torstai 30. heinäkuuta 2015

Suru-uutisia ja treeniä

Ensin suru-uutinen että meidän japaninpystykorva vanhus Tiitus on eilen laitettu ikiuneen.
Se alko olla vanhuudenvaivainen että oli parempi sille, sillä oli ikääkin jo kunnioitettavat 15 vuotta.

Kävin viime viikonloppuna moikkaamassa sitä viimesen kerran ennenkun se lähtee ja otettiin muutamia kuvia.

Tiitus

Ryhmäkuvassa Ginko, Helka ja Tiitus. Tatua ei saatu kuvaan!

Vanhempi kuva Tiituksesta toukokuussa 2010

 Eilen oli myös kesätauon jälkeen ensimmäiset treenit!
Mie olin vielä vähän lomalla kun unohtelin rataa ja vauhtiakaan ei oikein löytyny samaan tapaan miusta eikä koirasta.

Nyt alkaa sitten taas kunnon kohotus että päästään edes lähelle samaa mitä oli ennen taukoa.

Ginko

Mie tein tässä yks päivä uuden työiskun marjametsään ja sain kerättyä noin kolme litraa mustikkaa!
Sillon ei ollu ihan niin paljon itikoita vaikka kyllä ne miut löys mut lähin karkuun vasta kun sain astian täyteen.
Ajattelin kerätä vielä jonkun pari litraa lisää niin sitten on talveks miun tarpeisiin mustikkaa.
Mummo on keränny jo kymmeniä litroja, se on Teräsmummo!

Ei kommentteja: