lauantai 28. tammikuuta 2017

Shoppailua ja treeniä

Teknologia vastusti taas blogin kirjoittamista kun yksi laite ei lataa kuvia ja ja puhelimella eikä tabletilla voi vaihtaa kuvien paikkaa joten poista kuva tuosta ja lataa se tähän todetaksesi että se meni taas väärään paikkaan ja miten paljon helpompaa olisi ollut kun olis HETI kaivanut tämän tietokoneen tuolta kaapista eikä leikkiä noilla muilla laitteilla kun sen tiesi jo ennen alottamista että ei tule olemaan helppoa.

Nyt sitten asiaan.

Äiti oli hankkinu miulle säkkituolin, se on mukavan rento paikka löhötä ja itseasiassa siirryin säkkituoliin tekemään tämän valmiiksi!

Kuvassa sain Udon houkuteltua säkkituoliin istumaan mutta eivät nuo tässä makoile, ovat ennemminkin lattialla tai sohvalla joten on yksin miun valtaistuin!


porukat myöskin sponsoroi miulle uudet ulkoilukengät koska valitin että turvakengissä tulee pitkillä lenkeillä jalat kipeiksi joten hankin Kuomat!
Meinasin ensin hankkia ne sellaiset saapasmallit mut sitten kun huomasin nuo Treckerit niin ostinkin ne!
Nyt oon kävelly niillä jo aika paljon ja voin sanoo että on hyvät jalassa, kevyet ja lämpimät!


Kävin tuossa myös pitkästä aikaa vaateostoksilla ihan noissa kivijalkaliikkeissä!
Seppälä teki comebäkin Imatralle ja avajaisiin piti toki mennä, sielläkin oli ämpäritarjous ja sain sen toisiksiviimeisen ämpärin.
Seppälästä ostin sitten tuon kuvassa näkyvän cold sholder paidan ja cold shoulder mekon, molemmat sai ämpärin ansiosta puoleen hintaan!
Hame joka kuvassa näkyy on Cubuksesta josta ostin myös yhden puseron ja alusvaatteita.


Tänään mummolla käydessäni olin siis tuossa asussa.

Ja sovin itseni kanssa etten osta uusia vaatteita enää koko tänävuonna, poikkeukset sallitaan jolloin pidän kokouksen itseni kanssa kysyn "tarvitsenko tätä todella?"

Eilen kävin Elinan ja koirien kanssa hallilla treenaamassa, meillä oli edellisenä päivänä Ginkon kanssa harjoituksissa ihmisnuolia ja leieröintiä, ihmisnuolihommat suju mutta leieröinti ei ja sitä ei ehditty saada toimimaan joten eilisissä omatoimitreeneissä otin uudestaan sitä samaa radan pätkää missä oli leieröintikohta, niin Elina autto sen kanssa ja saatiinkin se toimimaan hienosti!
Saa kyllä sitten nähdä ensikerralla että toimiiko se jossain toisessa tilanteessa mutta olin iloinen siitä että näin sen olevan mahdollista!
Udon kanssa tehtiin pientä radan pätkää tärkeimpänä irtoaminen putkelle ja kyllähän se aika kivasti sinne alko irtoamaan kun oli etupalkka

Kuvassa Ginko

Lisää vaan treeniä niin tuo voisi joskus onnistua kisatilanteessakin!

maanantai 23. tammikuuta 2017

Lähitienoiden tutkimusmatkailuretkiseikkailu

Kävin eilen normilenkin ja bongasin muutamia polkuja joita ajattelin kokeilla ja katsoa mihin niistä pääsee.

Tämä kuva eiliseltä lenkiltä.

Tänään sitten lähin taas lenkille, annoin koirien juosta ja leikkiä jollakin jalkapallokentällä ja heittelin niille lumipalloja.

Kentällä vierähti hetki ja sitten jatkettiin matkaa.


Käännyin eri tielle kuin mistä yleensä kävelen ja miulla oli joku aavistus mihin se tie johtaa ja olinkin oikeassa.
Reitti meni ihan rannan kautta ja tämä kuva siitä.


Jatkettiin matkaa ja lähin kävelemään jotain metsäpolkua, oli jotenkin rentouttavaa kävellä metsikössä vaikka en tienny mihin se tie johtaa, Sport Trackerin karttaa piti jo vilkaista kun päädyin jonkin kartanon pihan perälle.
Löysin sitten reitin takaisin ja poikkesin vähän matkaa katua käveltyä takaisin metsään mutta sitten oltiinkin jo umpimetsässä.



Metsässä nökötti ilmeisesti kirsikkapuu?
Pitää ensi syksynä pitää se mielessä ja käydä keräämässä mitä nuo nyt onkaan jos ovat edes syötäviä.
Jos vielä asun sillon täällä, kovin oli pieniä nuo mädäntyneet hedelmät.


