maanantai 18. kesäkuuta 2018

Viikonlopun rientoja

Olipa melkoinen viikonloppu.

Menin perjantai aamuna viemään auton pyöränlaakerin vaihtoon Nuijamaalle, auto täynnä kasseja ja koiria koska yövyin viikonlopun porukoilla.

Auto saatiin perjantai alkuillasta takaisin ja aamulla oli suunta kohti Vantaata ja agilityn SM kilpailuja.

Ginko oli Wuoksen Agility Urheilijoiden medien edustusjoukkueessa.
Oli hienoa päästä taas joukkueeseen vaikka tehtiinkin HYL radalla.




Medi joukkue: mie & Ginko, Outi & Gina, Teija & Tyyne sekä kuvasta puuttuva Elina & Nuka

Sunnuntaina suuntasin Kotkaan Udon kanssa Kotkan Ruusu näyttelyyn.

Udo oli AVO ERI 1. Tuomarina Laurent Heineche, Luxenburg.
Arvostelu oli hyvä, tuomari toivo lisää massaa. Kysy koiran ikää ja sanoin sen olevan kaksi joten vielähän se tulee kehittymään.
Harmitti kun ei oltu SA, serti olisi tullut meille koska Udo oli ainoa joka sen olisi voinut vastaanottaa.


Ilmoitin tänään kaikki koirat Mikkeliin näyttelyyn heinäkuun lopulla.
Haiku pentuluokkaan, Udo avoimeen sekä Ginko veteraaneihin.

Tänä viikonloppuna auton trippimittariin tuli 901km.
Aika paljon, lauantaina oneks miulla oli matkaseuraa kun Outi tuli miun kyydissä vantaalle SM kisoihin mutta sunnuntaina ajoin yksin.

Oltiinpa 9.6 Imatran Kennelkerhon mölli rankingin 1. osakilpailussa.

Putkirallissa Udo oli kolmas ja Ginko viides.

Kilpailevien medien radalla Udo teki puhtaan radan ja voitti, Ginko sai 5rv kepeiltä ja oli toinen.
Uusinta mahdollisuus oli mutta keli oli sen verran kuuma etten Ginkon rataa uusinut vaan säästelin Ginkoa.
Udo kyllä uusi ratansa, teki puhtaan molemmilla kerroilla mutta uusinta oli nopeampi.

Olipa myös WUOKSen epikset 11.6 ja Udo voitti jälleen puhtaalla radalla, rajujen aikatasoitusten takia Ginko oli 5 ratavirheellä kuudes.
Niissä kisoissa ei ollut uusinta mahdollisuutta.

Haiku oli mukana hengailemassa ja ihmettelemässä kisahulinaa.


Haiku tuli 6kk. Lauantaina 16.6.
Tein sen kanssa vähän piharallya tässä illalla muutaman kyltin kanssa ja innokkuutta sillä on ja oppii aika nopeasti.
Välillä keskittyminen herpaantu kun piti haukkua ohi meneviä koiria mutta alkoi taas keskittyä kun heiluttelin namia nenän edessä ja kutsuin sitä.

Reipas pieni koiran taimi on Haiku, ihana on!



lauantai 26. toukokuuta 2018

Kisoja ja tuloksia

Koostan lyhyesti kuulumisia.

12.5.-18 oltiin kaverin kanssa Pyhtäällä agility kisoissa.

Ekalta agiradalta 0rv, sija 2. OIVA.
Halusin pitää Udon vielä ykkösissä ja tuomarina ollut Jouni Kautto kertoi miun olleen ensimmäine hänen radoilla joka on hyödyntänyt sitä mahdollisuutta että saa kerätä 8 nollaa ennenkun on pakko vaihtaa luokkaa.

Toiselta radalta 5rv, sija 1.
Se oli mediluokan ainut tulos.



