torstai 29. syyskuuta 2016

Agility treenit ja puusouvi senkun jatkuu

Tänään oli agility treenit pitkästä aikaa, oltiin kahdestaan Outin kanssa.
Hallissa oli valmiiksi rata numeroineen joten päätettiin että mennään sitä.
Se olikin aika haastava mutta ihan kiva rata loppujenlopuks, 23 estettä.

Miun suorituksesta on videokin mut tää ei nyt jostain syystä halua ladata sitä tähän.


 Lauantaina ollaan menossa Ginkon kanssa epävirallisiin kisoihin Lappeenrantaan.

Treenien jälkeen kävin Ginkon ja Udon kanssa vielä pikkulenkin, Udo kun ei ollu tänään tehny juuri mitään.
Miulla oli taas heijastimia ja valoja ja pyysin isäntää ottamaan kuvan miltä näytetään tuolla liikenteessä.

Miulla itellä on tuo heijastinhenkseli, muitakin heijastimia voisi kyllä takkiin laittaa lisäks ja nilkoissa oon käyttäny heijastimia myös mutta nyt en oo niitä edes muistanu käyttää kun oon kävelly nilkkapainojen kanssa kaikki lenkit paitsi nyt tänään niitä painoja ei ollu.
Ginkolla on vilkkuva panta ja Hurtan Lifeguard talutin.
Udolla hihnassa heijastin sukka ja hihnassa heijastinraidat sekä vilkkuva valo.




vielä voisi omaa näkyvyyttä lisätä juurikin heijastimilla nilkoissa ja Udolle mie haluisin samnalaisen Lifeguard hihnan kun Ginkolla mut keltasena.
Se hihna on miulla hankintalistalla ja kunhan Udo tuosta kasvaa niin hankin samanlaisen valopannan kun Geellä on, nyt se olis sille liian iso koska se on Geelläkin kokoa s ja se pitää säätää pienimmälle että on sille sopiva ni Udolla se tulis pään läpi.

Lenkin jälkeen vielä pimeessä vesisateessaa otsa- ja taskulamppujen valossa sahattiin puita!
Mie ensi syötin sahaajalle mut jossaivaiheessa vaihettii isännän kans paikkaa et mie sahaan ja se syöttää.



Meillä on ihan jonkin verran tuota polttopuun tekoa ja lisää tulee....

Käytättekö te heijastimia ja minkälaisia lenkkeillessänne tai yleensä tuolla liikkuessanne yksin tai koiran kanssa?

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Konnussa kylässä

Lähin tänään vähän extempore Kontuun, koirat kyytiin ja menoks.
Olin hetken ollu isännän apuna puuhommissa ja pyörittelin ideaa että josko nyt tällä reissulla ratsastaisin mut en vielä ollu päättäny et kummalla hevosella.

Kontuun päästessä ajattelin kysyä josko saisin Loikkiksen.
Loikkis on seissy 4 kuukautta ja miulla on taukoa ratsastamisesta sen 9 kuukautta ni sehän olikii hyvä lähtökohta!



Loikkis oli kyllä ihan super rauhallinen siihen nähden että se ei oo liikkunu muutakun laitumella ja mieki rentouduin kokoajan enemmän selässä ja koitin kiinnittää huomiota omaan istuntaan etten kenota ja kädet alhaalla jne..



En menny kun puolituntia, käyntiä ja ravia pelkästään.
Tykkäsin kyl hirveesti pitkästä aikaa olle hevosen selässä ja touhuta tallissa.
huomenna varmaa vielä pystyn kävelemään mut ylihuomenna onki jalat sitte niin kipeet kun on ollu taukoa ja tuo on ku tynnyrin päällä istuis!

Ratsastuksen jälkeen laitoin sen karsinaan ja annoin ruuat ja äiti haki Arskan sisälle.

Sit lähettiin koirien kanssa kävelemään pelloille!


