tiistai 31. toukokuuta 2016

Männä päivien aktiviteetteja

Lauantaina käytiin illalla kaupassa ja samalla kattomassa jenkkiautoja kaupan parkkiksella.
Ei ollu kauheesti autoja ainakaan sillon kun myö tultiin mutta oli siinä silti pällisteltävää.


Ostettiin sitte myös muutama paita, kymmenen, kun sopusummaan sai!


Eilen kun isäntä lähti töihin niin mie jäin hereille, eli olin ylhäällä joskus vähän ennen kuutta!

Käytin koiran ulkona ja join rauhassa aamukahveja, pyykkäsin ja joskus kasin jälkeen lähin Ginkon kanssa lenkille!



Lenkki ei menny niinku Strömsössä, ensi kun kaivelin puhelinta taskusta kelloa tarkistaakseni, vetoketju oli jumissa kun kangas oli jääny vetimen väliin, rivakasti riuhtaisin niin vetoketju rikki. Sitten jossain kohtaa koira teki äkkijarrutuksen ja ite jatkoin matkaa niin panta luiskahti kaulasta, löystyy itsestään kun se nyloni on niin liukasta.
Säätelin sitä ja jatketiin matkaa metsäpolulle missä kastelin tennarit ja lenkki oli vasta alussa!

Loppu lenkki suju sitten ilman enempiä töppäilyjä, tunnin lenkki heitettiin.

Lenkin jälkeen kävin haravoimassa alapihan puutarhaa kun isäntä oli sieltä edellisenä päivänä käyny ajamassa nurmikon, sitte lisää pyykkäystä, suihkuun ja syömään.
Siihen mennessä kello lähenteli puolta 11 aamulla!
Oli sellanen tehotyttö olo.

 Ilmotin tänään Ginkon näyttelyihin Rantasalmelle!
Oon jo jonkin aikaa mielessäni pyöritelly että pitäs yhet näyttelyt käyä kokeilemassa niin nyt sit ilmoittautuminen on laitettu ja näyttelyt on 3.7!
Jännää, onneks kaveri sekä Ginkon kasvattaja tulee sinne myös koirineen niin voin heiltä kysellä kaikkia tyhmiä kysymyksiä näyttelyn kulusta.
Katotaan näyttelemisen jälkeen mikä maku niistä jää että mennäänkö uudestaan vai onko ekat ja vikat...

Pennuista sain lisää ihania kuvia!
Nyt ne alkaa olemaan enemmän koiran ja vähemmän myyrien näkösiä!
Pitää välillä ihastella niitä kuvia!
Pennut on nyt noin kolmen viikon ikäisiä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin:

Emo ja pennut (Kuvaaja Taika Sallas)

Haaaukoitus! (Kuvaaja Taika Sallas)

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kisatalkoita ja pentukuvia!

Olin tosiaan eilen Wuoksen kisoissa talkoissa ratahenkilönä, luokkana oli kolmoset.
Kisat ei olleet omalla hallilla vaan toisaalla urheilukentällä.

Paljon tuli tuloksena nollia tai muutamia virheitä, myös jonkin verran hylkyjä sekä mukaan mahtu tahallisiakin hylkyjä.
Noin yleisesti taso oli kisoissa tosi hyvä, oli hienoa kattoa hyviä suorituksia!


Päivän päätteeks meidän ykkösten ryhmä oli esteitten siirtovuorossa takaisin hallille mut onneks oli muitakin mukana!
Kannettiin kaikki esteet kuorma-autoon, siirryttiin hallille ja purettiin esteet halliin, sitte oli päivä pulkassa!
Olin aamulla puolen kahdeksan jälkeen kentällä ja pääsin siinä kolmen maissa lähtemään.

Tulin kotiin niin siivottiin vielä pihaa ja pyöritin kymmenen kappaletta renkaita pajan taakse pareittain, fiilis oli ihan ku olis jotain crosfittiä harrastanu kun ensi nostellu painavia esteitä ja hiekkapainoja, sit pyöritelly renkaita, otin vielä vähän piha agilityäkin tuossa ja pieni iltajalottelu.

Lähinnä kontaktitreeniä joten länget siksi paikoillaan

Pennuista sain kasvattajalta kuvia ja sain kuvien julkaisuun luvan.
Voi että mitä pieniä pötkylöitä!
Pennut ja emo ovat voineet hyvin, pentuja on kaikkiaan viisi.
 
