sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Varsaopetusta

Ensin mainittakoon että Poolo ei menny katsastuksesta läpi mutta tuli 30 päivää ajoaikaa.
Huomenna käyn ostamassa jarruletkut kummallekkin puolelle eteen kun katsari sanoi että on murtumassa toisella puolella niin vaihetaan kummatkin niin saa olla tyytyväinen!
Löysällä olleen mutterin L kiristi perjantaina pajalla.

Ostin perjantaina myös kengät ja kirjan Cittarista. Tuunattiin äitin kans noita kenkiä et laitettiin niihin niittejä tuohon nahkanauhaan.



Eilen kävin maastossa Esterin kanssa ja suju tosi kivasti ja tänään annoin P:n mennä Essillä ja se lähti K:n ja Arskan kanssa ekaks kentällä ja sit maastoon.

Myö opetettiin Loikkista ajolle iskän ja äitin kanssa.
Ensi ohjasajettiin kierros kentällä ja sen jälkee vietiin Loikka takas katokseen ja laitettiin kärryt perään.

Kukaan ei menny kyytiin täs ekalla kerralla kun kävelytettiin.
On sillä ollu katoksessa kärryt mut ei sillee et se ihan oikeesti vetää niitä.


(Kuvat otti tallilla asuvan ponin omistaja)
Alkuun se vähän ihmetteli et mitä, pikkusen säntäs lähtiessä mut sitte kentällä ei sanonu mitään, kulki nätisti, kaks kierrosta talutettiin kärryt perässä ja lopetettiin sessio siihen.

Kärryt pois ja katokseen ja sitte harjattiin hyvin ja takas ulos ruunien kanssa.

Sen jälkee lähettiin äitin kans kävelylle koirien kanssa.
Ginko oli innoissaan kun sai juossa vapaana kun kaupungissa ei saa pitää irti.

Ginkon juoksutki on nyt ohi ni voi taas viiä Kontuun!

Olin hakenu mummon kyytiin ennenkun läksin Kontuu ja kun vein sen takas niin kävin sit kotimatkalla kaupassa ja ostin nätin hiuspannan, oli niin kivannäkönen niin oli saatava!

(Kaulassa lemppari koru. Huomattavaa on myös uusi tukan väri!)

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Puuhailua....

Sunnuntaina olin sitte S:än kans samalla tunnilla, S meni Hoppiksella ja mie tietty Essillä.
Tunti meni hyvin ja sain uusia ideoita mitä ite tekisin ku kentällä meen ku aina pörrään niitä samoja kuvioita..

Eilen tuli se hame jonka vaihdoin, tää musta on nyt paljon parempi!
Eilen myöskin ratsastin kentällä illalla ja sain Essin menemään tosi kivasti! Kaula kaarella rauhallisessa temmossa ravissa sekä laukassa.
Hevoset oli olleet vähän karkuteillä ja Loikkis oli päässy Essin ja Arskan tarhaan ja kait ärsyttäny Essiä ja se olikii niin äkänen niin äkänen että!
(Kuvassa Loikkis)


Tänään töitten jälkeen kerkesin käyä kotona ja käyttää Ginkon ulkona ja sit pitikii olla jo menossa viemää Poloa päästömittaukseen Marttilaan.
Tuli sieltä sitte lappu joka kelpaa konttorille huomenna!

Menin ratsastamaan ja tänään olikii valmennus ja S meni sinne Arskalla ja äiti ja yks toinen hevosen omistaja olivat siellä. Mie kävin pienellä maastopyrähyksellä, oli jo hämärtämässä ku lähettiin ja pimeetä sit ku päästiin takas tallille.
Rauhallisesti mentiin käyntiä ja ravia.

Sit söin eväät ja lähin ajelee sitii päin ja lähin heti ginkon kans lenkille, käveltiin vähä matkaa noita katuja pitkin ja sit mentii läheiselle pellolle kävelemään, siellä oli hyvä polku tai oikeestaa vähä leveempi tie jos oli hyvä ite kävellä ja koiran mennä!

lauantai 22. tammikuuta 2011

Pitkästä aikaa hevosen selässä

L lähti aikasin aamulla hakemaan kaiken maailman osia sen projektiin ja mie nukuin aika pitkään.

