sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Offisuunnistus

Joulu tuli ja meni, sain viimein myös pulpettihässäkän kämpille mut ei onneks tarttenu alkaa muussaamaa niitä huonekaluja eestakasin kun se mahtukin siihen kohtaan mihin sitä meinasin vaan seiväshyllyä siirtämällä.
Sain joululahjaks tuon satulatuolin, tällee lievistä selkävaivoista kärsivälle tuo on aika hyvä.


Tässä heti joulun jälkeen, eilispäivänä oli Worryn suunnistuskisa for fun.
Oltiin Jarkon kanssa kattomassa Kuurmanpohjan alueella.
Meiän oli tarkotus lähtee lava GAZ'illa myös suunnistamaan mut siihen tuli pari muuttujaa niin oltiinkin vain katsojan ominaisuudessa paikalla.











Kisan jälkeen käytiin pikasesti miun luona ja sitte mentiin tallille kattomaan palkintojen jako.
Mie kävin jossainvaiheessa salakuvaamassa tuollasta kolmeakselista Land Roveria.
En nähny sitä muuten kun tuossa kuorma-auton lavalla, kiinnosti nähä et millanen tuo teliratkasu on mut en nähny ku laidat oli kiinni.


Oli ihan hauska olla kattelemassa!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Vaatekaapin täydennystä

Olin tilannu itelleni joululahjaks vaatetta EMP'ltä, paketti saapui perjantaina ja kävin sen Jarkolle kylään mennessä hakemassa.
Siinä sovittelin niitä ja totesin et on melkein just sitä mitä odotinkin paitsi tuo maastokuosinen toppi jossa on luultua isommat nuo käsiaukot mut ei se haittaa.


Maastokuosinen minihame pääs eilen käyttöön!
Musta mekko on kiva kun siinä etuosa on lyhyt ja takaosa pitkä, mie oon vaan niin persjalkanen perunankaivaja et muutamasta sentistä kiinni et tallonko helmalle mut kyl pystyy ihan hyvin käyttämään.

Olin myös tilannu kerhon kautta Worryn logolla varustettua kamaa; hupparin, pipon ja avaimenperän, jotka noudin tänään tallilta.

Tässä tuo logo on brodeerattu mikä on miusta ehkä parempi niin

Pipa

Avaimenperä ja hupparin selän brodeerausta

Huomenna meen käymään Lappeenrannassa Nettaa moikkaamassa ja sitä ennen pitää vielä pari joululahjaa käyä ettimässä.
Illalla sit saan sen pulpettihässäkän tänne ja siirrellään näitä huonekaluja niin et sille saa järkevän paikan ja saan tän tietokoneen pois täältä keittiösiivestä.

Onnistuin myös perjantaina särkemään puhelimesta näytön, se on nyt sellasella hämähäkinseitti halkeamilla, joulun jälkeen pääsen/joudun siis vielä puhelinostoksille....

maanantai 15. joulukuuta 2014

Pikku-projekti valmiina

Kävin tänään pyörähtämässä Konnussa, hengailin ja kävin kuvaamassa heppoja.
Äiti leikkas miun hiuksista huonoja latvoja pois niin nyt tuntuu tukka paremmalta!

Kirmis

Arska

Essi & Loikkis

Otin koiran kyytiin ja lähin maalikaupan kautta kotiin.
Kotona vaihoin vaatteet, söin ja lähin tallille! (Autotallille)

Olin jo muutama päivä sitten käyny hiomassa sen pulpetin puulle asti, siinä oli alun perin ollu punane maali jonka päälle oli maalattu valkosta.


Seuraavana päivänä sitte maalasin sen valkosella ja annoin kuivua rauhassa ja kanteen piti vetää toinen kerros kun jotakin kuulsi läpi.

Ostin siis lisää valkoista ja mustaa jalkoja varten.
Eka purkki kyllä riitti sekä pöytään että tuoliin mut ompahan sitte varalla millon tarttee johonkin muuhun.


Mallailin yhtä tuolia pulpetin kanssa ja se oli hyvä niin hiottiin se tänään ja sitten maalasin sen myös valko-mustaks.


Mie oon aika tyytyväinen värivalintoihin, miusta noista tuli aika tyylikkäät loppujenlopuks.
Joku saattaa olla eri mieltä mut jos olis nähny millasia nuo kummatkin oli alunperin niin kaikki muutos on parempaan päin.
Nyt vaa odotellaan et maali kuivuu että voin alkaa roudaamaan niitä tänne!