Emo ja pennut ( Kuvaaja Taika Sallas)

 Poika, taustalla sisaruksia (kuvaaja Taika Sallas)

Vielä pitäisi hankkia peti ja yksi kuppi lisää, leluja on ja viimeksi asioilla käydessäni hankin talutushihnan.
Sopiva pantakin taitaa löytyä omasta takaa..
Jännittävää ja samalla mahtavaa kun pentu on tulossa!

lauantai 21. toukokuuta 2016

Ginkon syntymäpäivät

Ginko, Snowtime´s Ichou Go, tänään 6 vuotias!


Synttäri kisat jäi välistä mutta sai se synttäreittensä kunniaksi puristerullatikun minkä päähän oli työnnetty lihapulla!
Rauhallisesti on menny tämä päivä sadetta pidellen.

Huomenna meen sitte aamusta Wuoksen kisoihin talkoilemaan kolmos luokat!

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Lappeenranta vierailu

Kävin eilen Lappeenrannassa mummon luona.
Hyppäsin aamulla isännän kytiin ja se jätti miut mummolle ja lähti siitä töihin, olin siis huudeilla jo vähän kuuden jälkeen.

Keitin mummolla kahvit ja sitte menin Ginkon kanssa herättämään sen, kyllä se ties että ollaan tulossa ja oli sovittukkin niin että herätän sitte ku tullaan.

Siinä juotiin aamukahvit ja lähin sitte Hennan kanssa agilityhallille ja annoin vähän agilityopetusta ja sitte menin takas mummolle.

Jossainvaiheessa lähettiin sitte asioille ja kauppaan, mie kerkesin siinä hyökätä lemmikkikauppaankin ja ostin Musti & Mirristä talutushihnan tulevalle pennulle.

Sitten kauppareissun jälkeen selvis että on Oriflame kutsut mummon talossa, menin etukäteen vähän auttamaan tuote-esittelijää kun mummo ei just silloin joutanut.
Olin sitten kutsuilla mummojen kanssa, en oo enne ollukkaa missää tuollasessa mukana.
Kyllähän mie sitte jotain laitoin tilaukseenkin, tilasin Hairx shampoota ja hiusnaamion.

Kutsujen jälkeen lähin vielä kun aikaa oli niin käymään Ginkon kanssa satamassa kesän ensimmäisellä jäätelöllä!


Ginkokin sai osansa.
Sillä kun on tapana seisoa kahdella jalalla ja huitoa etutassuilla kun se pyytää jotain niin herätti vähän hilpeyttä sataman muissa asiakkaissa.
Syötiin jätski ja jatkettiin matkaa eri kautta takaisin mummolle.

Sitte Jarkko tulikii illalla hakemaan ja kotiin kattomaan Suomi- Kanada MM peliä, Suomihan löikin Kanadan 4-0!

Tänään sitte olin kotihommissa, kannoin puita tuohon välivarastoon ja tiskasin.
Tein ruuan valmiiks ja laitoin saunan tulille että kaikki olis valmista ku isäntä tulee töistä!

Tuossa päivällä inspiroiduin taas kokeilemaan vannetta pitkästä aikaa!
Edellisen kerran kun pyöritin niin siitä ei meinannu tulla oikein mitään mut tänään jotenki kaikki suju ja keksin uusia temppuja ja kuvioita.
Olkapäillä ja rintakehällä pyöritystä en osaa vieläkään mut yritin ohjeita katsella juutuupista ja se onkin tän kesän tavote että syksyyn mennessä mie sen opin!
Se kestää sen sekunnin siinä missä pitää.


Mut miulla oli silti hauskaa kikkailla vanteen kanssa ja lämminhän siinä meinas tulla!
Jokapäivä kun vähän tekee niin alkaa pikkuhiljaa mennä jutut lihasmuistiin, kuvasin kännykällä lyhyen pätkän niin voin sen verran sanoo et se tuntu sulavammalle kun miltä se oikeesti näytti!

maanantai 16. toukokuuta 2016

Autoasiaa ja muuta ilmoitusasiaa

Meillä on ollu puhetta että Volvo pitäis vaihtaa johonkin vähäruokaisempaan autoon.

Perjantaina lähettiin extempore autokaupoille ja sieltä sitte löytykii sopiva vaihdokki.

Volkswagen Golf TDI 1.9 vm -99 pakettiauto

Tuo oli kyllä hyvä löytö koska diiseli ja paku, tulee edullisia kilometrejä!

En voi väittää etteikö Volvoa tulis ikävä, se toimi ku kellopeli.
Siinä ei mikää reuhottanu, ainoa miinus oli se kauhee bensan ryystäminen...