16.5.-18 WUOKSen agility epiksissä Ginko ja Udo kilpailevien medien radalla.
Ginko 0rv, sija 1.
Udo 0rv, sija 2.
Kaksoisvoitto!



24.5.-18 KnowHaun mätsärissä Haikun ja Udon kanssa.
Udo pienten aikuisten PUN ei sijoitusta.

Haiku pentujen SIN 1.
Best In Show Kehässä kuusi koiraa joista Haiku oli 5.


26.5.-18 WUOKSen virallisissa agility kisoissa Udon kanssa.

A hypäriltä yliaikanolla, sija 1.
B agiradalta 5rv, sija 1.
Kaks voittoa!
Hyvin meni siihen nähden että ihanneajat oli tosi tiukat sekä radat normaalia ykkösluokan ratoja haastavammat.




Video B radalta.


Täällä on juhlittu myös synttäreitä!

Udo täytti 10.5 kaksi vuotta.
Haiku 16.5. viisi kuukautta.
Ginko 21.5 jo kahdeksan vuotta!



keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kevät ja kisat

Eilen oli vappu ja agility kilpailut Lappeenrannassa jossa käytiin kauan odotettu japaninpystykorvien rotumestaruuskilpailut.

Kilpailevia japseja oli kaikkiaan 11 sekä turisteina paikalla Haiku sekä Hennan Myy.

Haiku

Ykkösluokkalaisia japseja kisasi mineissä sekä medeissä kaikkiaan 7.

Udo sai ekalta hyppyradalta tulokseksi HYL.
Puhdas rata toiseksi viimeiselle esteelle saakka mutta ei mennyt pussin läpi joten kolmen kiellon jälkeen hylky.

Agility radalta Udo sai 5rv kepeiltä, sijoitus 6. (6/13)

Pistelaskussa Udo oli rotumestaruuskisojen sijalla 6.






Kolmosluokkalaisia kisasi mini ja medi luokissa yhteensä 4.

Ginko sai hyppyradalta 0rv, pari sekuntia yliaikaa, sija 9. (9/28)
Agility radalta myös 0rv, pari sekuntia yliaikaa, sija 3. (3/27)




Rotumestaruuksien pistelaskussa Ginko oli sijalla 1.

En voinu uskoa todeksi, miun haave toteutu siinä että Ginkon kanssa tosiaan saavutettiin japsien rotumestaruus!


Olin tuossa aiemin tilannut uuden tuplahäki autoon.
Vanha on kilisevä kalterimalli, tuo uusi alumiininen ei kilise.
Merkiltään Aluway.


Vanha ja uusi.


torstai 22. maaliskuuta 2018

Jääseikkailu

Lähdin tänää koirien kanssa kohti Lappeenrantaa.

Treffasin Hennan ja hänen koirat ja mentiin satamaan Saimaan jäälle kävelemään.
Keli oli plussan puolella ja lunta sato, pennut meinas lähtee tuulen mukana mut onneks olivat hihnoissa!


Vasemmalla Myy, Myytä olis kauheesti kiinnostanu miun isot koirat ja Haiku mut Haikua jännitti pikku Myy.
Ujosteli eikä uskaltanu mennä moikkaamaan kuin vasta lopussa kunnolla kun laitettiin isot autoon.

Myy 10 viikkoa & Haiku 13 viikkoa

Kokoero on aika merkittävä vaikka ikäeroa ei ole kuin 3 viikkoa

Ryhmäkuva saatiin aikaseks kun sidoin omat koirat tuohon mikä-lie merkkipoijuun.

 Vasemmalta Haiku, Udo, Ginko, Minni & Myy

Oli hauskaa käyä välllä muissakin maisemissa lenkkeilemässä eikä aina näissä samoissa.
Piti käyä samalla reissulla ostamassa pennulle nappulaa ja autoon jäähdytysnestettä sekä tuulilasinpesunestettä.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Ilmoitusasia sekä muuta höpinää

Ensin ikäviä uutisia, Norra marsu on pitänyt lopettaa pari päivää sitten.
Se oli sairastunut ensin flunssaan ja myöheemmin sen vointi oli pahentunut hoidoista huolimatta ja se piti päästää pois. Sillä oli ikää 6 vuotta.


Etelä-Karjalassa jylläävä kennelyskäepidemia on vaan pahentunut ja mie en oo uskaltanu käydä edes treeneissä, peruin myöskin Udon osallistumisen pääsiäisnäyttelyyn koska en halua riskeerata että kannan pöpön sieltä kotiin ja pentu sairastuisi.

Lenkillä ollaan käyty normaalisti paitsi nyt oon enemmän vahtinu ettei koirat mee toisten pissoihin/kakkoihin nenineen enkä halua toisia koiria meidän lähelle, tosin en ole koskaan aiemminkaan halunnu et koirat moikkailee toisia koiria lenkeillä.

Kuva eiliseltä aamulenkiltä

Kuva tän päivän lenkiltä, napakka tuuli kävi joten Haiku sai pukea nuttunsa ulkoilun ajaksi.

Mie oon päässyt töihin, oon nyt viikon ollu tehtaalla ja opetellut työkuvioita sekä etsinyt sopivaa uni-valve-rytmiä kolmivuorotyöstä johtuen.
Aamuherätykset on miulle vaikeimpia mutta kyllä tuotti myös ekan yövuoron aikana ja jälkeen ymmärtää että missä mennään; onko nyt aamu vai ilta, pitääkö nyt ruokkia kaikki koirat vai vaan pentu, nukunko nyt vai myöhemmin.
Eiköhän se rytmi sieltä aikanaan löydy, suotavaa olisi!

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Viimeviikon koirajuttuja

Kelit on lauhtuneet täällä nyt niin että päivällä ollaan pitkälti plussan puolella ja yöllä pientä pakkasta.

Se on tarkoittanut meillä sitä että Haiku pääsee myös lenkille!
Omille pikkulenkeille jossa isot mukana, matka on sellanen 1,5km mut kyllä se jaksaisi vähän pitempään mut pidennetään pikkuhiljaa kun vasta aloitettiin!

Tämä (huono) kuva on ekalta lenkiltä viimeviikolta.

Tämä myös, vielä viime viikolla pennulla oli nuttu lenkillä mutta nyt on niin lämmin ettei tarvitse.


Oon sit pennun lenki jälkeen antanu sille ruuan, käyttäny vielä ulkona ja sit lähteny isojen kanssa pitemmälle lenkille.

Viime tiistaina kävin Udon kanssa treenaamassa Etelä-Karjalan Koiraurheiluhallilla, Haiku oli mukana!


Udon kanssa tehtiin kohtuu haastavaa rataa, oli meille vaikeita kohtia lähinnä ohjauksellisesti mutta myös sellasia mitkä suoritettiin helposti.

Tässä ratapiirros.

Tuo kohta hypyltä 13 hypylle 14 sekä 20-21, tuotti haastetta koska Udo hakee putket niin hyvin etyä piti kääntäö kunnolla hypyllä ettei koira ammu putkeen.

Keinulle se tuli niin kovaa että ajautu tosi lähelle laudan reunaa jolloin keinu tuli alas normaalia kovempaa ja rysähtäen, Udo säikähti sitä vaikka vauhti ei hidastunut mutta ei halunnut mennä keinulle enää uudestaan.

Sitä otettiin sitten erikseen jättäen sen pois radalta viimeisellä vetokerralla.

Kävin paripäivää sen jälkeen omalla hallilla ja siellä otin keinua Udon kanssa ja meni kyllä mutta ei samalla varmuudella kuin ennen sitä rysäystä.

Tehtiin myös rataa ottaen keinun osaksi rataa,Ginko oli myös hallilla mukana treenaamassa ekaa kertaa pitkän tauon jälkeen.


