maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäispyhät

Oon käyny ratsastamassa tai oon ollu tekemättä mitään.
Vaihoin kesärenkaat alle ja muuten vaa nautiskellu auringon lämmöstä.

Eilen käytiin kaverin kanssa laavukierroksella.
Käytii muutamassa eri paikassa ja olin raahannu eväitten lisäks kameran ja jopa vanteen mukaan!



Riitjärvi

Täällä syötiin eväät


Tuolla mistä nuo kolme yllä olevaa kuvaa on niin kaivoin sen vanteen ja pyörittelin sitä hetken aikaa.
Musiikki vaan puuttu kun en samalla tavalla oikeen osaa eläytyä ilman musiikkia ja sit vielä vähän jännitti kun siellä oli "yleisöä"...

Tuolta mentiin vielä yhelle nuotiopaikalle josta tuo alin kuva on otettu ja sitten suunnattiin jo takaisin päin.


 Tänään nukuin pitkään ja sitten mitään kiirettä pitämättä lähin tallille.
Hetken aikaa istuin tuvassa porukoitten kanssa ja isin kaverikin oli kylässä.

Lähin siitä kahvittelun jälkee tallille ottamaa kuvia kun yrmysisarukset on laitettu samaan tarhaan.
Essin tarhakaverille Loikkikselle oli puettu sininen ötökkäloimi ja Essi ei kait tunnistanu et siel alla on Loikkis niin jahtas ja kiusas vaikka se on kyllä sen nähny viime kesänäkin samassa avaruuspuvussa.

No äiti ei kattellu sitä touhua kovin pitkää ni aatteli et laitetaa se sit Arskan, eli puoliveljensä kanssa samaan tarhaan mököttämään.

Mie kun sinne menin niin en saanu niistä ees yhteiskuvaa kun pitivät aika suurta välimatkaa toisiinsa ja jos olivat viittä metriä lähempänä toisiaan niin alko semmonen lohikäärmeily ja kiukuttelu.

Arska

 Essi

Oli ihan tosi lämmin, mittari näytti 19 astetta varjossa!
Ratsastinkin ihan t-paidassa kun muuten olisin sulanu!
Hevonenki oli ratsastuksen jälkee hikinen ja vähän vaahdossa vaikka en menny kovin rankasti mutta sillä on kunto laskenu ku en oo ratsastanu niin säännöllisesti ja oli niin kuuma.
Padassa oli haaleaa vettä niin rätin kanssa pyyhin siitä hikeä ja vaahtoa.
Teki mieli laittaa se vielä ulos mutta kun se oli jo sisäänottoaika niin laitoin sen karsinaan kuivumaan.

Huomenna taas jatkuu arki...

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Uusi lelu

Äiti oli hankkinu miulle järjestelmäkameran!
Käytetty mut toimii!

Se on Canon EOS 1100D.


Oon sillä nyt vähän jo leikkiny, asetukset on vielä pahasti hakusessa enkä oo oikei selvillä et mitä mikäkin tarkottaa mut otetaan selvää...
Muutama harjoituskuva.





Kaveri kävi tänään kylässä ja juteltiin pari tuntia kaikenlaista.
Oli kiva nähdä sitäkin taas pitkästä aikaa!

Hienoo kun tää ja ens viikko on lyhyitä viikkoja kun perjantai ja maanantai on vapaita!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Uutta väriä

Eilen siivosin koko kämpän, alotin marsujen häkin siivoomisella, pesin lattiat, puistelin matot, tiskasin, pyyhin tasoja ja telkkarin tuulilasin, vein ylimäärästä kamaa varastoon....
Reilu kaks tuntia sain menemää aikaa ja tää kämppä on kuitenki todella pieni...


Tänään työssäoppimisessa jatku liikenteen jakajien pesut, tällä kertaa pääsin ite ajamaan ja viel vähä erikoisemmalla kalustolla!
Nimittäin Karhu-Sisu paloautolla!


Sitä oli kiva ajaa, vaihteet meni hyvin päälle ja kääntyy tosi näppärästi.
Vesisäiliö ei ollu ku kolme kuutioo niin piti aika usein käyä hakemassa lisää vettä Vuoksesta.

Työssäoppimisen jälkee kävin kaupassa ja menin tyttöjen hyllylle ettimää josko löytys semmosta kivaa vaaleenpunasta kynsilakkaa, olin netistä kattonu et tuo alla oleva olis kivan värinen.