Sitten sellanen juttu että meillä alko Ginkolla juoksut joten ens viikonlopun viralliset agilitykisat on peruttu meidän osalta.
Ilmoitin järjestävälle taholle että nyt kävi näin niin pitää pari lappua täyttää kun kerettiin jo ilmoittautua, jostain pitää siunata tulostin...

Harmittavaa koska odotin niin niitä kisoja enkä odottanu et Ginkolla vielä olis juoksut.
Olen sitten pelkästään talkoissa siellä.

Yks pienen pieni 350 grammainen uutinen olis että nyt on varmistettu varaus pieneen japsipentuun!
Luovutus sattuu tuonne heinäkuun puoliväliin!
Kuvia sain muutaman jo mutta laittelen sitten vaikka tännekkin kunhan saan lisää kuvia.
Mie oon niin innoissani tulokkaasta, muutamia hankintoja täytyy tehdä ennenkun kaikki on valmiina kun poika tulee kotiin!

torstai 12. toukokuuta 2016

Epikset 10.5 ja vähän muuta

Tiistaina 10pv lähettiin Ginkon kanssa WUOKSen epiksiin!
Luulin ensin että ne kisat jäis meiltä välistä mut onneks pääsin sitte lähtemään.

Mentiin pelkästään 1lk rata ja katoin että tosi vähän talkoolaisia niin osallistuin ite sitte myös talkoisiin, kisasin ykkösissä ja muissa luokissa olin joko ratahenkilönä tai ajanottajana.

Rata oli kiva miun mielestä, oli sellanen pitkä juoksubaana jossa mentiin ihan täysiä ja sitte oli kaks putken päätä puomin alla mutta ohjautu just siihen putkeen mihin halusin, kepit ja keinu suju hyvin mut puomin alastulolla otti kontaktivirheen mistä en kyllä ollu yhtään yllättyny.

Tuloksena medi1 radalta 5rv, sijoitus 1.


Oon ihan tosi tyytyväinen suoritukseen!

Just äsken ilmotin meiät Wuoksen virallisiin kisoihin 21.5 jollon mennään kaikki kolme rataa eli kaks agilityrataa ja yks hyppyrata.
Toivoisin että menis hyvin että saatais edes yheltä radalta tulos!

Mie tässä yks päivä rakensin vihdoin ja viimein uuden parin esteenjohteita, koko aamu meni nikkaroidessa ja maalasin ne samalla pinkillä millä ne toisetkin johteet ja riman lyhensin viralliseen määrämittaan ja maalasin sen.
Nuo on niinkuin evoluutio kaksi, noissa oli ajatus vähän paremmin mukana.
Nuo on vähän tukevammat kun noissa maahan ei koske kun tuo etulevy ja takatolppa, niissä ensimmäisissä kun tuo alimmainen välirimakin osuu maahan niin tekee johteista kiikkerät.
Nuo on tukevammat.


Johteista puuttuu enää rimankannakkeet mutta ajattelin tehä samalla tavalla kuitenkin niinku niissä edellisissä eli vaa tekee loven siihen korkeuteen mitä hypätään, ettei käykkään ruuvaamaan siihen mitään erillisiä kannakkeita.

Eilen jäi treenit välistä mutta käytiin sitten tunnin lenkillä, tänään käytiin vaa vähän reilu puolen tunnin lenkki.

Nyt sitte vaa kisoja odotellessa edelleen kontakteilla toistoja länkien kanssa, katsotaan tuottaako tulosta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

8.5.2016 viralliset kisat, äitienpäivä

Tänään lähettiin koiran kanssa aamusta ajamaan kohti Lappeenrantaa ja LAUn virallisia agilitykisoja!
Keli oli aurinkoinen ja äityi vielä aurinkoisemmaksi kun päivä eteni.

Kisat oli ulkona mikä oli miusta hauskaa, koirallekkaan ei oo väliä onko hallissa vai ulkona se toimii aina yhtä hyvin.

Ginko oli nyt häkissä autossa ekaa kertaa jos ei lasketa eilistä autoharjoittelua.
Hirmu rauhallisesti oli ja hyvä puoli tuossa häkissä oli että sai takaontin ja ikkunoita auki niin että ilma kiertää eikä tarvinnu pelätä että koira karkaa ja viltti oli auringon puolella häkin katolla sekä toisella kyljellä ettei ole suoraan auringossa vaikka puitten latvat pikkuse onneks varjosti.

Ginko ja sen kalanruotokuppi (kuppi oli II-palkinto eräissä epiksissä!)

Hyppyrata oli ensimmäisenä ja 1-luokan maksit alotti, sitte medit ja viimesenä minit.
Medejä ei ollu kun muutama mut makseja melkein parikymmentä!