Oon nyt hieman henkisesti valmistautunu siihen että huomenna alan siirtelemää huonekaluja!
Erittäin tarkkojen mittaustulosten mukaan tuolle saisin tilaa tänne.
Pitää varmaan piirtää ihan kartta sitten kun oon saanu rojut siirrettyä etten eksy tänne yksiöön kun mikää ei oo omalla paikallaan!

torstai 11. joulukuuta 2014

Pulpettilöytö

Oon jo jonkin aikaa haaveillu pulpetista tänne kämppään, sisustuselementiks, nyt sen löysin kirppikseltä!


Kannessa on lasten kaiverruksia ja joku tarra, sisäpuolella on kynäsotkuja.
Meinaan hioa kannen puhtaaks ja maalata uudestaan valkoseks, jalat on harmaat niin jos vaan karhennan pinnan ja vedän harmaalla.
Osassa ulkopuolen pintoja ei oo maalia ollenkaan joten ei tarvitse hioa kuin kansi ja sitten maalata koko höskä.
Sisäpuolen ehkä maalaan kanssa tai sitten vaan koitan saada jollain sotkut pois sieltä.

Pitää nyt joku päivä hakea maalia, sen jälkeen hioa ja sit heti maalata.

Tekis mieli vaihtaa järjestystä tässä kämpässä mut katotaa mikä päivä olis super vahva olo et jaksaisin alkaa nostelee telkkareita ja lipastoja.

Meinasin tietokonepöydäksi tuota pulpettia joten sille pitäs joku kolo raivata joten uudella järjestyksellä saisin sille tilaa.
Pitää mittailla vähän miten nää roinat mahtuu täällä olemaan ennenku alkaa mitään siirtelemään.

Tarjotinhommakaan ei oo edenny nyt kun en oo tallilla käyny et sen hankaisin puhtaaks ja korjaisin ne pinkit osat.
Jokupäivä sitten.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Näpräilypäivä

Nukuin tosi huonosti viimeyönä, tai siis sen kolme tuntia minkä nukuin ja viimesen tunnin yritin väkisin nukkua.

Nousin ennen kellon soittoa ja menin sitte päiväks Jarkon luo ja sieltä sitte tallille.

Näpräsin siihen autoon, mitä jätkät korjaa, sähköjohtojen päälle suojakuorta ja teippiä, pyörin jaloksissa ja sitte menin jatkamaan sitä omaa projektia.

Aihiona on siis tämä tynnyrin kansi josta pitäisi tulla tarjotinalusta.


Ei oo ihan menny niinku strömsössä tämän kanssa; ensin piti ajaa rälläkällä reunaa pois mut tulin siihen tulokseen et olkoon reuna ja hion sen vaan tasaseks ja pyöreeks mikäli noin ohutta nyt pyöreeks saa.

Sitte hankasin sitä ja pyyhin rasvat pois pinnasta ja maalasin kilikolimaalilla pinkiks.
Olisin halunnu pitää sen tuollasena vihreenä mut ei ollu vihreetä ja tarkotus oli tehä se käsillä olevilla tarvikkeilla.

Ohut spraymaali ei tietenkää peittäny kaikkia naarmuja ja maalireunoja koska en kaikkea maalia tietenkään saanu siitä pois.
No sitte maalasin sen eilen Hammeritella omasekoitus pinkiks pensselillä, samaa pinkkiä mitä Suzukiin tuli sillon ja tänään oli tarkoitus sitte vetää mustalla ne reunat mitkä halusin.
Kävin kuitenki ostamassa mustaa kilikolispraytä koska sitä menee muutenkin välillä sinne sun tänne.

Pinkki ei ollu ihan täysin kuiva niin spray alko kiehumaan.
Ei auta muu ku hangata huomenna mustat maalit pois kun ovat kuivaneet ja korjailla sitä sillä pinkillä sen jälkeen ja sit se saa luvan olla valmis.
Tai kumimattoa tulee vielä siihen alapuolelle ja sen oon jo leikannu vanhasta auton lattiamatosta, ei siten naarmuta pintoja mihin sen sitte tässä kotona laittaa.

