maanantai 15. toukokuuta 2017

kisoja ja tuloksia

Taas on hetki mennyt ilman päivittelyä mutta nyt tulee.

Imatran Kennelkerho järjestää epävirallisen Mölli Ranking kilpailun jossa neljä osakilpailua.
oltiin 7.5 siellä Udo putkirallissa, sija 11. (11/12)
Hienosti meni, meni ohi vain yhdestä putkesta mutta aikaa ihmettelen hieman kun reippaasti meni kokoajan.

Ginko oli medi2-3 luokassa 3. sijalla.
Puhdas rata ja Gee oli hyvän oloinen.

10.5 oli WUOKS epikset, talkoilin kisojen alussa ja kisasin Ginkon kanssa medi2-3 luokassa ja oltiin sijalla 1. 
Puhdas rata, meitä oli vain kaksi siinä luokassa.

Eilen äitienpäivänä oli ne kauan odotetut japaninpystykorvien rotumestaruuskisat Jyväskylässä.
Aamu starttasi 03.00 herätyskellon pirinään, aamutoimet ja hakemaan Henna ja hänen koira Minni kyytiin  ja nokka kohti Jyväskylää.
Kolme tuntia siinä meni ja oltiin perillä vähän ennen aamu kahdeksaa.

Ensin aloitti ykköset, Hennalla meni hyvin, heidän ekat viralliset kisat!

sitten odoteltiin kakkoset ja iltapäivällä alkoi kolmoset.

Ekalta radalta saatiin HYL ja miulla meni haaveet rotumestaruuden voitosta sen sileän tien.
toinen rata olikin puhdas ja sijoitus 15. (15/27)

näiden ratojen yhteenlaskettu tulos riitti kuitenkin rotumestaruuskisojen 3. sijaan!


Oli aika hieno tunne mutta silti harmitti se hylky.
Oltaisi todennäköisesti voitettu mestaruus jos oltais saatu ekalta radalta joku tulos.
No olen tyytyväinen näinkin.

mentiin vielä viimeinenkin rata jolla ei ollut merkitystä mestaruuksien kannalta.
Sieltä tuli 0rv, sija 12. (12/27)

Saatiin kasaan kaksi SM nollaa joita meillä on nyt yhteensä kolme.

Tässä eilinen A hylkyrata, koira oli menossa oikein putkelle miun kropan osoittamaan suuntaan mutta kun sanoin "läpi" käskyn se kääntyki 90 astetta ja meni väärään päähän putkea.

B rata


C rata

Tänään hain Udon kotiin ja mentiin suoraan porukoilta sen kanssa agi treeneihin!
Udo meni hyvin, kerran karkasi muiden luo mutta häätivät pois.
Pikku Uu nimittäin läpäisi perjantaina hallittavuustestin ja päästiin ryhmäpaikalla treenaamaan sen kanssa!

Nyt keskiviikkona olis mätsäri Lappeenrannassa ja suunnittelin vieväni Udon sinne.
 Lauantaina onkin Udon näyttely Harjussa ja sunnuntaina Ginkon viralliset agilitykisat.

Ei kommentteja: