.
Kävin ensin yksikseni maitokopilla kääntymässä ja sillä aikaa äiti otti Loikkiksen laitsalta.
Kääntäessä muistin mite hienosti Essi kääntyykään, vaikka olis tilaa vaikka muille jakaa se kääntyy "kärryjen ympäri" pohkeenväistön tyylisesti.
Sen edellinen omistaja sanoi sillon että se on opetettu noin mikä on oikeesti tosi hyvä jos on ahasta ja täytyy päässä ympäri.

Ajelin takasi päin ja äiti käveli vähän matkaa Loikkiksen kanssa ja hyppäs sitte kyytii.

Loikkista selkeesti ei kiinnostanu mikää kärryjen perässä käppäily, se hidasteli tahallaa ja ilme oli just semmone et sitä ei vois vähempää kiinnostaa.
Essi oli aivan innoissaan kun pääs vetämään kärryjä, sillä oli korvat pystyssä ja se "lauleli" itekseen.
Melko rauhallisesti Essi käveli mut kovempaa silti ku Loikkis!

Käytiin muutaman kilsan päässä naapurien hallin eessä kääntymässä ja tultiin takas.
Jätettiin Loikkis laitumelle ja käytii äitin kans viel heittämäs pieni lenkki metsäteitä pitkin, käyntiä mentiin koko matka.

Viime kesänä ajot jäi yhteen kertaan, toivottavasti tänä kesänä tulis ajettua enemmän!


Näin kiinnostunu tästä touhusta oli Loikkis



Ajelun jälkee otettii kaikki hevoset sisälle vähäks aikaa huilimaa viileesee tallii ja pois paarmojen ulottuvilta.

Kotiin tullessa lähin Geen kans kävelee noita hiekkateitä jonkun tunnin verran.
Keräsin samalla kesän ekat metsämansikat ja pienen kukkakimpun!

Huomenna on valmennus 11.15!
Sit jos sen jälkeen vaikka pesisin ton Suzukin sisustan mudasta, ajoin sen jo pois tuolta puskasta et on lähempänä torppaa.
Sehä riittää tälle päivälle.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Maastoautoilua

Tänään käyttiin ajamassa offroadia Laren ja miun autopuolen luokkakaverin kanssa.

Ajettiin kaikkia metsäteitä mitä mieleen tuli mut ne oli harmittavan kuivia, yleensä siel on ees vähä mutaa mut nyt ei ollu yhtään!

Pari viimestä pätkää mitä ajettiin niin löydettiin mutaa ja myö ajettiin eellä ja luokkakaveri perässä ja se ei huomanu heti et mite paljo mutaa siin oli ni jäi jumiin!
No ei muutaku vetämään autoa ylös ku Sukissa oli vinssi mut kaverin Pajerossa taas ei.

Jokusen kerran saatiin vetää Pajeroa ylös kun löydettiinki sitte sellasta ajomaastoa mist ei helpolla pääse.
Suzuki nyt menee melkei mistä vaan koska se on niin kevyt verrattuna muihin maastureihin ja siinä on yllättävän hyvät renkaat!

Mie ajoin suurimmaks osaks Sukilla, Lare ajo vaan pari viimestä pätkää.

Mie & Suzuki

Tomppa & Pajero

Mie & Suki

Pajero jumissa

Rytmiryhmä

Teen ajoista videon youtubeen kunhan kerkeän!

torstai 28. kesäkuuta 2012

Qualcosa di nuovo sotto il sole

Ostin joku aika sitten punaiset shortsit Robbarista ja eilen ostin Cittarista kiilapohja kengät!
Olin kattonu noita kenkiä aikasemmi mut nyt ku ne oli alennuksessa ni oli pakko ottaa!


FB'ssä törmäsin uutiseen systeemistä että niillä koirilla joilla on keltaista hihnassa tai valjaissa, ei tulis lähestyä.
Niillä voi olla koulutustilanne menossa tai muuta sellasta.

Koko jutun voi lukea TÄÄLTÄ!

Miusta tää on aika hyvä juttu kunha kaikki vaan olis tietosia siitä.
Vähän kun kisapaikoilla hevosilla on ne punaiset nauhat hännässä joka kertoo että ne voi potkia.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tunnilla




Eilen kävin Essin kans pitkällä maastolenkillä, reilu tunti oltiin liikenteessä.
Sen jälkeen käymään kotona ja koiran kanssa agilityyn.
Treenit meni yllättävän hyvin, mie osasin ohjata niin koirakin meni tosi hyvin!