 Perimmäisellä pellolla oli 13 joutsenta ja yritettiin kiertää kaukaa ne ettei niitten lepo häiriinny mut koirat tais olla liikaa kun miusta kierrettiin aika kaukaa mut lähtivät sitten lentoon.
Pitemmällä putkella olis saanu paljon paremman kuvan niistä mut tyydytään nyt tähän koska lähemmäs ei uskaltanu mennä ja zoomi on täysillä!



Ginko löys jostain jotain hyvin maanläheistä ja pyöri siinä, edellä mainittu, Helka ja Udo pyöri taas kuralammikossa mut annoin pyöriä kun näyttivät niin nauttivan vedessä kikkailusta.
Tatu ei arvovaltaisena jäsenenä suostunu tassujaan kastelemaan vaa katteli kauempaa.

 Ginko

Helka & Udo

Ginko & Tatu

Lenkki saatiin heitettyä ja kävin vielä syömässä ja sitten lähin ajelemaa kotiin päin.


Huomenna olis sitte sään mukaan metsähommia luvassa!

lauantai 24. syyskuuta 2016

Syksy saa

Meillä on metsähommia tuossa meidän lähellä, tai mie en oo ollu ku yhtenä päivänä mukana mutta sieltä saadaan ropsia josta tehään polttopuita.
Meillä on jo aika hyvin puita mut pahitteeksi ei ole jos olis useammankin vuoden puut tehtynä ja sieltä sitä rankaa tulee.


Pakollinen tekotaiteellinen otos


Tässä eräänä päivänä jätin sämpylätaikinan kohoamaan ja läksin koirien kanssa lenkille.
Lenkin jälkeen pyöräytin sämpylöitä.
Tein sellasia valkosipulisia eli laitoin vaan taikinaan valkosipulijauhetta.
Niistä tuli hyviä ja niitä vois tehä toistekin.


Seuraavana päivänä tein saman että jätin sämpylätaikinan kohoamaan ja lähin lenkille.
Tällä kertaa ruissämpylöitä.
Taikina vaan ei ollu noussu kunnolla vaikka reilun tunnin sai kohoilla joten jäi tollasiks lämpäreiks, seuraava satsi kun odotteli vuoroaan uuniin ni niistä tuli ihan oikeen sämpylän muotosia.

 Seuraavalla kerralla tiiän että saa kohottaa kauemmin että tulee oikeenlaisia.

Tänään en leiponu mut lenkillä kävin mut lähtö jäi niin myöhään että puolessavälissä lenkkiä kaivoin otsalampun taskusta ja lenkkeiltiin koire. kanssa otsalampun valossa kotiin, täällä ei ole katuvaloja kun tuon ison tien varressa.



Mie käytän lenkkeillessä aina tuollasta henkselihärpäkettä, se on suhteellisen tuore hankinta.
Pipossa on heijastava koiran siluetti ja tänään kun tiesin että se on sysipimeetä ku päässää kotii ni Ginkolla on valopanta ja Hurtan Lifeguard talutin.
Udolle haluisin tuollasen samanlaisen hihnan keltasena.
Nyt Udolla oli hihnassa heijastinsukka ja Ginkon pinkki huomiohuivi!
Udolle pitäs ostaa kunnon heijastinvehkeet kanssa.
Sen unohin et miulla on sellanen vilkkuvalo mut ens kerralla muistan ni laitan sen pennun hihnaan tai pantaan.

Sellanen huomio että tein blogille sähköpostiosoitteen että myös sitäkautta voi lähestyä jos on kysyttävää tai postausideoita!

maanantai 19. syyskuuta 2016

Täällä ollaan!

Nyt on ollu blogin saralla taas vähän hiljaista kun en syystä tai toisesta ole ehtinyt tai jaksanut kirjoitella mut nyt täällä ollaan!

Mie oon kunnostautunu tuolla Facen kirppistelyn saralla, lähinnä ostajana kun mikään miun tavara ei mee kaupaks edes ilmaseks!
Viimeviikolla ostin kirppiksen kautta tuollaset treenihousut, tykkään tuosta kuosista!


Sitten roskalava ryhmästä missä annetaan ilmaseks kaikkee ni käytiin hakemassa tuollanen vitriini josta olis tuleva palkintokaappi, nyt siellä on vaa muutama palkinto ja liuta koriste-esineitä.


Sit äijäkirppikseltä parilla kympillä tuollanen kaappi, tosi hieno miun mielestä ja painava!


Tässä on kyllä menossa vähän sellanen meininki et turhat, rikkinäiset, näitä-vielä-joskus-tarvitaan-irtaimisto tai sellanen mitä ei tuu muute vaa käytettyä oli aikeissa että myydään, lahjotetaan tai heitetään roskikseen niin tuo että raahaan tänne isoja huonekaluja ei oikein tue tätä hanketta...

Oon laittanu jonki verra vaatteita ja muuta pientä myyntiin ihan pikkurahalla mut eivät tunnu kelpaavan joten pitää varmaa heittää UFFiin tai johonkin niin päätyvät sitten edes käyttöön...

Uusia vaatteita en oo ostanu pitkään aikaan vaan juurikin kaikki second handinä ja nyt ei oo edes tarve millekkään vaatekappaleelle!

Eilen lenkin jälkeen keksin käyä tuossa meidän lähipellolla juoksuttamassa koiria, viimeks ku kävin pellon laidassa kasvo pitkää heinää mut oli sittemmin niitetty.

Tänään käytiinkin lenkki jo aamulla ja nyt illalla lähin sitten taas tuohon pellolle että koirat saa juosta ja otin kameran mukaan!


Udon luoksetulo ei oo aina ihan kauheen vahvaa tässä kotipihalla mutta luotin että seuraa Ginkoa ja aina kun molemmat tuli miun luokse sain rapsutettua kumpaakin ja annoin namia ja sitten jatkoin ite kävelemistä tai muutoin usutin et juoskaa vaan en ole ottamassa kiinni.
Ne kävi useasti siinä miun luona ja taas jatkoivat kunnes sitten päätin että nyt lähdetään takas.

Vauhtia löyty koirista ja Ginko meinas innostua vähän liikaakin ja juos Udon perässä ja se juoksee karkuun häntä alhaalla ja heittäyty sitten välillä maihin ni rauhottelin sitä Ginkon menoa kun näytti et Udolla ei oo enää kivaa, juoksivat sitten kyllä vielä hetken nätisti ja sitte lähettiin pois.


Niin! Viime torstaina piti olla treenipäivä ja en muistanu että tieto kulkee s-postin välityksellä enkä ollu kattonu s-postia kun viimeks edellisenä päivänä eikä ollu tullu viestejä ja menin normaalisti treeneihin ja meidän ryhmäläisiä ei tuntunu näkyvän ajattelin et no treenaan sitten yksin tänään.
Mut sitte kun edellisen ryhmän porukalle selvis et miulla ei ole avainta sinne halliin eikä porttiin niin en saanukkaa jäädä yksin sinne ja kun ei ollu tietoa että tuleeko meidän vuoron jälkeen toinen ryhmä niin harmitti kun jouduin sitte lähtemään kotiin ja olin turhaan ajanu eestakas...
No tästä opin et katso sähköpostia ajoissa kun yks jolla se avain olis ollu niin oli viestittäny et tulee jos joku muukin tulee ja koska en ollu sitä s postia katsonu niin ei myöskään kukaan ollu tietonen että olisin ollu tulossa...
No parempi onni ensi kerralla ja nyt tulevana torstaina meidän treenivuoron aikaan siellä hallilla on joku koulutus niin meidän vuoro on peruttu.

Tällästä nyt tällä kertaa, yritän vähän petrata tässä kirjottelussa ettei tuu liikaa kaikkee yhteen postaukseen!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Udon ensimmäinen mätsäri!

Keskiviikona oli tosiaan mätsäri mut kehään vein kuitenkin Ginkon mutta Udo oli mukana hengailemassa.
Jälkeen päin oli lisätty ilmoitukseen mätsäristä etteivät ota alle 5kk pentuja joten se siitä.
Ginko sai sinisen nauhan ja ei jatkoon, nämä oli nyt sitte viimeset Ginkon mätsärit tai näyttelyt.


Lauantaina oli sitten ShowHau Roadshow Imatran Cittarin pihalla ja sinne otin mukaan vain Udon!


Mie oon ollu nyt keskiviikosta saakka lentsussa, treeneissä kävin torstaina puolikuntosena ja mietin kahteen kertaan että lähenkö sinne mätsäriin koska se oli luvannu vesisadetta.

Onneks lähin kuitenkin ja kannatti koska Udo olikin sitten hienosti pienten pentujen SIN2 !
Liikkeitten esitys ei menny oikein putkeen kun pomppi vähän hihnassa mut pöydällä oli tosi kivasti ja anto tuomarin näplätä tietty vähän ujostellen mutta ei pahasti sekä seisotus meni tosi hienosti!
Seiso niin ryhdikkäästi ja nätisti saparo selän päällä!


Tässä päivänä eräänä opetin Udolle putkea, otin Ginkon siihen näyttämään miten sinne putkeen mennään mut Udohan innostukin putkesta niin että Ginko meinas vaan jäädä jalkoihin!
Laitan tähän lyhyen videon siitä.


Oon pitäny sessiot lyhyenä, tuo video oli kolmas kerta kun Udo harjottelee putkea ja välillä menee sinne itsekseen käskemättä.
Osaapa se nyt jopa pimeän putkeen lähettämisenkin ja sillä on ikää reilu 4kk.
Ollaan tehty vaan suoraa putkea, tässä joku päivä vois vähän laittaa kaarelle mut ei silläkään oo mikään kiire koska se on vielä niin nuori että kerkee hyvin myöhemminkin.

Askartelin tänään tuollaisen ruusuketaulun tai miksikä tuota nyt sanotaan...
Kehys oli valmiina, kanaverkon palanen valmiina joten viritin sen vaan askartelurautalangalla kehyksiin kiinni ja maalasin kehykset hopeanharmaalla, valmis!


Miun toinen ilmoitustaulu on täynnä joten tarve oli uudelle voihan tuohon laitella kaikkea muutakin kun ruusukkeita!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Viralliset agi kisat, Kouvola 4.9.2016

Tänään heräsin ennen sianpieremää, koirakaan ei olis jaksanu nousta vaa olis tahtonu jäähä vaa nukkumaa, niin minäkin mut tänään oli tärkeä päivä.


Olin edellispäivänä laittanu kaikki valmiiks mut silti tuntu et vieläki oli kauheesti tekemistä ennenkun sain istua alas juomaan aamukahvia.
Pennun nappulat laitoin aamulla valmiiks niin et isännän ei tarvi laittaa ku lisukkeet.
Sit kamat kantoon, koira autoon ja menoks!

 treffattii Elinan ja Suvin kanssa aamulla kuuden jälkeen sovitussa paikassa, pakattiin koirat ja tavarat Elinan autoon ja lähettiin kohti Kouvolaa ja Kouvolan Seudun Seurakoirakerhon virallisia agility kisoja!

Keli oli ankea, vettä sato melkein kokoaamun ja kovaa.


 Eka rata oli hypäri. Video radasta:


 Siitä saatiin meille tulokseks se viimene puuttuva nolla, sert, sija 2.
Noustiin kakkosiin!

Kädessä sert ja II sijan ruusuke sekä naama virneessä

Sit ku menin ilmoon kysymään että mitäs sitten!
Käytännössä miulta kysyttiin et haluanko jättää päivän siihen vai kisata myöhemmin kakkosten agilityradat.
En nähny muuta vaihtoehtoa kun että kisaan ne samana päivänä mut meinasin tulla jossainvaiheessa katumapäälle mut onneks Elina ja Suvi sitte tako järkeä että kun tänne saakka on tultu niin nyt vaa eiku radalle!

No koitti se viimein medi2 rata!



Oltiin siis kakkosia, virhe tuli keinulla kun meni jostain syystä vähän ohi siitä ja hyppäs sitten keinun sivusta keinulle ja mietin et mitä nytte jatkanko vai mitä teen no otin riskin ja jatkoin ja se kannatti koska jos olisin vieny uudestaan keinulle se olis voinu olla hylky.