Oon jo muutaman kerran kerenny miettimään et kohta heitän sen tuonne metallinkeräykseen mut katotaan nyt mitä siit tulee.
Ite ku tekee ni saa sitä mitä sattuu tulemaan.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Pieniä hankintoja

Tässä kuvassa on se pinkki hame päällä minkä hankin vähän aikaa sitten kirppikseltä.


Sitten tässä päivänä eräänä kävin shoppailemassa ja kiertelemässä.
Pari joululahjaa ostin ja sit eksyin jostain syystä H&M'än lasten osastolle mistä löysin alesta tuon tähtipaidan!


Paita on tosi ohut ja kevyt, menee hyvin kesällä tai näillä leudoilla keleillä.
Materiaali vain on tosi arkaa et helposti tulee joku lankasuttu jos jokin jää siihen kiinni...

Sitte ostin kaks tuollasta Oreforsin juomalasia, tykkäsin noitten muodosta niin halusin ne.


Tänään kävin Konnussa hengailemassa ja heinää hakemassa marsulle.
Sitte ku tulin kotiin niin söin välipalaa ja lähin tuonne autotallille.

Pyörin siinä hetken jaloksissa ja sitte alotin yhtä pientä omaa hommaa, meinaan tehdä sellaisen tarjotinalustan pienestä tynnyrin kannesta.
Mikäli saan sen huomenna valmiiks niin laittelen siitä kuvia.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Dremelillä kikkailua

Kävin tänään ostamassa kaulaketjun miun muttereille!
Ketju on ruostumatonta terästä ja nuo mutterit on samaa materiaalia joten pystyy käyttämään ihoa vasten.
Mie eilen kiillotin mutterit ja kävin tänään Kultajousesta ostamassa ketjun!


Shoppailun jälkeen menin tallille pyörimään.
Jarkko osti Dremelin jolla sit kokeiltiin vähän kaikkea vähän jokapaikkaan; Puulaatikkoon, pahviin, lasiin, pöydänreunaan, tuoliin, muovikanteen, puupalikkaan...

Kaivertelin sydämiä ja oman nimen venetsialyhdyn kylkeen ja pohjaan kaikenlaisia raapustuksia.

Minä itse!


Tuli vaan sellanen mieleen et kun spreijasin joku aika sitten hillopurkkeja tuikkukipoiks niin tuolla dremelillä sais tehtyä lasiin aika tarkkojakin kuvioita, olis tyylikkäitä nekin!

Innostuin tuosta kiillotushommasta, nyt kun on tuo dremeli niin nyt pystyisin toteuttaa kaikenlaisia muitakin pikku projekteja mitä oon joskus miettiny ja jotain uusia mitä vaan tulee mieleen.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Pikkujoulut ja muuta aktiviteettia

Lauantaina oli Worryn pikkujoulut, leivoin sinne kahvin kanssa naposteltavaks mokkapaloja, tai suklaaruutuja mitälie kun en noihin sitä kahvijuomaa laittanu vaikka ohjeessa niin on.


Mentiin Jarkon kanssa sinne yhdessä, yllätyin miten paljon väkeä oli tullu paikalle.
Myös uusia jäseniä oli paikalla.
Oli ihan hauskat pileet, yhtään kuvaa vaan ei tullu otettua.
Oltiin Jarkon kanssa viimeset jotka lähti tallilta kotiin mut arvasin et niin tulee käymään jo ennenkun ees mentiin sinne mut ei se haitannu!

Kerrankin ku miulla oli nätit vaatteet päällä niin olis ollu kiva ottaa ees yks kuva mut menoa oli kokoajan sen verran et ei ollu ees tilaisuutta.

Olin koko viikonlopun Jarkolla yötä, välillä kävin vaan kotona marsun hoitamassa.
Eilen Hansun tuurikeittiössä tein meille pitsaa mut siihen tuli vähän liian paksu pohja mut muuten oli ihan syötävää!

Tänään kävin hakemassa päivällä koiran kotiin.
Ketää ei ollu kotona, äiti oli töissä ja isi mettätöissä mut hengailin koirien kanssa jonkin aikaa.
Käytin ulkona ja seurasin ku Helka ja Ginko leikki keskenään, niil on aika rajut leikit ni sain makeat naurut välillä ku ne riehaantu sopivasti!