Olin päivänä eräänä katsellut ohjeita miten voi muokata t-paidan eritavoin.
Mietin etten varmaankaan raaski noita Rammsteinin bändipaitoja leikellä jos meneekin pilalle mutta kuinkas kävikään.
Otinpa toisen Rammstein paidan ja leikkasin helman sivuun halkion ja tein siihen solmun, sitten leikkasin hihat pois sekä kaula-aukon resorin ja venytin kaula-aukkoa.

Tykkään lopputuloksesta ja se oli itseasiassa odotettua parempi!


Pyöritin tänään taas pitkästä aikaa vannetta, nyt yritän pitää siitä kiinni että säännöllisesti harjoittelen.
Tekee hyvää keskivartalon lihaksille ja lisää muutenkin liikkuvuutta ja koordinaatiota kaikki käsitemput yms.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin:

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

perjantai 20. tammikuuta 2017

Aurinkoinen aamu

Tänään aamulla lähdin Elinan ja koirien kanssa lenkille.
Sää oli mahtava, aurinko paistoi, tyyni keli ja vain pari astetta pakkasta.
Koirat meni innoissaan menojaan paitsi Ginko, se ei halunnu leikkiä, eikä riehua, eikä osallistua juuri mitenkään lauman toimintaan, oli vaan äksy kaikille.
Ihana pikku Udo taas oli kiinnostunu kaikista, erityisesti tuosta valkeasta Rudystä... Vähän jo liiankin...
Dare, Rudy, Udo, Teuvo

Teuvo, Elina, Udo, Rudy, Dare, Ginko

Ginko

Auringonnnousu

Vauhdin huumaa

(EDIT: kunnon photobomb; Edessä Rudy on tärähtänyt ja Udo sen takapuolessa, taaempana Teuvo merkkaa ja Dare on tärähtänyt)

Ginko, mie, Udo

Lenkin jälkeen kävin K-raudassa ettimässä valaisimenjohtoja mutta lopulta en ostanut uutta vaan vein lampun Jarkolle ja se korjas sen, lamppu toimii taas!
Johto vain Udon ansiosta lyheni sen verran että ei enää voi olla tuossa lipaston päällä vaan hakee edelleen paikkaansa.
Lamppuhuollon jälkeen mentiin puuhommiin ja siellä meni taas jokunen tunti.
Sit kämpille viettämään iltaa teeveen ja läppärin ääressä.

Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 19. tammikuuta 2017

kirppislöytöjä

Mie oon kova seuraamaan nettikirppiksiä ja nyt löysin kaks helmeä!
ajovaloumpion näköinen pöytävalaisin, sopii miulle tänne kuin nakutettu!


Ainoa että valaisin ehti olla miulla pari päivää niin tänään miun poissa ollessa oli Udo pureksinu tuosta seinäpistokepään!
Ai että harmitti mut miultahan se oli jääny sen ulottuville mut sen on silti pitäny nähä vaivaa että saa sen!
No ei muutakuin huomenna etsimään kaupasta uutta valaisinjohtoa.

Toinen kirppislöytö oli roskalava ryhmästä että annetaan häkki ja kävi tuuri että sen sain!
Olin todella iloinen että tuon sain kun tuli tarpeeseen.


Tänään vähän karkasin puuhommista ja askartelin häkkiin pehmusteet vaahtomuovipatjan paloista, toiseen loosiin miulla oli joskus aikanaan Lidlistä ostettu koiralle tarkoitettu alusta niin petasin sen tuohon toiseen puoleen ja toiselle puolelle pitää vielä kehittää joku patjan suojus.


Tänään Udo sitten pääs koematkustamaan tuolla häkissä ja Ginko matkusti vanhassa yksiöhäkissä treeneihin.
Geen kanssa tehtiin aika haastavaa rataa mut Udoa en nyt ehtinyt ottaa ollenkaan sinne halliin että olis näyttelyharjotuksia tehnyt mut olipahan poissa pahanteosta kun oli mukana.

Huomenna meen Elinan ja koirien kanssa aamusta lenkille ja lenkin jälkeen meen k-raudasta etsimään uutta valaisinjohtoa!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Koneiden kapina mutta Täällä taas!

Aloitan sillä että teknologia haraa tänään vastaan 100 - 0.
Tietokone ei suostu muodostamaan internettiä puhelimen kautta ja ehdin jo bluutuutata kuvat koneelle ennenkuin kokeilin internettiä.
No ei auta ku puhelimella yrittää ladata kuvat ja yrittää kirjoittaa teksti tabletilla, no eihän siitäkään mitään tullut vaan aina kuvaa valitessa luuri hävitti koko selaimen.
lähetän siis vielä kertaalleen bluutuutilla kuvat puhelimesta tabletilla koska se on ainut keino.