Myö startattiin medi1 luokan ensimmäisenä, heti lähdössä Ginko tiputti ensimmäisen esteen riman mut loppu rata menikin sitte just niinku pitikin!
Keppejä pelkäsin vähän etukäteen mut Ginko meni varman näkösesti ja kohtuu nopeesti.

Tulos riitti 1. sijaan!


Oon ihan hirmu tyytyväinen ensinnäkin siihen että saatiin tulos ja voitto vaan kruunaa sen!
Hyvästä tuloksesta huolimatta vähän harmitti että ei saatu vieläkään sitä ekaa virallisen radan nollaa.
En tiedä olinko jättäny koiran liian lähelle ekaa hyppyä vai oliko miun käskytys liikkeelle niin epävarmaa et koirakin mietti et mennäkkö vaiko eikö mennä ja haparoi sen ensimmäisen...
Voi olla että se on ollu liian lähellä, yleensä miulla on tapana jättää reilu matka ensimmäiseen hyppyyn mut nyt jotenki hämärän peitossa muistikuvat siitä lähtötilanteesta.

Myö ei siis menty kun tuo hyppyrata koska kontakteja yritetään vieläkin vahvistaa.

Kisojen jälkeen kävin mummoa moikkaamassa ja syömässä, siitä lähin viel maakuntakierrokselle Kontuun!
Ginko pääs taas peuhaamaa koirien kanssa ja mie vein äitille äitienpäivälahjaks itsetehdyn lahjan.

Pyysin äitiä ottamaan poseerauskuvan palkinnon kera ja ei meinannu ottaa onnistuakseen koska kuvaan halus kaikki muutkin ja sankari itse (kuvassa äärimmäisenä vasemmalla) meinas ottaa hatkat!


Onnistuhan se poseeraus lopulta kun kaks muuta koiraa laitettiin sisälle niin saatiin rauhassa kuvata vaikka Ginkoa ei olis jaksanu enää tuossa vaiheessa kauheesti kiinnostaa valokuvassa oleilu vaa olis halunnu tehä kaikkee muuta!

Voittajien on helppo irvistää!

Sen verran huonosti olin varustautunu ulkona oleiluun että aurinkorasvaa ei ollu mukana ja paloin vähän rintakehästä ja olkapäistä, kotona laitoin sitte aftersunia jos siitä mitään hyötyä nyt on.
Lippiksen sentään laitoin ettei tuu auringon pistos ja aurinkolasit ettei tartte siristellä.
Miusta on vaikee pukeutuu näihin keleihin, miulla on aina liikaa päällä.
Olin jotenki varautunu olemaa huppari päällä päivän koska kuvittelin et kylmä... Huhhuh sanon...

Kotiin päästessä oli sauna lämmin niin kuulumisten vaihtamisen jälkeen saunaan!

Hyvä päivä, hyvä reissu, nyt sit vaa katseet kohti seuraavia kisoja!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Kuvausseikkailu

Eilen aamulla heräsin samoja aikoja kun isäntä oli lähössä duuniin.
Mie olin tiskannu, imuroinu, puita kantanu ja lenkkeilly aamu kymppii mennessä.


eilen lenkkeiltiin Sport Trackerin mukaan sen reilu kuus kilsaa.
Melkein aina pitää mennä noita samoja reittejä kun en oo vielä päässy tutkimaan kunnolla noita metsäteitä kun tuli talvi ja lumet.

Tänään sitte lähin ihan uusille poluille kun ensin sai aamukahvit hörpittyä ja tyhjennettyä kameran muistikorttia.


Melkein suurimman osan reitti kulki metsässä ja pystyin pitämään koiraa irti, se kun joutuu aina olemaan kiinni kun mennään noita asfalttiteiden varsia.

Reitti ei oo järin pitkä, Sport Trackerin mukaan 3.7km tuli tänä aamuna käveltyä.
Siinä oli kyllä pistojen tutkimista et mikä menee mihin mutta kuitenkin.
Tuolla löyty kyllä sitten enemmänkin metsäteitä mut pitää kattoa karttaa vähän tarkemmin että mihin suunnilleen joku tie menee.
ST´n kartta ei näyttäny edes sitä polkua mihin ensimmäisenä menin mut sit vähän isommat tiet se kyllä sitten näytti.

Kotipihan kukkasia

Lenkillä kaikki oli jotenkin kauheen tasasen ruskeenharmaata että kovin iloisen sävyisiä kuvia ei oikein saanut.