Ilmotin porukoille kuitenkin et vien sen nyt kotiin etteivät ihmettele ku yks puuttuu.

Kotiinpäin tullessa kävin ostamassa Cittarista uuden ripsivärin kun edellinen on totaalisen menehtyny ja löysin ihanat saapikkaat mut en raaskinu ostaa.
Sen jälkeen kävin noutamassa nettikirppikseltä bongaamani minihameen ja siitä vielä kävin Kruunukirppiksellä mut en sieltä löytäny mitään.


Toi hamonen on kiva kun tuo vetoketju menee ihan alas asti ja on melkeimpä just sen mallinen kun kuvittelinkin sen päällä olevan.

Eiköhän se käyttöön pääse!

torstai 27. marraskuuta 2014

Hetkeni poniratsastajana

Siivosin eilen marsun häki ja laitoin sen lattialle pyyhkeen päälle, en laittanu sitä minivankilaa ollenkaan.
Ginko bongas Norran lattialta ja meni heti sitä haistelemaan ja pussaamaan ja kävi viereen maate.



Tänään oltiin tallilla Netan kanssa.
Mentiin tallille ni katoin et koirat pyöri siellä, sit ku parkkeerasin ni katoin et vanhin on jätetty pihalle, sit kummastelin ku kuitenki neljä koiraa juoksee vastaan.
Alko päässä raksuttamaan et luku ei täsmää, sit hokasin et Minnikin oli Hennan kanssa kyläilemässä!

Otettiin Essi ja mentiin kentälle, sit kohta Sanna tuli.
Ratsastin jonkin aikaa ensi ite ja sit Netta käveli jonkin aikaa Essin kanssa, sit vaihettiin niin et mie menin Tinyllä ja Sanna Essillä.

Sanna & Tiny
Netta & Essi

 Mie & Tiny

Tiny oli hauska!
Kävelin ja ravailin. Yks laukkapätkä otettiin ja sillä on hurjan pitkä askel noin pieneks poniks!

En oo juurikaan poneilla menny sen jälkeen kun Tähti lähti 2010 niin sen jälkeen oon kerran ratsastanu Moona shettiksellä 2011 keväällä ja nyt sit Tinyllä.
Ponit on aika veikeitä otuksia!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Tallissa tapahtuu

Eilen en juuri poistunu kotoa, lenkillä kävin korvasärystä huolimatta.
Kaikkia varmasti kiinnostaa et miulla on kolme päivää koskenu korvaan niin tänään jo kävin näyttämässä niin ei oo tulehtunu mut pahasti ärtyny ku joltai on saattanu lipsahtaa puikko liian syvälle, tohtori sano et sinne ei sais työntää mitää kyynärpäätä pienempää...
Kehotti syömään särkylääkkeitä ja laittamaan korvatippoja.
Melkosen ikäviä ne semmoset korvatipat....

Miun eilinen Emmerdale seura

Miun ja äitin kaverin Sannan poni majailee viikon verran tuossa meiän tallilla.
Ne on olleet Arskan kanssa rajanaapureita mut jostain syystä Arskaa on hirveesti kiinnostanu tuo pieni pyöreä poni ja menny sen tarhaan ja hengailleet siellä koko päivän.

Aamusin ne on aina laitettu omiin tarhoihinsa mut esimerkiks tänään oli tainnu Arskalta jäähä aamuheinätki kesken ku piti lähtee aidan toiselle puolelle.

Tiny & Arska

 
Mie näin tän ponin ekaa kertaa tänään vaikka on jo ollu muutaman päivän.
Se on Russponi-ruuna ja ikää sillä on 18.
Menin vierasta katsomaan ennekun otin kuvassa pörheänä esiintyvän Essin ratsastukseen.

Pörheä Essi

Sanna ratsasti Tinyllä samaan aikaan kentällä ku miekii mut mie lopetin puolentunnin jälkeen ja Sannan tytär ratsasti sit vielä jonki aikaa Tinyllä.

Essi oli taas reipas ja meni kivasti mut väsy tosi äkkiä ku kunto on menny nii alas ku ei oo pahemmi liikkunu...
Laitoin sen taas talliloimi selässä karsinaan ja laitoin linimentit jalkoihin.

torstai 20. marraskuuta 2014

Harrastusten parissa

Eilen käytiin agilitytreeneissä, oli supervaikee rata heti alkuun...