Tänää oli valmennus.
tehtiin taivutuksia, avotaivutusta, pohkeenväistöä ja siirtymiä.
Essi oli vähän jäykkä, johtuu varmaa siitä maastoilusta vaikka melko rauhallisesti otettiinki ja on satanu vettä vähä väliä ja taas...
Nyt taas voin itekseni soveltaa noita tunnilla opittuja.
Maanantaina 11.15 on seuraava valmennus ja äiti menee sitten keskiviikkona 16.45.

Käytettiin tänään Tuksua eläinlääkärissä.
Siltä leikattiin etuhampaat.
Sen purenta on mennyt vinoon joten nyt leikataan ite niitä hampaita tarpeen vaatiessa ja jos näyttää et Tuksun elämä on kovin vaikeeta niin sitten piikille.
Sille purennalle ei kuulemma voi mitään että sitä ei saa korjattua.
Tuksun siskolla Kirpulla oli kanssa niitä hammasongelmia joten se on sukuvika.
Toivon että Sähkis pysyy hampaitten puoleen terveenä, kun sinne suuhun oon kattonu ni hyvältä näyttää sen hampaat.
Onneksi.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen virallinen lomapäivä


Varsoja kanavan varressa

Kävin tänään pitkästä aikaa ratsastamassa.
Lähin ilman satulaa ja äiti talutti Loikkista ja lähettiin maastoon kävelemään.
Siite menin kentälle asettelemaan ja taivuttelemaan.
Essi menikin ihan kivasti, parhaimmista vaan ei oo kuvia.

Tein nyt hakemuksen Wuoksi offroadille ja laitoin sen postiin!
Nyt sit odotellaan päätöstä.

Samalla kun nakkasin sen postiin niin lähettiin ajelemaan huvikseen pitkin kyliä, ajettiin ties missä ja sitten kanavan vartta ajaessa nähtiin kolme hevosta laitumella, pysähyttiin niitä ihailemaan ja rapsuttelemaan.
Uteliaita kavereita!
Ja aikasemmin nähtiin hirvenvasa metsässä mut en saanu siitä kuvaa!

Ei oo kyllä ollu mikään lomailu sää, juhannuksena oli tosi kaunis ilma kaiken matkaa mut sen jälkeen onki satanu vaa vettä, haluttais lähtee telttailemaa mut kohta mennään vesisateesta huolimatta telttailemaan jos ei tuo kohta lopu!

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannusajot

Vaihdoin bannerin, mitä tykkäätte?

Patun Mersu


Pajero


Jarkon Gaz


Mie ja Suki


Meidän juhannus meni taas autojen parissa.
Tällä kertaa Wuoksi offroad ry järjesti tossa muutaman kilsan päässä meiltä juhannusajelut joihin mentii sitten "kuokkimaan" tarkotuksena et olis ajanu Suzukilla mut mikää meiän autoista ei ollu kunnossa et olis voinu lähtee ni mentii sitte vaa katselemaan ja lähettiin tolla Caddyllä.

Jonki aikaa palloiltiin siellä missä tapahtu sitten mentiin juttelemaan yhelle jäsenelle ja sit kohta jutusteltiin muittenkin jäsenien kanssa.

Mentiin välillä kotiin ja nivottiin Suzuki kasaan että päästiin sinne mestoille takasin iltaa viettämään muutaman Worryläisen kanssa.

Päädyin kokeilemaan Sukia ihan oikeessa maastossa.
Yks jäsen lähti meille oppaaks ja mie ajoin.
Ensinnäkää en meinannu päässä sorakuopalta metsään menevää mäkeä ylös koska panikoin ja auto pysähty keskelle mäkeä, polkasin jarrua ja auto valuu taakse päin vaikka poljin pohjassa.
Sitten auto pysähty ja en olis uskonu että se siitä nousee mut auto lähti etenemään ja annoin lisää kaasua ja kenguruna päästiin sitte mäki ylös ja se oli kuitenki se helpoin osuus!

Ajon jälkeen oli yhtäaikaa sellane fiilis et "*ittu mie myyn tän *askan hevon*ittuun" ja sit taas et "vitti et oli kivaa, haluun takasi et opin ajamaan!"

Sukissa on aivan liian pitkä välitys eikä ohjaustehostinta eli aivan järkyttävän kauhee ajettava.
Kerkesin tyyliin tajuamaan et tos on...oli kivi kun oli jo menty siitä...
Kaikesta huolimatta selvisin siitä pätkästä suht kunnialla mut kyllä jännitti...