Oli älyttömän lämmin aamu, mittariin paisto suoraan aurinko niin näytti +33.3.
En tietenkää uskonu et siellä vois olla niin lämmin, oikee lukema ehkä jotain +18.
Oli vähän liikaa päällä kun kuvittelin että metsässä varjossa on viileämpää mut eipä juuri ollu.

Ojan pohjalta löyty lammikko ja kun yritin kuvata jotain kasveja niin yhtäkkii se koirakin oli siellä ojassa!
Se ei yleensä mene veteen, varsinkaan jos on vähänkään aaltoa mut silläkin oli niin kuuma että kahlas tuossa vedessä ja otti muutaman hörpyn.

Märkää vettä

Ihan kiva oli kävellä vähän eri maisemissa välillä.

Tänään suunnittelin vielä järjestellä yläkerran pikkukammaria joka on askartelu/vieraskammari...
Se jäi vähän kesken ja se näyttää tällä hetkellä enemmän varastolle kun vierashuoneelle.
Laittelen siitä sitten kuvia kunhan saan sen siihen uskoon että sitä kehtaa esitellä!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

viimeaikaista toimintaa

Tässä on näköjään ollu aika pitkä tauko kun viimeks kirjotin...


Kävin Konnussa tässä yhtenä päivänä, en ratsastanu koska sateli vettä mut menin muuten vain visiitille ja sain matolääkkeet koiralle, Ginko on sit nyt madotettu.

Koirat leikki pihalla ja kävin äitin kans ottamassa hevoset sisälle, oli hauska touhuta tallissa vaikkakaan ei meillä kauaa menny.

Helka & pallo

Ginko & pallo

 Tatu

Joutsenia oli tien laidassa yhellä pellolla mennessä ja tullessa, otin kuvia ohi ajaessani mut pois tullessa olivat lähempänä tietä.
Pysäytin auton hiljakseen tien laitaan ja avasin ikkunan ja autosta käsin kuvasin, hanhiakin oli pellolla mut en huomannu niitä ennenku joku venytteli sillon tällön siipiä.


Pitänee hankkia joku kunnon zoomiputki, tuolla vakiolla kun ei oikein kaukana olevia kohteita saa kuvattua vaan tulos on sitten just tällänen..

Miulla oli blogikirppiksellä myynnissä yks vanha valkonen vähän pitkänmallinen villatakin tapainen, oli vähän pieneksi jäänyt.
Vedin sen myynnistä ja muokkasin sitä niin et leikkasin hihat pois ja on nyt liivimallinen.

Kuvassa huonosti näkyy mutta ajatus selviää.
Tulee varmasti (tai ainakin toivottavasti) nyt pidettyä!


Oon lisäilly blogikirppikselle kaiken näköstä, käykää kurkkaamassa!

Vappua ei meillä vietetty käytännössä ollenkaan, perjantaina siemailtiin mutta ei mitään sen ihmeellisempää.
Eilen yöllä leivoin kyllä sämpylöitä mutta suurin osa kerkes mennä parempiin suihin ennenku keksin ottaa kuvan!


Ja tässä aikasemmin tein elämäni ensimmäisen kääretortun, lunttasin Hellapoliisin jotain reseptiä ja muokkasin sitä pikkusen.
Lopputuloksena oli vähän sellane surullisen näkönen kääretorttu mut maku oli ihan hyvä!

Kuulemma vähemmällä hillollakin olis pärjänny!

Kisat lähestyy, odottelen tässä melko innokkaana äitienpäivän LAUn virallisia agilitykisoja Lappeenrannassa, myö mennään siellä kyllä vaan hypäri mutta kuitenkin.
Myö ollaa nyt treenailtu kontakteja länkien kanssa, ne auttaa aika paljon Ginkoa menemään ne loppuun asti.
10.5 On oman seuran epikset joihin mennään kokeilemaan miten kontaktit sujuu ja tähtäin oli meillä siellä 21-22.5 kisoissa, jotka on myös WUOKSen, että onko kehitystä tapahtunut.

Löysin Konnussa käydessäni miun rima-aihion, oli vähä imeny vettä itseensä joten on nyt kuivumassa ja maalaan sen kun kuivuu.
Toin myös aurauskeppejä jotka isken maahan että voidaan ees vähän harjotella niitä keppejäkin ja sitä irtoamista!
Irtoamis- harjottelua saatiin vähän niinkuin kotiläksyksi niin tänää tuossa yritin lenkin jälkeen hiukan kontaktien ohella sitä harjoitella mut on aika kiinni miussa...
Harjoitusta harjoitusta!