Oli miulle uusia ohjauskuvioita joitten nimiä en ees muista, yks oli back flap tai joku flip fläp ja sit toine oli joku muu...

Vähän aikaa kun hiero niin alko sit sujumaan, ainoo et Ginkolla oli niin hirveen hauskaa et se ei malttanu oikee kuunnella vaa sen mielestä oli parasta ku pääs tekee jotain vaik ei mennykkää ihan niinku piti.

Toinen rata oli sit onneks vähän helpompi ja koirakii vähä paremmin kuunteli.

Eikä se kokous mihin miun piti keretä nii ookkaa ku vast ens viikolla, oon eläny koko kuukauden aikaani edellä mut ei se mitää!

Tänään heräsin taas supermyöhään, kävin tuolla autotallilla kahvilla ja vedin aamupalan naamaan ku omassa taloyhtiössä oli sähköt katkastu pihalla tehtävien sähkötöiden takia.
Tankattii Polo ja lähin sit ajelee heppa tallille et ratsastan Essillä!

Lähettiin ensi kävelemään maastoon missä oltiin joku 15min.
Yritin ottaa kuvia selästä käsin maastossa, muutamia nappailin (parhaimman vahingossa poistin)
Ja hanska tipahti maahan.
Olin et "ei ..... "


No ei muuta kun alas selästä, poimin hanskan ja sit piti päästä takas kyytii!
Talutin Essin mättään viereen josta olin kapuamassa kyytiin kun läpyskäsatula pyörähti, kiristin sit reiällä ja unohin hetkeks mikä lohikäärme se on niin potkas napakympin miun polveen!
Onneks ei ollu kenkiä jalassa, sattu se silti.

No pääsin siitä mättäältä kyytii ja Essillä oli hurja kiire kotiin, mentiin kentälle ja ravailtiin.
Äitikin tuli just kotiin ja tuli kattomaan mite se kulkee.
Toiseen suuntaan tuntu ja näytti et vähä enemmä varois mut ei silti ontunu.
Otin välikäyntejä ja sen jälkee ravailin uuestaa, kumpaankin suuntaan ja en tehny mitään kauheen tiukkoja käännöksiä.
Lähinnä uraa pitkin ja sit isoja keskiympyröitä.


Loppukäyntien jälkeen laitoin sen sisälle ja talliloimen selkään, oltiin tällä kertaa joku 45min.
Laitoin linimenttiä kumpaankin etuseen ja karsinaan syömään.
Laitoin hevosille ruuat ja otin sitte Loikkiksen ja Kirmiksenki sisälle, Arska oli jo ratsastettu joten se oli jo sisällä.

Essin tilannetta seuraillaan ja kokeillaan miten sujuu, oon aika hyvillä mielin tästä päivästä eikä patti ja mustelman alku polvessakaan haittaa!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Valopää!

Heräsin taas liian myöhään mut ryhdistäydyin ja kävin Ginkon kanssa tuossa miun lähirannalla kävelemässä.


Kuten näkyy oli aika harmaata järvellä.
Rantakävelyn jälkeen menin suihkuun ja lähin käymään tuolla autotallilla Jarkkoa moikkaamassa.

Sain siltä vielä yhen synttärilahjan: otsalampun!

Led Lenser

Hengailin siinä aikani ja sit tulin kotii tekee ruokaa.

Kävin äskettäin tuossa lähimetsässä kokeilemassa lamppua ja hyvinhä sillä näkee!
Valon tehoa voi säätää ja lampussa on vielä zoomi millä säätää valokeilaa.

Ginko peuhas jotain...

Masentunut Ginko masentavat heijastinliivit päällä, raukkaparka.

Huomenna olis sitte agility treenit, meillä on nyt kolme viikkoa sitte vaihtunu treeniaika viidestä seitsemään.
Miulta on nyt vaan jääny kahet edelliset treenit välistä mut huomenna mennään!

Treeneistä pitää varmaan lähtee suoraan sit taas tuonne tallille kun Worryn hallituksen kokous alkaa seitsemältä ja siellä pitäs olla paikalla, saatan vähän myöhästyä kun meiltä loppuu ne treenit seittemän aikaan, ehkä vähän ennen mut oon siitä ilmottanukkin et tulen paikalle myöhässä.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Toivo elää

Ratsastin tänään hetken Essillä...
Laitoin sille läpyskä satulan ja mentiin kentälle.