No väri on tosi kiva mut en varmaa joko osaa tai sitten tuokaan ei oo kauheen peittävää, laitoin kolme kerrosta ja sit olin vasta tyytyväinen.
Pohjasta tein aika ohuen, paksummalla pohjalla varmaa kaks kerrosta olis riittäny.

Uusia vaatteitakin kovasti haluisin mut nyt ei oikein oo saumaa ostella, tuokin oli ensimmäinen investointi itseeni vähään aikaan, en oo juuri mitään ostellu itelleni.

Huomenna ajattelin mennä tallille, tän päivän olin kotona ja kattelin Emmerdalea Katsomosta.
Kävin mie vielä Ginkon kanssa lenkillä!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Täällä taas!

Joo on taas tullu piettyy radiohiljaisuutta kun ei oikein oo ollu mitään sellasta ihmeellistä...

Paitsi grillikausi avattiin viime viikonloppuna, oli kivaa käyä grillaamassa vaikka vähän enempi olis voinu kyllä olla vaatetta päällä...

Tänää oli tosi hyvä ja tyyni ilma, aurinko paisto ja oli lämmin niin ajattelin väsymyksestä huolimatta lähtee tallille kun en oo sielläkään vähään aikaan käyny, paitsi kävin tonkimassa toissapäivänä porukoiden nurkkia jos löytyisi jotain aarteita.


Ei oikein löytyny, pari sellasta iänikuisen vanhaa silitysrautaa otin koristeeksi.
Siis niitä sellasia mallia ennen verkkovirta silitysrautaa, nuo on niitä mitkä lämmitetään ja sit ajellaan.

Sit raahasin kotiin myöskin sellasen aika ison lelu pölliauton, merkkiä Scania.
Lapsena meillä oli sellanen ja nyt toin sen kotiin ja meinasin laittaa sen ikkunalaudalle ja kyytiin pari kukkaruukkua mut olivat turhan isoja etten ees kokeillu mahtuuko, päädyin laittamaan pari tuikkukippoa auton ja kärrin kyytiin sekä pari mopon mäntää.
Tunnelmaa tyylillä!

Niin siis ratsastin tänään, Essi oli alkuun oma pahansisuinen itsensä ja ei meinannu suostua ravaamaan ja kun ravasi niin heitti alkuun pieniä pukkeja tai tyyty vaan potkimaan toisella jalalla.

Pikkuhiljaa se alko vertymään ja kulkemaan oikeinpäin ja se olikii lopulta tosi kiva, otettiin laukkaa kumpaanki suuntaan ja nyt (vasta) keksin ratkasun miten estää sitä kaahaamasta muutoin kuin pidättelemällä, se kun innostuu laukoista kentällä.
Ravailin ensin ympyrällä ja kun vaihoin ympyrältä kahdeksikon tyyliin toiseen suuntaan niin nostin samalla laukan, laukkailin ja sitten hidastin raviin ja mentiin taas ravilla ympyröitä ja sitten toiseen suuntaan olin vaihtamassa ympyrää ja nostin taas laukan, vauhti ei nimittäin yltyny semmoseks älyttömäks kun tein noin.

 Loppukäynnit mentiin peltotielle kävelemään, käännyttiin aikasemmin takas kuin olin meinannu kun pellolla oli kuusi kappaletta hanhia niin en halunnu niitä säikytellä kun ovat pitkänmatkalaisia.



Otin myös viisaita kuvia, tuo ylempi on otettu käynnissä vaikka näyttää että mennään kovaa mut siinä kohtaa alko tuulla ja käynnin tahdissa Essin tukka hulmus ja tuolle alemmalle ei edes ole selitystä!

Sunnuntaina oltiin taasen treeneissä, Ginko sai taas kouluttajalta kehuja sen nopeudesta ja  innokkuudesta tehdä noita asioita.
Treenit menikin muuten hyvin mut mie unohtelin rataa niin suoritus oli aika katkonaista ja koirakin tuntu tuumaavan et se tietää mihin pitää mennä, mikset tuu jo!

Seuraavat kisat olis vasta toukokuussa.
Oman seuran kisat olis alku kuusta viikolla ja Lappeenrannassa kuun puolessa välissä viikonloppuna.
Oman seuran kisoihin varmaan aika todennäkösesti mennään mut saa nähä mennäänkö myös niihin Lappeen kisoihin!