Eilen aamulla kello soi kasilta, söin aamupalan ja aamukahvit.
Hoidin koirat ja lähdin Udo kyydissä ajamaan kohti Mikkeliä.
Jännitti kauheesti ennen omaa suoritusta ja koska hidastempoisempi laji niin kerkesin jännittää myös koko suorituksen ajan.
Udo seuras kohtuu hyvin, houkutuksessa tosin kävi haistelemassa kaikki houkutukset.
Istui vähän vinossa ja kauas, kerran hyppäsi vasten mut oli siellä paljon hyvääkin koska Udo sai AVO luokasta 84p eli hyväksytty tulos!
Tänään pyöräytin sämpylöitä ja niistä tulikin tosi hyviä!
Otan evääksi töihin pari, lomautusviikko ohi ja huomenna alkaa viimeinen työviikko ennen kesälomaa!
Kävin koirien kanssa alkuillasta tunnin lenkillä, muita koiria tuli vastaan joten palkkailin omia koiria rauhallisuudesta.
Etenkin tuota nuorinta ja reaktiivisinta.
Omat ei haukkuneet kenellekkään vaikka yksi chihu meille rähisikin eli oikein onnistunut lenkki.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
sunnuntai 30. kesäkuuta 2019
perjantai 28. kesäkuuta 2019
Juhannus ja muita asioita
Juhannus tuli ja meni.
Miulla alkoi juhannuksen myötä lomautusviikko joten tässä olikin pitemmät vapaat, seuraavaksi maanantaina vasta töihin.
Olin ilmoittanut Udon mukaan Forthglade lähettiläskilpailuun, voittajan valinta on kesken mutta antoivat kaikille osallistujille mahdollisuuden saada maistiaisia ja tänään sitten kävin noutamassa lähetyksen!
Kolme kappaletta Fothglade Puppy märkäruoka-aterioita.
Jaoin yhden purkin kaikkien kolmen kesken iltaruuan sekaan ja hyvin näytti maistuvan kaikille.
Sydämen sisällä itse Udo jonka ilmoitin mukaan kilpailuun.
Eilen kävin hallilla treenaamassa agilitya kaikkien kolmen koiran kanssa.
Haiku ei ollut tehnyt mitään agia sitten kesätauon alkamisen, Ginko ja Udo on kuitenkin kisanneet ja vähän treenanneetkin.
Huomenna suunnataan Udon kanssa Mikkeliin rally-toko kisoihin, pidetään peukkuja että saataisiin tulos.
Edelliset kisat tosiaan meni aika pitkälti hajujen perässä mutta toivottavasti tällä kertaa jaksaisi keskittyä sen muutaman minuutin minkä rata kestää!
Pitää tehdä vielä viimehetken treenejä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019
Kisapäivitys
Jaahas mistähän sitä alottais.
18.5 Rautjärvi RN
Udo AVO H
Haiku JUN H
Ginko VET ERI SA, PN-3, ROP VET
26.5. oltiin Kotkassa piirinmestaruuskisoissa Udon ja Ginkon kanssa yksilöissä sekä joukkueessa.
Udo starttasi ensimmäisisissä 3lk kisoissa vaatimattomasti suoraan pm kisoihin, sai yhteistuloksen ja oli medien pm tuloksissa sijalla 10.
Ginkolle ei yhteistulosta.
Joukkue radalla Ginko teki nollan ja Udolle 5rv, medijoukkueen ainoat tulokset joten joukkueelle ei yhteistulosta.
2.6. WUOKS'en agilitykisoissa kisaamassa sekä talkoissa.
F agilityradalta Ginko 5rv, sija 1.
Udo 6,44rv, sija 2.
E agilityradalta Ginko 0rv, sija 1. SERT-A
Udo 9,30rv, sija 3.
D hyppyradalta Ginko 0rv, sija 1. SERT-H
Udo 0,35rv, sija 2.
Meidän ekat sertit!
15.6. IKK' rally-tokon tuplakisoissa kisaamassa sekä talkoissa.
A kisa.
Udo Avo 0 (54p)
Haiku ALO 93p.
Ginko ALO 88p.
B kisa.
Haiku ALO 94p RTK1
Ginko ALO 99p RTK1, sija 2. + tuomarinpalkinto.
Ginkolla oli päivän paras asenne!
Eilen laitoin ilmoittautumisen Mikkeliin rally-tokokisoihin, pelkästään Udo AVO luokkaan.
Sille olisi tavotteena saada tänävuonna RTK2.
Sitten oli WUOKS'en epäviralliset agilitykisat jossa Haiku putkirallissa minien luokassa 0rv, sija 1.
Kilpailevien medien radalla tuplavoitto, molemmille nollat, Ginko sija 1. ja Udo sija 2.