Heräilin kotona ja sit ennen ku lähin tallille niin kävin Ginkon kanssa lenkillä.
Lenkin jälkee vaihoin viel vaatteita ja sit läksin ajelee!

En heti lähteny ratsastaa vaa meni hetki kahvitellessa ja jutellessa.
Sit sain lähettyy ku rupes jo hämärtää mut kentällä meinasin jokatapauksessa mennä.

Huomasin ku kopeloin pimeessä miun kaappia et siel oli jotain, ni äiti oli ostanu Essille suojat! Miun on pitäny ostaa kans mut vaaleenpunaset, nää äitin ostamat oli tumman ruskeet. Ei se mitää ku ei ne mee sekasin tuolla kun kellään ei oo saman värisiä taikka samnalaisia.

Alkuun Essi oli vähä semmone et sitä ei oikein innostanu ja temppuili vähän mut sit se rupes kulkemaan kunnolla ekojen ravipätkien jälkeen.

Anteeksi kuvan laatu mut oli jo sen verran hämärää et miun kameralla ei saanu kunnon kuvia.

Laukkasin myös ympyrällä ja meni tosi kivasti ja äiti oli siinä neuvomassa ja käski nojata taakse ku mie oon aina etukenossa ja kun itestä tuntuu et nyt on hyvä ni viel vaa taakse!

Meenki huomenna samalle tunnille yhen toisen tytön kanssa ni saan vähä neuvoja ja seuraa kun meen aina yleensä yksin!

PS. Sain kaupungilta heti seuraavana päivänä vastauksen kun sanoin että täällä kukaan ei korjaa koiran paskoja ja roskiksia voisi olla enenmmän niin sanoivat että he tiedostavat asian ja muutaman ovat laittaneetkin ja että ei riitä resurssit hoitamaan kunnolla niitä roskiksien tyhjentämisiä/lumitöitä siitä ympäriltä. ja että keväämmällä koitetaan saada roskiksia tännekkin missä myö asutaan.

tiistai 18. tammikuuta 2011

kirja löytöjä

Eilen kävin heti töitten jälkee laittamassa Polon ajoon ja onneks laitoin koska siin on viel muutama homma mikä pitää tehä; bensansuodatin ja termostaatti vaihtaa jotka haettiinki tänää ja ostin myös jäähdytysnestettä koska luultavasti sitä pitää laksea pois kun termarii vaihtaa ja L vaihtaa sen miun kans koska en edes tiiä mistä sitä termarii lähtee ettimää ni se löytää sen kyllä.

Olin tänää töissä Pololla, kulki ihan kivasti ja oli tosi lysti aja ihan ikiomalla autolla!

(remontin aikainen kuva)

Tänään sain sen verran aikaseks että kävin lävistäjällä näyttämässä sitä miun uutta lävistystä niin siihen vaihettiin pitempi tappi koska oli niin paljon turvonnu et olis iha koht ruennu tappi ahistamaa.
Mie niin tykkään käyä siellä Kikillä koska se on asiallinen ja osaa hommansa. Mie oon kaikki paitsi kaks lävistystä käyny ottamassa siellä.

Kävin sit kans kirjakaupassa huvikseni vaikka epäilin etten löyä mitää ku en varsinaisesti lähteny mitää ettimää mutku se sattuu olemaa lävistys/tatuointi liikkeen vieressä.

Kas kummaa, siellä oliki sitte alennukset ja löysin kolme niistä kirjoista joita oon ettiny ja halunnu lukea. Olen kyl lähinnä ettiny käytettynä niitä mut ei ole löytyny mut nyt löyty ihka uusina.

Eli ostin:



Tuulen viemää (894s) elokuvan oon joskus nähny ja Kotiopettajattaren romaanista (542s) oon nähny TV-sarjan joskus aikoinaan, Anna Karenina (999s) ei oo mitenkään tuttu ennestään.
Kaikki on kuitenkin klassikoita!

Lepäilin vähän ku tulin kotiin ja kävin viel pienellä kävelyllä Ginkgon kanssa, lähtiessä olin pahalla tuulella mut piristi mieltä käyä sen kans ulkona.

Lappeenrannan kaupunki sai miulta tänään postia mut siitä enemmän sitten kun saan vastauksen!