Ginkolla oli ihailtavaa intoa suorittaa vaikka vauhti ei ihan Udon vauhtiin yltänyt.
Tauko tehnyt tehtävänsä mutta nyt aletaan taas kevyesti treenata ja kunnon mukaan tehtiin nytkin rataa.
Ollaan tehty pitkiä lenkkejä mutta kun ei ole päässyt paljoa juoksemaan niin pidin treenit lyhyenä ja sain sille onnistumisen tunteen.
Hyvän mielen treenit, niitä olin kaivannu ja piristi miunkin päivää!

Täällä Etelä-Karjalassa on nyt liikkeellä hurjasti kennelyskää, olin suunnitellu eilen meneväni mätsäriin Udon kanssa mutta pelkäsin että toisin pöpön kotiin ja pentu sairastuisi.
En ottanut riskiä ja jäätiin kotiin.

Haiku sai tänään nelosrokotteen, ikää 12vko ja paino 3.6kg


lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kisapäivä

Ihan ensin haluan esitellä Haikun uuden jumpperin!
Kirppikseltä muutamalla eurolla ostin kun kasvaa jo ulos siitä itsetehdystä takista.


Takki on melkein oltava kun pakkanen lähentelee kahtakymppiä, palelee muuten joten nutun kanssa ulkoilu on pennullekin kivempaa kun ei heti oo kylmissään.
 Ootan kyllä että kelit lämpenee niin Haikukin tarkenisi ulkoilla pitempään.

Tänä aamuna kello soi 06.30 ja mittari näytti -20 pakkasta.
Valmistauduin lähtemään Udon kanssa Lappeenrantaan Wuoksen Agility Urheilijoiden virallisiin agilitykisoihin LAUn hallille.
Auto onneksi lähti hyvin käyntiin aamulla joten suunta kohti Lappeenrantaa.
Haiku ja Ginko jäi kotiin kattomaan telkkaria.

A hyppyrata meni hienosti, 0 ratavirhettä, sija 1 ja LUVA!


B agilityrata meni kepeille saakka hyvin, tosin hitaammalla vauhdilla verrattuna ekaan rataan.
Kepeillä uskon ettö oli liian kova vauhti ja rikkoi lopussa mutta onnistuin jarruttamaan sen ennen muuria.
Otettiin kepit alusta ja loppu rata meni hyvin vaikkakin yliajalle.
Tuloksena 10,77 ratavirheitä, sija 2.

Kukaan medi koira ei saanu agiradalta nollaa.



Oon kaikenkaikkiaan tyytyväinen päivän ratoihin ja tuloksiin, Udo toimi hyvin ja oli kuulolla.
Hyvin meni myös siihen nähden että ei oltu kahteen viikkoon treenattu johtuen pakkasista joten kylmiltään kisoihin.


Seuraavia agility kisoja ei ole vielä suunniteltu koska lähiaikoina tulee muutoksia elämään kun pääsen aloittamaan työt.
Udo on kuitenkin ilmoitettu pääsiäisnäyttelyyn, jos en itse pääse niin kaveri vie Udon kehään.
Kevään rotumestaruuksiin osallistuminen on myös meidän kohdalla vaakalaudalla, toivoisin että se järjestyisi ja päästäisi kisaamaan.

Udo väsähti jännittävän päivän päätteeksi sohvan selkänojalle, leuka ikkunalaudalla.


Haiku pusuttaa Ginkoa, Ginkoa ei nappaa

Haiku tuli nyt 11 viikkoa, sen kanssa on käyty kokouksessa ja shoppailemassa eläinkaupassa, nämä ihan sosiaalistumisen kannalta.
Pakkaset on estelleet suurimmalta osin sosiaalisen kanssakäymisen jos on ollut liian kylmä ottaa pentua mukaan.
Naapurit on onneksi tavatessa pentua rapsuttaneet.