Noniin tuossa joku aika sitten nettikirppikseltä ostettu mekko tuli postiluukusta.
Kiva kesällä, tosiaan selkä on noin avoin kuin kuvassa joten juuri tuollainen bandeu on melkein oltava alla.



Viime torstaina ennen treenejä käytiin koirien kanssa pellolla juoksemassa koska kaikki kadut oli niin liukkaat että hankala siellä lenkkeillä kunnolla.
Taskulampun valossa otettu kuva pellolla.



Eilen ja tänään oltiin Jarkon kanssa metsätöissä, se sahas ja mie kannoin rankoja pinoon mistä ne on helppo lastata mönkijän kärryyn.


Metsätöiden jälkeen lähin Kontuun ajatuksena ratsastaa mut kenttä oli jäinen ja pelloilla myyränkekoja niin se jäi ja lähdettiin äitin kanssa koirien kanssa kävelemään.
Yritin ottaa kameralla kuvia koirista kun riekkuivat pihalla mutta mainitsinko jo että teknologia haras vastaan eikä suostunut ottamaan kuvia ja jos otti jokaikinen kuva tärähtänyt ja koirat hädintuskin siinä tärähtäneessä kuvassa.

Sisällä sentään sai yhden onnistuneen puhelinkuvan Udosta ja Norra Marsusta.


Kävin saunassa, söin ja hengailin.
Marsulta leikkasin kynnet ja pitelin sylissä.

Siinä lähtöä tehdessä silmiin osui kasa ruskeaa nahkaa, mietin mikä se on ja se osoittautui -70 luvulta peräisin olevaksi nahkakassiksi!
Keinonahkaa tietysti.
Kuvassa 37 talvikenkä antamassa mittakaavaa koosta.


Kassi oli miun silmissä niin ruma että se oli jo hieno!
Tiedättekö sen kun joku asia on niin ruma että se alkaa olla jo hieno?

Kassi on hyvässä kunnossa ollakseen noin vanha, ei reikiä eikä likaa missään, vain pölyä pinnalla kun on ollut käyttämättä ties kuinka kauan.
Nyt se pääsee aivan varmasti käyttöön!

EDIT: Tabletilla tehdyn kirjoituksen julkaisun jälkeen huomasin tietokoneen saaneen itsensä päivityksen ja käynnistyksen suoritettua ja se onkin yhtäkkiä interneetissä ja kaikki pelaa, näin!

tiistai 10. tammikuuta 2017

Treenejä

Kävin tänään Elinan ja koirien kanssa hallilla treenaamassa.

Ginkon kanssa tein keppejä niin että pystyin ottamaan etäisyyttä, Elinan ohjeilla sehän onnistu!
Normaalisti en siis pysty ottamaan hhtään etäisyttä Ginkon suorittaessa keppejä tai se rikkoo, tänään huomasin että sehän on ihan täysin mahdollista!

Udon kanssa tein vaan vauhtiympyrää ja näyttelyharjotuksia.
Pöytä oli nyt parempi, se oli paljon rennompi mut kävelystä ja poseerauksesta ei meinannu tulla mitään mut pikuhiljaa Udo parans ja parans ja Elinan koira Dare oli siinä kiertämässä kehää Udon kanssa tai oli lähistöllä tekemässä omia harjotuksia ja Udo keskitty miuhun ja teki mitä pyysin!

Hyvät treenit!
Treenien jälkee kävin koirien kanssa lenkillä, sit suihkuun ja syömään!

Ginko Kiitolan hallilla

Udo omalla paikallaan vahtimassa ulkoelämää ikkunasta

Viimeviikolla kävin Kiitolassa koirien kanssa treeneissä ja Udo näki taas yhden vieraan hallin mutta ei ollu millänsäkkään, hyvä vaan!

Se on hyvä et Udo on tollanen rento tyyppi, koska sen kanssa on helppo käydä uusissa paikoissa, näyttelyissä on aina kuhinaa mut se on kulkenu jo pienestä mukana ku Ginko on ollu kisaamassa ja otti sillon välillä lepoa ja taas tutkaili ja tarkkaili ympäristöä.

Oltiin tehty kimppatilaus ja tilasin Udolle takin koska sillä ei oo vielä treeneihin takkia, pelkkä sadetakki.
No sehän oli Udolle auttamatta liian pieni vaikka otin mitat Geen takin mukaan, no Geelle se Udolle tilattu takki oli justjajust sopiva joten se saa sen itellee.


