sunnuntai 7. elokuuta 2016

Laatuaikaa & muuta aikaa

Eilen vietettiin isännän kanssa laatuaikaa Lappeenrannan raviradalla, tractor pullingin merkeissä.

Mie näin ekaa kertaa livenä traktorien vetokisoja, oon katellu vaa telkkarista ja tunnistin joitakin traktoreita ulkonäöltä ja nimeltä sekä joitain kuljettajia nimeltä.


Helmi-Orvokki

Zetor

Herlevien pulleri

Erilaisten traktorien, enemmän tai vähemmän modifioitujen lisäks oli kuorma-auto luokka joka oli aika mielenkiintonen.
Telkkarissa nähny sitäkin mut oli aika hienoo nähä ite omin silmin paikan päällä.

Jyry Sisu

Volvo

Oltiin melkein ihan loppuun saakka kattomassa mut sit alko kummallakii meistä olemaa selät ja jalat niin kipeenä niin alettiin lähtemään kotiin, viel olis ollu pari luokkaa mut päätettiin jo lähteä, kello alko olemaa jotai seittemän pintaa illalla ja oltiin oltu paikan päällä jo joskus 11 aikaan.

Samaan aikaan olis ollu raviradan vieressä LAUn agilityhallilla epikset ja jossainvaiheessa mietin et jos olis ensi käyny juoksemassa kisat ja sen jälkee menny kattomaa traktoreita mut päätin sitte kuitenki jättää agi kisat kokonaan väliin, niitä tulee useammin kun taas tractor pullingia ei ihan heti saa näille kylille.

Oli kyllä hienoa nähä isoja hevosvoimia!

Meillä alko nyt  viime keskiviikkona tauon jälkeen agilitytreenit, mie otin Udon mukaan iha vaa hengailemaa ja kattelemaa.
Tiiviisti se katteli kentälle kun muut meni rataa, osan aikaa miun sylistä käsin ja seuras se Ginkonkin suorituksen häkistä käsin kun oli meidän vuoro!



Treenit meni meiän osalta hyvin; yritettiin hioa meille vähän hankalaa ohjauskuviota, viskileikkausta.

Agilitykilpailuja nyt tulevia on oman seuran epikset 17.8 sekä kymen piirinmestaruus kisat 21.8.
Myö ollaan Ginkon kanssa toisessa medi joukkueessa edustamassa WUOKS'ea, kilpailut käydään Lappeenrannassa LAUn hallilla.
Semisti jännittää mutta hienoo päästä mukaan piirinmestaruuksiin!

13.8 on Ginkon toiset näyttelyt Lappeenrannassa!

Mie oon alkanu pidentää pennun lenkkejä mut vastaavasti Ginkon lenkit on lyhentyny kun teen nytte vaa yhteislenkin.
Nyt käyään sellasia 4-5km suunnilleen kun Ginkon kanssa ollaan käyty sellasia 4-10km.
Harvemmin kyllä sitä kympin lenkkiä ollaan tehty ja vielä näillä kuumilla keleillä ei oikein houkutakkaan.
Oon jättäny lenkit aika iltaan ettei olla pahimman helteen aikaan ulkona ja lenkit on menneet aikalailla tuon peltotien eli Sahakourun kautta jollon Udo on päässy jokeen viilentymään mut Ginko välillä ei kastele ees tassujaan mut sentään toinen menee tosi reippaasti veteen niin saa viilennystä.

Ostimpa eilen tollaset nilkkapainot, mie käytin nyt tänään ekaa kertaa ja oli ihan hyvä tunne noista.
Ei liian painavat, nuo on 0.5kg per nilkka.


 Ajattelin et vois tehä ihan hyvää kunnolle, ei niitä kyllä silleen huomannu et ne oli jaloissa paitsi alkuun kunnes tottu ja jos alkavat olla liian kevyet niin vois hankkii sitte ne 1kg per nilkka mut kunhan teen nyt vähä pitempiä lenkkejä noilla painoilla ni kyllähän se väkisin alkaa jossainvaiheessa tuntumaankin ja pikkusen tuntukin takareisissä!

Kävin tänään vihdoin kattelemassa puutarhamarjoja alapihalla, yläpihan valkoset viinimarjat alkaa olla jo mennyttä mut mustat ja punaset on parhaimmillaan, vihreitä sekä punasia karviaisiakin on ihan älyttömästi.

Kaveri tulee tälläviikolla keräämään marjoja ja pitäs itekkii kerätä omaan pakkaseen mut vielää en oo keränny yhtään, ainoostaan litra uutta mustikkaa on pakkasessa.

Mutustin pari kourallista punasia viinimarjoja ja ihailin puskia!


5 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Hauskanoloinen tapahtuma! En olekaan koskaan ennen kuullut tästä. Meillä on omasta takaa traktori, joka kaipaa nyt kovaa vauhtia korjausta. Toivottavasti selvitään ilman suurempia kustannuskuluja, välillä kun traktorin korjaus voi olla hyvinkin kallista.
PS. Teillä on hyvin suloinen koira!

Leena kirjoitti...

Vau varmasti ollut todella hieno olla katselemassa noita kisoja - tulin itsekin vähän kateelliseksi, sillä olen nähnyt vain telkkarista. Meilläkin on landella traktori, mutta sen renkaat eivät kyllä lähde liikenteeseen noin räväkästi. Ihanat koirat myös teillä, niin söpöjä... Kiitos kivasta kirjoituksesta sinun päivästäsi ja jatka samallalailla eteenpäin!

Tuula kirjoitti...

Aika hurjan näköistä noissa traktorin vetokisoissa, olisi hauska joskus päästä käymään. Oma traktori pihassa odottelee hiekkapuhallusta, että saadaan uusi maali pintaan. Pitäisiköhän laittaa yhtä räväkkä kuin tuossa Zetorissa?

Sari kirjoitti...

Kiinnostavat kisat, olisipa kiva itsekin päästä! Tuo Helmi-Orvokki on hauska. Itsellä on etsinnässä uusi traktori kun vanhan, hyvin palvelleen koneen hydraulisylinteri, muiden pikkuvikojen lisäksi, sanoi itsensä irti viime syksynä.

ada kirjoitti...

Ohhoh, aikamoisia koneita ja mielenkiintoinen tapahtuma. Mieheni harrastaa myös kaikenlaista autoihin liittyvää. Traktoria hänellä ei ole, mutta kuorma-auto kylläkin, joka kaipaa kuorma-auto huoltoa nopeasti kuulemma. Todella söpö koira teillä, olemme myös haaveilleet koirasta jo pidemmän aikaa. https://www.meca.fi/truck/korjaamot/