tiistai 7. toukokuuta 2019
Agikisoissa
Tästä nyt on jo tovi mutta 28.4 olin menossa Mikkeliin agikisoihin Udon ja Ginkon kanssa.
Sitä edeltävänä torstaina oli epikset Lappeenrannassa mistä käytiin hakemassa harjoitusta ja jossa Ginko ja Haiku kisasivat ekaa kertaa tänä vuonna.
Haiku oli mölli minien radalla 5 ratavirheellä sijalla 1.
Kilpailevien medien radalla Ginko voitti nollatuloksella ja Udo toisena 15 ratavirheellä.
Udon suoritukseen en ollu tyytyväinen mutta päästiin kuitenkin maaliin saakka.
Mikkelissä oli 2lk ja 3lk samana päivänä joten oli hauskaa saada Udo ja Ginko samalle päivälle kisaamaan.
Udo medi 2lk:
A agirata HYL
B agirata 5rv, sija 2.
Ginko medi 3lk:
C hypäri 0rv, sija 4.
B agirata 9,37rv, sija 2.
Olin Ginkoon erityisen tyytyväinen kun kuitenkin ekat viralliset kisat sitten viime lokakuun.
Udo oli tahmea ekalla radalla mut toisella radalla jo ihan eri meno, 5rv tuli sille kun ohjasin ite huonosti viimeisen esteen josta juoksi sitten ohi ja vitosella maaliin.
Pikku Haiku oli turistina mukana.
Eilen olin Udon ja Ginkon kanssa valmennuksessa ja tänään oli Haikun agitreenit.
Pikku Haiku yllätti ja pujotteli kaikki 12 keppiä ilman ohjureita!
Siitä pikku koirasta tulee vielä hieno agilitykoira!

lauantai 6. huhtikuuta 2019
Näyttelyt
Oltiin 30.3 Lahdessa näyttelyssä.
Ei tullut menestystä.
Haiku JUN EH 2.
Udo AVO H.
Ginko VET EH 2
Kuvassa Ginko. Kuvaaja Jukka Valtanen.
Olin pettynyt Udon arvosteluun, tuntui ettei tuomari löytänyt siitä mitään hyvää.
Miulle Udo on silti komein ja erinomaisin vaikka kuka sanoisi mitä.
Tytöt sai kivat arvostelut kuitenkin.
Shoppailin vähän kaikenlaista tuikitärkeää näyttelyn myyntikojuista ja osan matkalta.
Seuraavana päivänä kävin porukoilla iskän synttärikahvilla ja miulla oli koirat mukana.
En ollukkaan pitkään aikaan käyny siellä joten oli kiva pitkästä aikaa käydä kylässä.

torstai 14. maaliskuuta 2019
Rally-tokon rotumestaruuskisat
23.2 Jyäskylässä järjestettiin japaninpystykorvien rally-tokon rotumestaruuskisat joihin osallistuin kaikkien kolmen koiran kanssa, Ginko ja Haiku ALO luokkaan ja Udo AVO luokkaan.
Iskä onneksi lähti miun mukaan, yksin noin kauas olis ollu tympeetä lähteä.
Alokasluokassa Ginko sai pisteitä 78 ja Haiku 93p.
Avoimessa Udolle 79p.
Rotumestaruuksissa sijoitukset oli Haiku sijalla 5, Udo sijalla 7 ja Ginko sijalla 8.
Osallistujia oli 13 joten ei ihan huonosti.
Ollaan kisattu viimeksi 2017 syksyllä, nää oli nyt Udon ekat avoimen luokan kisat, Ginkon toiset ALOssa ja Haikun ensimmäiset viralliset.
Tyytyväinen olen siihen että kaikki kolme sai hyväksytyn suorituksen.

Haiku (kuvaaja Heli Tuominen)
Haiku (kuvaaja Heli Tuominen)
Ginko (kuvaaja Heli Tuominen)
Udo (kuvaaja Heli Tuominen)
Alokasluokassa Ginko sai pisteitä 78 ja Haiku 93p.
Avoimessa Udolle 79p.
Rotumestaruuksissa sijoitukset oli Haiku sijalla 5, Udo sijalla 7 ja Ginko sijalla 8.
Osallistujia oli 13 joten ei ihan huonosti.
Ollaan kisattu viimeksi 2017 syksyllä, nää oli nyt Udon ekat avoimen luokan kisat, Ginkon toiset ALOssa ja Haikun ensimmäiset viralliset.
Tyytyväinen olen siihen että kaikki kolme sai hyväksytyn suorituksen.
Miun jengi (kuvaajana iskä)
Rotumestaruuskisojen osallistujat (kuvaajana iskä)
sunnuntai 24. helmikuuta 2019
Uusi auto
Olen jo varmaan yli vuoden puhunut että tarvitsisin isomman auton, olin käyny muutamaa kattomassa ja koeajamassa mutta ne jäi silti ostamatta koska tilat ei olleet tarpeeksi isot.
No sitten koirien kasvattaja ilmoitti että heillä olisi pakettiauto myynnissä.
Mie heti laittamaan viestiä, käytiin kattomassa ja tuotiin auto kotiin!
Siinä oli leima menossa umpeen ja pientä laittoa oli ennen leimalle vientiä.
Siitä säädettiin käsijarru ja hitsattiin yksi paikka helmaan sekä korjattiin lisävalot.
Seuraavana päivänä kun nämä oli tehty ajoin konttorille ja läpi meni, ainoastaan tuulilasin halkeamasta tuli korjauskehotus.
Nyt rakennellaan lämmitystä kuormatilaan että koirat tarkenee matkustaa talvellakin kyydissä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)