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Ulkoilu piristää

Olinpa ahkera ja kävin valosaan aikaan Esseilemässä, rauhallinen maasto lenkki vedettiin melko kirpeessä pakkassäässä.
Ravissa meni puhtaasti ja kivasti ja koitin sitte yhe pätkän laukkaa ja sain sen menemää sellasta rauhallista laukkaa.

Takas päin tullessa oliki sit pitelemistä kun ravista nosti ite laukan ja hetki meni et sain takas raviin, vauhti ei kiihtyny sen kovemmaks vaik nostiki laukan.

Edellisen kerra ratsastin keskiviikkona kentällä puol tuntia ja menin vaa käyntiä ja ravia.


Esteri poseeras kiltisti ku napsin siitä kuvia.

Heti ku tulin kotiin ni lähin Ginkgon kans lenkille, käytiin tuolla asutusalueella pyörähtämässä.
Kauaa ei ollu perse penkissä ku lähin sit L:än mukaa käymää pajalla, availin ja suljin siellä ovia ku L hinas Jeepin ulos.

Perjantaina tuli Elloksen paketti!

Ihana roosan (vaaleenpunane) värine huppari tuli ja ruskee hame joka ei ollukkaa nii kivan ruskee ni lähti vaihtoon ja tilalle tulee musta.

Olisin myös laittanu Polon ajoon jo lauantaina mut konttorilla ei ollu ku katsastusmiehet töissä niin se siirtyy huomiselle.

Huomenna pärräilen sit iha ikiomalla autolla!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Melkein harakka sunnuntai

Aamupäivä meni nukkuessa liian pitkään.

Sit kun L tuli pajalta lähettii Kontuu että nyt vihdoin ja viimein äiti tulee kattomaan miten se Essin jalka toimii.

Hyvinhän se sitten liikku, sit voi kevyest alkaa ratsastelee.



Sen jälkee ku todettii et Essi liikku hyvin otettii hevoset sisälle.
Sit lähettii L:än kans viel Leppälään.

Oltii aiemmi viikolla purettu ovipahvi pois siitä varaovesta ja kateltu niitä rojuja ni päädyttii siihe et laitetaa tää varaovi siihe autoo että ei käyä niitä rojuja vaihtamaan.

Mie ruuvailin irti peilin ja oven kääntymistä rajottavan käikäleen ku se oli varaovesta sahattu poikki ni sosialisoitiin se siitä vanhasta ovesta.

L vaihto kahvan ja lukon ku en sitä ite osannu.


Uusi ovi nyt paikallaan. Ovipahvi, kahva ja peili on vanhasta ovesta.

Vaihoin myös viimeinkin ne öljyt ja suodattimen siihen ja siitäki saatii todistusaineistoa!
Vielä pakoputken paikkaus ja se on valmis vietäväks katsastuksee!

lauantai 1. tammikuuta 2011

remontti

Miun piti tänää ratsastaa ja sen jälkeen mennä remontoimaan L:än kanssa Poloa ja sitten vielä Kontuun saunaan.
Sitte päädyttiin siihe et ratsastan huomenna ja lähettii vaa korjaamaa sitä autoa ettei olis tarvinnu nii montaa kertaa eestakas ajella.
Ratsastan huomenna.

Kuvassa siis ulompi murros ja uusi suojakumi.
Vanha oli revenny ja sinne ite murrokseen oli menny vaseliinin sekaan hiekkaa mikä ei todellakaa tee hyvää sille ite murrokselle.

Eilen vaihoin ilmansuodattimen, tänää toi kumi ja huomenna ajattelin vaihtaa öljyt ja sit viimeseks ihmetellää L:än kanssa sitä ovea että mitenkä sen kanssa sitte tehää, kun sekin nyt miulla on ja lopuks olis leimalle viemine!

En malta oottaa et saan sen joskus ajoon!
Mie oon suunnitellu et kesällä ajan koko yön pitki kaupunkia ja maaseutua ja halukkaat saa tulla kyytii!

Asiaan melkein liittyen tein remonttia myöskin tukkaan kun leikkasin otsista uuteen uskoon ja oon aikas tyytyväinen!

Otsikseen leikkasin lisää tukkaa et on paksumpi ja sivut jätin pitemmiks, vielä pitäs sivut vähä kasvaa niin olis tasapaksut.
Vielä haluisin muualle tukkaan uutta leikkausta ja ehkä uus väri...