 Udolle täytyy vielä jostain ettiä treenitakki.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kodinjuttuja

Kävin tänään Lappeenrannassa asioilla, eläinkaupasta käyttäen alennuksia yms. Kannoin sieltä ulos kaks pussia Udon nappulaa ja reikäpallolelun.
Ginko ei oikein lelulle lämmennyt mutta Udo tykkäs.
En oo pariin vuoteen ite ostanu leluja koirille, nyt käytin osan tarjousedusta koirannappuloiden lisäks tuohon leluun.


Sen jälkeen vielä menin Jyskiin ja sieltä kannoin ulos pyykkikorin joka oli tarjouksessa ja jota olin himoinnut ja joka oikeasti tuli tarpeeseen ja lisäksi tarjouksesta harmaa käsipyyhe ja musta kylpypyyhe.


Tässä taloudellisessa tilanteessa tuo pyykkikori ja pyyhkeet oli täysin ylimääräisiä hankintoja mutta pääsevät kuitenkin 100% varmasti käyttöön!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Loppuvuoden kuulumiset ja vuodenvaihde 2017

En olekkaan pitkään aikaan kirjotellut blogin puolella mutta tiivistetytsti loppuvuosi.

Joulu meni miun vanhempien luona käydessä ja kävin myös Jarkolla.

Tapaninpäivänä oli epikset Lappeenrannassa ja oltiin Ginkon kanssa medi2-3 luokassa sijalla 4. tuloksella 10rv ja yliakikaa..
Ei ihan huono suoritus sinänsä mutta virheet oli ihan omaa hölmöyttä, jos olisin niistänyt kepeillä oltais saatu vaan vitonen ja ehkä ylletty sijalle 2 tai 3 mutta sitä on toisaalta turha murehtia, otin virheistä opiksi.

Keskiviikkona oltiin Hennan ja koirien kanssa treenaamassa Etelä-Karjalan koiiraurheiluhallilla.
Miulla oli molemmat koirat mukana ja rata olikin aika haastava mutta Minni ja Ginko suoriutu siitä hyvin!
Pikku Udolla tein vaan putkiharjoituksia, se oli ensimmäistä kertaa jossain muussa hallissa kuin omassa mutta ei se tuntunu olevan millänsäkkään, hyvä vaan että osaa olla cuulisti vieraassakin ympäristössä.

Minni, Udo & Ginko

 Ilmotin Udon Lahteen näyttelyyn, näyttely on vasta maaliskuussa mutta jo nyt ilmoittautumalla sen sai pikkuisen edullisemmin kuin ihan viimetingassa ilmoitettuna.

Torstaina oli Geen treenipäivä ja oltiin toisen treenikaverin kanssa kaksistaan, hyvät treenit ja haastava rata ja tein tarkoituksella itelle hankalia ihjauskuvioita vaikka sen olis voinu tehä helpomminkin.
Udo oli mukana vaan sen verran että lopuks nostin sitä pöydälle ja tämä treenikaveri leikki tuomaria , sen verran kovasti jännitti et alkuun tyydytään nyt vaan silittelyyn ja herkkujen syöttämiseen pöydällä, tässä on sellaiset kolme kuukautta aikaa saada se tottumaan pöytään ja se olis pitäny tehä jo aikaa sitten.
Vaikkakin kyllä mie kun vielä toisaalla asuin niin nostelin pöydälle ja palkkasin mutta miulla ei ole täällä edes sopivaa pöytää ellen sitten nosta ruokapöydälle...
Seisotusta ollaan myös taas muisteltu jokapäivä vähän.

Uudenvuoden aatto meni päivä Jarkon luona ja kävin siellä koirien kanssa päiväsaikaan 6km lenkin ja pääsin saunaan.
Illalla koirat pysy sisällä, tämä oli Udon ensimmäinen vuodenvaihde mutta eipä se rakettien paukkeesta tuumannut mitään, nukku samoin kuin Ginkokin, tai jossain vaiheessa toi miulle lelua ja leikittiin hetki jonka jälkeen meni taas nukkumaan.

Olin varautunu lähes maailmanloppuun kun en ollut varma Udon suhtautumisesta paukkeeseen, kampasin kummaltakin koiralta karvaa minigrip pusseihin ja laitoin Udon pantaan sen paperikansiosta löytyneen muoviläpyskän jossa lukee sen mikrosirun numero ja paikka omistajan puhelinnumerolle joten kirjoitin numeroni ja nimeni siihen.

Udo tuntuu olevan vähän sellanen kaikki-käy-tyyppi.

Yritän nyt kirjoitella vähän useammin tänne , välillä vaan ei saa tikusta asiaa niin silloin en kirjoittele.

Uudenvuoden lupauksia en juurikaan ole tehny muutakun että koiralenkkien lisäks vähän jotain kotijumppaa tai vanteenpyöritystä, ihan mitä vaan liikuntaa/jumppaa normi kävelylenkkien päälle.

Toivotan kaikille hyvää alkanutta uutta vuotta 2017 !!