Siltä on jo aikasemmin otettu kengät pois mikä oli oikeastaan vaan hyvä koska kentän pinnalla oli ohut kerros lunta niin se olis vaan paakkuntunu kesäkengissä tieraks kavion alle ja se olis voinu nyrjäyttää kaikki loputki jänteet siinä...

Miulla oli vaikeuksia säätää jalustimia koska hihnat oli kosteudesta turvoksissa ja muutenkin heikkolaatuset niin toista jalustinta en saanu säädettyä edes sopivaks joten päätin sit olla paljoo keventelemättä koska se hevonen tuntee sen ikävästi.

Kävelin ensin jonkin aikaa kumpaankin suuntaan, ihan niinku ennenkii ja sit nostin ravin, Essi ravas innokkaana eteenpäin, tunnustelin ja kattelin mut se ei ontunu!

Ravattiin hetki kumpaankin suuntaan ja mentiin sitten viel kävelemään pieni lenkki maastoon.
Oltiin kaikkiaan joku 20min, ei sen kauemmin...

Elokuu 2014

Joulukuu 2012

Ratsastuksen jälkeen laitoin vielä jääsalvaa sille kumpaankin etujalkaan ja karsinaan syömään.

Tarkoitus olis nyt kokeilla sitä tällä viikolla uuestaan että kestäiskö se jalka kevyttä ratsastelua, ei menis kovin pitkään niinkun en tänäänkään menny kauaa...
Että jospa se vois sittenkin jäädä...

Tänään ei tullu otettua uusia kuvia kun ne ei olis hämärässä onnistuneet kuitenkaan kuten ei tuossa edellisessä tuo Ginkon kuvakaan onnistunu.
Laitoin sit pari vanhempaa kuvaa.

Essi on ollu miulla vuodesta 2009, alussa ainakin äiti ihmetteli sitä et kaks tällästä äkkipikasta luonnetta tulee noin hyvin toimeen keskenään.
Nyt kun se on ollu laidunlevossa niin kerkesin jo unohtaa millanen lohikäärme se on kun sitä varustaa, hampaat oli jo hihassa kiinni mut nyt kun se on myös lihonu niin takajalan potku miun polvea kohti ei oo ihan niin tarkka.
Ihana hevonen kaikesta huolimatta, miulla on sen kanssa ihan omia juttuja ja tapoja, osa johtuen siitä ettei sitä saa sitoa kiinni mutta kuitenkin.

Keskusteltiin tästä asiasta miun testiratsastuksen jälkeen niin toivo elää mut silti tilanteen mukaan.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Synttärihuumaa

Eilen menin iltapäivällä käymään Konnussa ja suoraan sieltä sitten agilitykisoihin!

Ilmottauduin mölliluokkaan.
Ensin oli kilpailevat ja sitten tuli möllien lähtölista niin startattiin ekana!
en muista kuinka monta meitä möllimedejä oli kun panikoin vaan ensimmäisenä lähtemistä, onneks siellä oli treenikaveri myös kisaamassa niin hän sano et sanot vaan tuomarille että lähet ensimmäisenä ja haet koiran autosta.

Tutustumisen jälkeen kirmasin hakemaan koiraa ja kun tulin halliin niin jakoivatkin kilpailevien palkintoja niin ei miulla sitten mikään kiire ollukkaan.

Meiän rata meni tosi hyvin siihen nähden että on jääny kahet edelliset treenit väliin.

Yhen esteen jälken Ginko jäi vähän niinkuin miun selän taakse jolloin luulin näyttäneeni mihin mennään mut koira ei sitä osannu lukea niin meni esteen väärälle puolelle ja meinas hypätä sen mut sit huusin et "ei, tänne, tule tule!" nii se tuli miun luo ja pyysin hyppäämmään oikeelta puolelta ja jatkettiin rata loppuun.
Aika oli hyvä mut saatii siitä 5 virhepistettä, suoritus riitti meille 5 sijaan.

Oon ite tyytyväinen rataan muuten mut harmittaa se yks kohta missä miun ja koiran yhteys hävis.

Ginko takki päällä ja Helkan päälaki (Anteeks kuvan laatu)

Treenien jälkee vein Ginkon viel takas Kontuu, yritin tosiaan pihalla ottaa kuvia Ginkosta ja Helkasta mut Helka ei kestäny paikallaa ni sain siitä kuvaan vaan päälaen.