Mie oon ajanu vaa tasasella ja pehmeessä mudassa, en koskaa tollasella kalliolla jossa on paljon kiviä ja kallistusta.
Tiivistettynä jos olisin päivällä ajanu muiden mukana niin en olis pysyny perässä!

Nyt tapahtuu sitten sellasta että laittelen lähiaikoina jäsenhakemusta Wuoksi offroadille ja meen sitte joukon jatkona ajelemaan Lare apparina.
Yks jäsen tunnetaan jollain lailla entuudestaan että ei ihan tuntemattomien sekaan jouduta mutta hirveen mukavaa porukkaa oli keitten kanssa juteltiin että ihan mielellään sitä lähtee sitten seuraavalla kerralla niitten mukaan!

Suzuki & Laren Jeeppi

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Onnea matkassa

Eilen Leppälän pihalla oli käyny 14.00-15.00 maissa hirvikoira, se oli pörränny siinä hetken aikaa ja sit lähteny pois.

kävin eilen ratsastamassa kovin myöhään ja koska Polo vuotaa öljyä mentiin laren kanssa Leppälään vielä 21.00 jälkeen.

Venttilikopan tiivisteen vaihdon lisäksi tuli maalattua se itse koppa, pestyä lasit sisältä, puisteltua matot, aseteltua "ystävät" sekä tyynyt...


Sit joskus 10.30 ku keksittii mallata kattotelinettä Poloon, kuultiin koiran ulinaa.
Mentiin kattomaan näkyykö koiraa, sitte huomasin paskasäiliön päällä liikettä.
Mentiin lähemmäks ni siellä oli iso koira jumissa paskasäiliössä trukkilavan ja työkalupakin alla.
Oli yrittäny tulla aukosta ulos.
Tämä oli sen päivällä käyneen koiran kaveri, sitä ei ollu pojat nähneet missää vaiheessa.

Aavistuksen paniikissa (mie ainaki) nostettii ensi kalupakki eestä, sitte otin kaulapannasta kiinni ja Lare varovasti nosti trukkilavan pois.
Sit en muista mitä tapahtu mut huomasin et miul on pelkkä kaulapanta käessä ja koira räpiköi, enkä muista oliko Larella ote siinä vaiheessa...
Otin sit koiraa kyljistä kiinni ja rintakehän alta aloin nostamaa kuivalle maalle ni se reuna petti Laren jalan alta ja huusin siinä vaiheessa ihan paniikissa jotain ja koitin ite pysyy pystyssä ja kiskoo koiraa ylös, Lare pääs tasapainoon ja kaksistaan saatii nostettua koira ylös!

Koira seiso sitte omin jaloin ja houkuteltiin se pois sieltä säiliön kannelta, otettiin se sinne autotalliin.
Tosi kiltti koira! Tutki ympäristöä ja tuli nojailemaan jalkoja vasten ja rapsuteltiin sitä.
Paskasia oltiin siinä vaiheessa kaikki.

Hetki mietittiin niin Lare soitti eräällä naapurille joka tulikin pikimmiten pihaan.
Porukassa mietittiin että mitäs nyt sitten, nappuri soitteli ympäriinsä ja Lare kävi sikalan sisällä.

Koira oli menny jonku karsinan lattian läpi ja pudonnu paskaveteen.
Ei ollu päässy sieltäkään ylös, oli roiskejälkiä.
Sitte se on menny ilmeisesti vaan sinne mihin on päässy ja koittanu ulkona olevan paskasäiliön kannesta ulos mut siinä oli ne rojut eessä.
Ei tietoa kauanko se on ollu siellä vedessä mut omistajat oli kahen aikaan huomanneet sen kadonneen.

Naapuri sai omistajat kiinni ja lähettiin sen kyydillä viemään koira kotiinsa.
Koira jakso nostaa etujalat auton kyytiin mut oli niin väsyny et mie nostin sen sinne kyytiin.
Perillä muutaman kilsan päässä omistajat oli vastassa ja olivat onnellisia että koira oli hengissä ja koira tyytyväisen näkönen että pääsi kotiin.
Vielä kun seisottiin siinä pihalla niin koira, Minni, tuli luokse ja nuoli meitä ja myö rapsutettiin sitä.

Vielä ei selvästikkään ollu sen koiran aika lähteä, niin monen sattuman kautta oltiin ite paikalla ja kuultiin kun se koira huusi.