Sitten toinen medi2 rata:


I sijan ruusuke ja hymy vielä leveemmällä!

Lähettiin sitten kotimatkalle ja miulla oli ollu niin hermoja raastava päivä että kun jännitys laukes niin nukuin koko kotimatkan.

Kotona ihastelin Ginkon voittamia palkintoja, kiinnittelin ruusukkeita tuohon miun ilmoitustauluun laitoin tuloslaput kansioon talteen, piti se ottaa myös oikee kunnon poseerauskuva!


Ens viikosta alkaen jo treenaan toisessa ryhmässä ja treenipäivä on sillon torstaisin.
Udon vien keskiviikkona mätsäriin ja torstaina ollaan Ginkon kanssa sitten jo uudessa ryhmässä.
Lauantaina olis myös mätsäriä luvassa kun ShowHau Roadshow on tuossa Imatralla!

lauantai 3. syyskuuta 2016

Kirppislöytö ja päivä Konnussa

Facen roskalava ryhmästä löysin ilmotuksen missä annetaan ruokapöytä ja neljä tuolia, no meillä kun ei kunnollista ole niin ilmotin et tulen hakemaan.
Ensi meinasin et maalaisin sen mut tuossa laskeskelin purkkien pohjia niin maali ei riitä ellei tee siitä tyliin sateenkaaren väristä.
No maalaus ajatus sitten laitettiin jäihin ja kun se löysi paikkansa keittiöstä se tuossa kaikessa rumuudessaan sopii tähän taloon ilman mitään maalauksiakin.


Pyyhin tuosta vaan pinnat läpi ja kaks tuolia mahtu, kaks meni varastoon.
Heti mahtuu enemmän kaikkea rojua sen päälle mut mahtuu kuitenkin vielä se ruokalautanenkin.

Tänään olin sitten koirien kanssa Konnussa.
Lähettiin heti kun tulin niin kävelemään pellolle koirien kanssa; äiti, iskä ja veli lähti myös mukaan mut mummo ei sitten lähteny.



Velipojan kanssa kiivettiin olkipaalin päälle, meistä ei ookkaa saanu yhteiskuvaa vuosiin...


 Peräpellolla oli sellane mutakko missä koirat peuhas kun pienet tryffelisiat.
Udolla oli niin hauskaa et vielä oikein yllytin sitä menemään siihe kuraveteen eikä tarvinnu iha kauheesti kyllä ees yllyttää...




Veli otti kuvan kiven päältä.


 Takaisin päin!

 Loikkis, kesäihottumapuvussaan

Otettiin hevoset sisälle ja mie talutin Arskan, mielessä kävi että olisin ratsastanu kun tuolla olin mutta se sitten jäi kuitenkin...
En muista millonka viimeks ratsastin, tais olla alkuvuodesta Loikkiksella pellolla, lunta oli sillon melkein hevosen mahaan saakka!


Bongattiin kun naapurista rouva käveli shelttipennun ja toisen aikuisen sheltin kanssa niin otin Udon hihnaan ja kävin juttelemassa ja koirat sai haistella toisiaan.
Shelttipentua ujostutti kauheesti, Udo pääs ujoudestaan aika nopeesti ja anto rouvan silittää ja hänen pentunsakin ulskaltautu lopulta tulemaan haistelemaan!

Oli kivaa kävellä kotipaikan maisemissa ja pelloilla, keräsin puista omenia ja luumuja evääksi.

Miulla on huomenna viralliset kisat Kouvolassa, lähetään kahen muun tytön kanssa kimppakyydillä kisoihin ja miun pitää olla aikasin aamulla sovitussa paikassa.
Vielä en oo edes tavaroita laittanu kasaan ja meinaankin lähteä just nyt pakkailemaan reppua (ensin se täytyy etsiä) ja teen eväät valmiiks niin aamulla ei tarvi kun hetki koomata ja ottaa tavarat koiraa unohtamatta ja lähteä!