Tänään on siis miun synttärit, vietettiin niitä eilen Jarkon kanssa ja jatkuu vielä tänään!

Huomenna miun olis tarkotus mennä Kontuun käymään joskus iltapäivän puolella ja otan Ginkon samalla kotiin!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Tiistai törötys

Heräsin aika myöhään vaik oli puhelin ja kelloradio soimassa, en meinannu yöllä saada unta niin aloin jopa neulomaan ja uni tuli sitten millon tuli...
Tai siis jatkoin jo kauan sitten alotettua työtä mut kuitenkin....

Nousin ylös, vaatteet päälle ja koiran kans lenkille.
Oltiin joku 50min.

Oli miulla seuraa kun kattelin Emmerdalea.


Tai mie taisin olla kyl ainoo joka sitä katto, Ginko oli väärinpäin ja nukku, Norra muutenvaan mulkoili väärään suuntaan.
Rapsuttelin sitä ja se rentoutu jossainvaiheessa niin et ihan makas vaan pötkönä mut valppaana kokoajan.

Perjantaina olis iltakisat Lappeenrannan agilityhallilla ja mielessä kävi vakava ajatus et jos lähtis kisaamaan...
Vuodenvaihteen jälkeen meinasin lunastaa lisenssin!

torstai 6. marraskuuta 2014

Tallilla

Heräilin suht ajoissa ja yleisen jumituksen, aamupalan ja kahvin jälkeen lähin Geen kanssa Kontuun!

Halusin kokeilla Arskaa taas pitkästä aikaa, se kun on palautunut meille takaisin.


Ratsastin tunnin verran, menin kentällä paljon ympyröitä.
Käveltiin, ravattiin ja harkinnan jälkeen kokeilin myös laukkaa.
Mie oon ratsastanu kyseisellä hevosella vaan muutaman kerran mut miusta tuntu verrattuna edelliseen kertaan että nyt se oli paljon paremmin kuulolla, eikä nyppiny päällään niin paljoo niinku se joskus teki...
Lopuks menin kävelemään loppukäynnit maastoon, ihan vaan lähimetsäteitä.

Miun oli ihan pakko enne ratsastusta vaihtaa Arskan satulaan jalustinhihnat kaikkine jalustimineen koska olisin muuten joutunu tekee kiepit jalustimen ympärille jollon ne olis silti jääneet liian pitkiks tai kaks kieppiä niin liian lyhyeks.
Ne hihnat saa nyt jäädä sen satulaan kun pitempijalkasille niissä riittää säätöä ja nyt myös tälläsille persjalkasille perunankaivajille.
 

Ratsastuksen jälkeen laitoin Arskan sisälle ja soitin äitille, se sano et Henna ja Iiri tulee koirien kanssa käymään niin ajattelin et jään oottamaan.
Sit tuli äiti kotiin ja lähettiin koko porukka taas lenkille Tatua ja Tiitusta lukuunottamatta.
Tiitus vanhasta syystä ja Tatu oli eläinlääkärissä nips-naps-leikkauksessa...

Minni & Ginko

Koko ryhmä

Aatu & Ginko

Hirvee meteli nous ku Aatu ilmesty, Ginko pelkäs sitä hirveesti mut yhtälailla sitä kuitenkin kiinnosti.
Lenkillä kaikki meni ihan sovussa paitsi välillä pentusiskokset alko riehumaan ja rähisemään ja välillä Aatu meni siihen erotuomariks.
Aatussa on Berninpaimenkoiraa ja kultaista noutajaa, tosi kiltti koira eikä juuri ottanu pulttia vaikka Ginko räksytti sille.
Näin sen ensimmäistä kertaa tänään mut on kuulemma Minnin kanssa ylimpiä ystäviä!

Otettiin lenkin jälkeen äitin kanssa hevoset sisälle ja mie rupesin tekee lähtöä kotiinpäin.
Kerkesin käyä suihkussa ja syödä ennekun lähin hakemaan miun kirppisostosta.
Tadaa!


Viskilasit, oliko ne -60 luvulta.
Kuvissa Chrysler, Chevrolet ja Ford.
Nää pääsee johonkin esille ja jos uskaltaa niin jopa käyttöön asti!