perjantai 4. kesäkuuta 2021

Tiimi huppari

 Tänään saapui pitkään mietitty, hetken harkittu ja huumassa tilattu tiimihuppari.


Mie piirsin ontuvan kuvan karusellista ja Johanna jalosti siitä tämän kuvan miun ajatusten pohjalta.



Tarina tuon Team Hundkarusellen'in takana on se että ensinhän se oli Vintiöissä.


Sitten viimevuonna meidän agilityseuralla oli seuranmestaruuskisat joissa palkittiin myös joukkueet.

Meitä ei kukaan huolinut joukkueeseen ja kun kyselin toisia niin olivat jo menossa johonkin joukkueeseen.

Suoraan sanottuna vittuunnuin ja ajattelin että perustan joukkueen miun kolmella japaninpystykorvalla.

No sitten oisin saanut vahvistuksen lainakoiran muodossa ja miun piti ohjata kaikki neljä mutta sitten lainakoiralle löytyikin ohjaaja joka oli sitten miun joukkueessa.


No koska ensin mietin joukkueen nimeksi Lentävät Japanilaiset mutta koska lainakoira oli erirotuinen niin piti keksiä uusi nimi ja sillon välähti että Hundkarusellen.


No sille joukkueelle ei tullut menestystä vaikka kaikki sai tuloksen ja se ajatus lähti vähän hallinnasta niin nyt tää miun oma pieni jengi on nimeltään Team Hundkarusellen.


Paidan teki Viiru ja Teippi niminen firma Lappeenrannan Joutsenosta.

Ei kommentteja: